Carcharhiniformes — maahaikalat (yli 270 lajia): ominaisuudet ja luokitus

Carcharhiniformes on suurin haiden järjestys. Tähän ryhmään kuuluu yli 270 hailajia, jotka tunnetaan myös nimellä maahai tai valashait. Siihen kuuluu joitakin yleisiä lajeja, kuten sinihai, härkähai, tiikerihai ja vasarahai.

Maahailla on erityinen kalvo, joka suojaa niiden silmiä tarvittaessa. Niillä on kaksi selkäevää, peräevä ja viisi kidusaukkoa.

Pohjahaita tavataan avoimissa valtamerissä, merissä, jokisuissa ja murtovesissä.

Ulkonäkö ja tunnuspiirteet

Maahaihin kuuluu suuri koko- ja muotovalikoima: pienistä kattohaista muutamaan kymmeneen senttimetriin suuriin petoihin, kuten tiikerihaihin, jotka voivat kasvaa useisiin metreihin. Yleisiä piirteitä ovat litteä tai virtaviivainen ruumis, selkeästi erottuvat evät (kaksi selkäevää, peräevä/anaali), ja viisi kidusaukkoa kummallakin puolella päätä. Useilla lajeilla on myös erikoistuneita pään- tai leukamuotoja (esim. vasara- eli vasarahait), ja iho on peitetty hammastetulla suomu- eli dentikkelirakenteella.

• Silmän suojakalvo: monilla lajeilla on liikkuva kalvo (nictitating membrane), joka suojaa silmää saalistuksen tai tappelun aikana.
• Aistit: kehittyneet hajuaisti, lateraaliviiva ja sähköaistimus (ampullae of Lorenzini) auttavat saaliin paikannuksessa.
• Hammasrakenne: lajeittain vaihteleva; terävät ja sahalaitaiset hampaat huoneenvetlälle ja lihansyöjille, leveämmät hampaat kova- ja kilpikonnansalpaajille.

Taksonomia ja lajien monimuotoisuus

Carcharhiniformes jakaantuu useisiin perheisiin, joista tunnetuimpia ovat mm. Carcharhinidae (requiem- tai trooppiset maahait), Sphyrnidae (vasarahait), Scyliorhinidae (kissanahait) ja Triakidae (koiranhai-tyyppiset). Lajien elintavat vaihtelevat rannikkosuvun lajeista avomerellä eläviin ja pohjaeläjiin.

Levinneisyys ja elinympäristöt

Maahait esiintyvät lähes kaikissa merellisissä ympäristöissä: lämpimissä trooppisissa vesissä, lauhkeissa vyöhykkeissä ja osittain myös kylmemmissä vesissä. Jotkin lajit sietävät murtovesiä ja nousevat jokiin — tunnetuimpia esimerkkejä tästä ovat hietaa ja härkähaiin kaltaiset lajit, jotka voivat liikkua jokien alavilla osilla.

Ravinto ja saalistustapa

Ravinto vaihtelee lajista riippuen: pienemmät maahait syövät kaloja, äyriäisiä ja selkärangattomia, kun taas suuremmat lajit, kuten tiikerihai, voivat saalistaa suurempia kaloja, merinisäkkäitä ja jopa lintuja tai kilpikonnia. Useimmat maahait ovat aktiivisia saalistajia ja hyödyntävät hajuaistin, näön, lateraaliviivan ja sähköaistimuksen yhteistoimintaa saaliin havaitsemiseen ja paikantamiseen.

Lisääntyminen ja elinkaari

Maahaiden lisääntyminen on monimuotoista: osa lajeista on munivia (ovipaariset), osa munii kuorien sisällä kehittyviä nuoria (ovovivipaariset) ja monet suuret lajit ovat eläviä (vivipaariset) ja synnyttävät eläviä poikasia. Erityisesti Carcharhinidae-heimossa esiintyy usein istukkaviviparia, jossa poikaset saavat ravintonsa istukan kautta ennen syntymää. Lisääntymisstrategiat vaikuttavat siihen, kuinka nopeasti populaatiot palautuvat kalastuksen aiheuttamasta paineesta.

Käyttäytyminen

Monet maahait ovat hajut- ja äänettömiä aktiivisia saalistajia, mutta käyttäytyminen vaihtelee lajeittain. Jotkin lajit ovat yksineläjiä, toiset muodostavat pienempiä ryhmiä tai seurueita. Monet lajit muuttavat reviiriään vuodenaikojen tai lisääntymisen mukaan.

Suojelu ja ihmisen vaikutus

Useat maahait ovat äärimmäisen alttiita ylikalastukselle, sivusaaliille ja elinympäristöjen tuhoutumiselle. Hidas lisääntymisnopeus ja pienet poikasmäärät tekevät niistä haavoittuvia. Monet lajit ovat uhanalaisuusluokituksissa (IUCN) ja osa on suojelun piirissä CITES-sopimuksella. Ihmisten toiminta — kuten troolikalastus, rantarakentaminen ja saasteet — uhkaa niiden elinympäristöjä.

• Kalastus: maahaita kalastetaan lihaa, maksaöljyä ja evien vuoksi; evien kysyntä on yksi tärkeimmistä uhanaiheista.
• Sivusaalis: monet lajit kuolevat sivusaaliina troolissa ja muissa verkoissa.
• Suojelutoimet: suojelualueet, kalastusrajoitukset ja kansainväliset kauppakiellot auttavat usein, mutta lajitason suojelu vaatii paikallista ja globaalia yhteistyötä.

Ihmisiin kohdistuva riski

Suurin osa maahaista ei ole vaarallisia ihmiselle, ja useimmat kohtaamiset ovat harmittomia. Poikkeuksia ovat kuitenkin suuret petolajit, kuten tiikerihai ja tiettyjen alueiden härkä- tai kuonohaityypit, jotka voivat satunnaisesti hyökätä ihmisten kimppuun. Suurin riskitekijä ihmiselle on kuitenkin haiden väheneminen ja sen vaikutus meriekosysteemeihin.

Tutkimus ja merkitys ekosysteemeille

Maahait ovat usein huippupetoja ja avaintekijöitä meriekosysteemien toiminnassa; ne säätelevät saaliskantoja ja vaikuttavat ravintoverkon rakenteeseen. Tieteen kentällä niitä tutkitaan mm. käyttäytymisen, ekologi-an, fysiologian ja evoluution näkökulmista. Seurannalla ja pitkäaikaisilla tutkimuksilla pyritään ymmärtämään populaatiodynamiikkaa, muuttoreittejä ja suojelutoimien vaikutuksia.

Yhteenvetona: Carcharhiniformes‑järjestys kattaa monimuotoisen joukon hailajeja, joilla on erilaisia elintapoja ja sopeutumismekanismeja. Ne esiintyvät laajalti merissä ja murtovesissä, harjoittavat erilaisia lisääntymisstrategioita ja ovat sekä taloudellisesti että ekologisesti tärkeitä — mutta monet lajit tarvitsevat suojelua ihmisen aiheuttamien uhkien vuoksi.

Perheet

Tässä järjestyksessä on kahdeksan perhettä:

• Carcharhinidae (Requiem-hait)
• Hemigaleidae (näätähait)
• Leptochariidae (barbeled houndsharks)
• Proscylliidae (suippohai)
• Pseudotriakidae (valekissahait)
• Scyliorhinidae (kissahait)
• Sphyrnidae (vasarahait)
• Triakidae (koirahait)

Tiikerihai


Sininen hai


Härkähai


Suuri vasarahai

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä on Carcharhiniformes?

K: Mitkä ovat joitakin Carcharhiniformes-luokkaan kuuluvia yleisiä hailajeja?

K: Mikä on maahaihain erityinen ominaisuus, joka suojaa sen silmiä?

K: Kuinka monta selkäevää maahailla on?

K: Kuinka monessa vesilajissa maahai esiintyy?

K: Kuinka monta kidusaukkoa maahailla on?

K: Miksi maahai tunnetaan myös nimellä valashait?

Hae kirjaimella