Maria II (30. huhtikuuta 1662 – 28. joulukuuta 1694) oli Englannin, Skotlannin ja Irlannin hallitseva kuningatar vuodesta 1689 kuolemaansa saakka. Hän oli tunnustukseltaan protestantti ja nousi valtaan kunniakkaan vallankumouksen (1688) seurauksena, jonka myötä hänen roomalaiskatolinen isänsä Jaakko II ja VII syrjäytettiin. Maria hallitsi yhdessä miehensä Vilhelm III:n ja II:n kanssa, ja heidän yhteistä hallintoa kutsutaan yleisesti nimellä "William ja Mary". Heidät kruunattiin yhdessä Westminsterin palatsissa 11. huhtikuuta 1689. Hallitsijaparin valtajako oli käytännössä epätasainen: Vilhelm oli sotilaallinen ja ulkopoliittinen johtaja, kun taas Maria oli aktiivinen kotimaan asioissa ja Englannin kirkon toiminnassa; kun Vilhelm oli poissa sotaretkillä, Maria toimi usein hallituksessa käytännön tasolla ja käytti valtaa yksinään määräajoin.
Maria syntyi St. Jamesin palatsissa Lontoossa 30. huhtikuuta 1662. Hän oli vanhin lapsi, hänen isänsä oli Yorkin herttua James ja äiti hänen ensimmäinen puolisonsa Lady Anne Hyde. Marian setä oli kuningas Kaarle II ja hänen äidinpuoleinen isoisänsä oli Edward Hyde, Clarendonin 1. jaarli, joka toimi pitkään Kaarlen pääneuvonantajana. Äidin synnyttämistä kahdeksasta lapsesta vain Maria ja hänen nuorempi sisarensa Anne selvisivät aikuisikään.
Isänsä kääntyessä roomalaiskatolisuuteen 1668–1669 Marian ja Annen koulutus pidettiin kuitenkin protestanttisena, kuten kuningas Kaarle II oli määrännyt. Marian äiti kuoli vuonna 1671, ja isä avioitui uudelleen vuonna 1673 katolisen Maria Modenan (Mary Beatrice d'Este) kanssa. Nuorena Maria kirjoitti kirjeitä Frances Apsleylle, Jaakko II:n haukanvartijan tyttärelle, mutta läheisemmäksi suhteeksi tämä ei johtanut.
15-vuotiaana Lady Mary kihlautui ensimmäisen serkkunsa, protestanttisen Oranian prinssin Vilhelmin kanssa. Vilhelmin isä oli Nassaun prinssi Vilhelm II ja äiti kuninkaallinen prinsessa Maria. Aluksi kuningas Kaarle vastusteli liittoa ja pyrki mieluummin naittamaan Marian Ranskan kruununperijälle, Dauphin Louis'lle, osana Ranskan-myönteistä ulkopolitiikkaansa. Lopulta parlamentin paine ja muut poliittiset syyt johtivat kuitenkin siihen, että avioliitto hyväksyttiin. Maria ja William vihittiin Lontoossa 4. marraskuuta 1677; avioliitto oli monin tavoin intiimi ja merkityksellinen molemmille, vaikka siinä oli myös jatkuvia vaikeuksia.
Maria seurasi miestään Alankomaihin, missä hänet tunnettiin vilkkaasta ja lempeästä luonteestaan ja jossa hän oli suosittu hollantilaisten keskuudessa. Avioliitto oli ajoittain onneton: Marian kolme raskautta päättyivät joko keskenmenoon tai kuolleena syntymiseen, mikä oli hänelle syvä surun aihe. Miehen käytös oli ajoittain etäinen, ja Vilhelmilla oli pitkäaikainen suhde Maryn hovineitoon Elizabeth Villiersiin, mutta myöhemmin heidän välinsä lämpenivät osittain ja pari toimi yhdessä valtion asioissa.
Vuoden 1688 vallankumouksen jälkeen Maria ja Vilhelm kutsuttiin hallitsijoiksi parlamentin toimesta. He hyväksyivät yhdessä parlamentin säätämän Bill of Rightsin (1689), jolla rajoitettiin kuninkaan valtaa ja vahvistettiin parlamentin asemaa – tämä joukkosäädös muodostaa keskeisen osan Britannian siirtymässä kohti perustuslaillista monarkiaa. Maria oli erityisen kiinnostunut kirkon asioista ja hän käytti vaikutusvaltaansa kirkollisissa nimityksissä sekä uskonnollisessa julkisuudessa.
Maria kuoli 28. joulukuuta 1694 tuhkarokon kaltaiseen tautiin (smallpox), josta on sota-aikojen ja lääketieteen rajoitusten vuoksi harvoin pelastusta. Hänen kuolemansa jälkeen Vilhelm jatkoi yksinvaltiaana kuningas Vilhelminä, ja Maria haudattiin kunnioitettuna kuningattarena Westminsterin luostariin. Maria tunnetaan usein luotettavana, vakaana ja velvollisuudentuntoisena hallitsijana, jonka lyhyt mutta vaikuttava rooli yhdessä Vilhelmin kanssa muokkasi Englannin valtiollista kehitystä kohti parlamentaarista hallintoa. Hänen suhteensa sisareensa Anne oli monisyinen ja vaikutti myös myöhempään seuraajaan liittyviin poliittisiin dynamiikkoihin.
Maria II:n aika merkitsi paitsi uskonnollisen ja dynastisen kiistan ratkaisua myös käännekohtaa, jossa kuninkaan ja parlamentin välinen valtasuhde muutettiin pysyvästi. Hänen hallintonsa ja hänen ja Vilhelmin hyväksymät lait ja käytännöt jättivät pysyvän jäljen Britanniassa.