Jaakko II ja VII (14. lokakuuta 1633 – 16. syyskuuta 1701) oli Englannin, Skotlannin ja Irlannin kuningas vuosina 1685–1688. Hän oli Cromwellin ajan jälkeisen Stuart-suvun jäsen, Charles I:n nuorempi poika. Ennen kuninkaaksi tuloaan hän kantoi useita arvonimiä, muun muassa Yorkin herttua, ja hänestä tuli myös Normandian herttua 31. joulukuuta 1660 alkaen. Kuningaskaudellaan Jaakko pyrki edistämään uskonnonvapautta katolisille ja muille vähemmistöryhmille, mutta nämä toimet herättivät laajaa epäluuloa maassa ja lisäsivät pelkoja absolutismista sekä katolisesta vaikutusvallasta.
Varhaiselämä ja perhe
Jaakko syntyi kuninkaallisessa perheessä ja kasvoi Charles I:n poikana myrskyisissä ajoissa: Englannin sisällissodan ja Cromwellin ajan vaikutukset seurasivat häntä koko nuoruuden. Hän meni naimisiin Anne Hyden kanssa, ja heidän lapsistaan kaksi, Maria (myöhemmin kuningatar Maria II) ja Anna (myöhemmin kuningatar Anna), nousivat myöhemmin valtaistuimelle. Toisen vaimonsa, Maria Modenalaisen (Mary of Modena), kanssa syntyi poika James Francis Edward, jonka syntymä 1688 lisäsi poliittista jännitettä, koska tämä poika oli katolinen kruununperillinen.
Hallituskausi ja kiistat
Jaakon hallituskaudelle (1685–1688) olivat tyypillisiä yritykset vahvistaa valtion valtaa ja lisätä katolisten sekä muiden ei-anglikaanisten ryhmien oikeuksia. Hän käytti monarkkisia toimivaltuuksia, kuten armahdus- ja lykkäysoikeutta, ja julkaisi julistuksia, joilla pyrittiin lieventämään uskonnollista syrjintää. Nämä toimet aiheuttivat epäluuloa sekä parlamentissa että yleisessä mielipiteessä: monet pelkäsivät katolisen vaikutuksen kasvua ja mahdollisuutta, että monarkki voisi johtaa kohti absoluuttista hallintoa.
Hallituskauden alkupuolella Jaakko kukisti 1685 Monmouthin kapinan (Duke of Monmouthin yritys), mutta hänen katolinen uskontonsa ja poliittiset toimet erottivat hänet monien entisten kannattajien taholta. Lopulta osa poliittelisista ja uskonnollisista johtajista kutsui avukseen William III:n, ja nämä tapahtumat johtivat vuoden 1688 niin kutsuttuun kunniakkaaseen vallankumoukseen.
Karkoittaminen, yritys vallan palauttamiseksi ja loppuelämä
Vuoden 1688 vallankumouksen seurauksena Jaakko menetti vallan ja hän sekä hänen poikansa James Francis Edward lähtivät maanpakoon. Tilalle tulivat hänen protestanttinen tyttärensä, kuningatar Maria II, ja tämän puoliso William III ja II. Heidät julistettiin hallitsijoiksi 1689. Niiden keskuudessa, jotka pitivät Jaakkoa ainoana laillisena hallitsijana, syntyi liike nimeltä jakobitismi (latinan Jacobus- nimestä).
Jaakko yritti palauttaa valtaistuimensa aseellisen yrityksen kautta: vuonna 1689 hän nousi maihin Irlantiin ja sai aluksi tukea irlantilaisilta katolisilta. Hänen armeijansa kärsi kuitenkin merkittäviä tappioita, ja ratkaisevana käännekohtana oli Boynen taistelu kesällä 1690, jossa hän hävisi William III:n joukoille. Tämän jälkeen Jaakko palasi Ranskaan ja eli loppuelämänsä kuningas Ludvig XIV:n suojeluksessa Ranskan hoveissa. Jakobiittien pyrkimykset palauttaa Stuartit kapinoilla ja maineikkain yrityksin — etenkin hänen poikansa ja pojanpojansa pyrkimykset — jatkuivat vielä vuosikymmeniä, mutta eivät onnistuneet.
Perintö
Jaakko oli Brittein saarten viimeinen roomalaiskatolinen kuningas, ja hänen valtakaudellaan syntyneet kiistat vaikuttivat pitkään Britannian poliittiseen järjestelmään: kunniakas vallankumous vahvisti parlamentin asemaa suhteessa kruunuun ja loi perustan uskonnolliselle ja poliittiselle tasapainolle, joka muokkasi 1700-luvun Britanniaa. Jakobitismin perintö näkyi myöhemmissä kapinoissa (esim. 1715 ja 1745), ja Stuartien perintö jäi osaksi Britannian monarkian dramaattista historiaa.
Jaakko kuoli 16. syyskuuta 1701 ja vietti viimeiset vuodet Ranskan hovissa. Hänen yrityksensä palauttaa kruunu ja hänen uskontonsa sekä poliittiset linjauksensa tekevät hänestä yhden 1600-luvun loppupuolen kiistellyimmistä ja seuratuimmista Stuart-hallitsijoista.
