Härkähai

Kuvaus

Härkähailla on erittäin tukeva ruumis ja tylppä, pyöreä kuono, josta härkähai on saanut nimensä. Ensimmäinen selkäevä on suuri ja laajasti kolmiomainen, ja sen kärki on terävä. Toinen selkäevä on huomattavasti pienempi. Myös rintaevät ovat suuret, ja niiden kärjet ovat terävät. Härkähaiden silmät ovat melko pienet verrattuna muihin karaharinoihin, mikä saattaa tarkoittaa, että näkö ei ole kovin tärkeä metsästysväline tälle lajille, jota tavallisesti tavataan mutaisissa vesissä. Härkähait ovat yleensä päältä vaalean tai tummanharmaan värisiä, ja niiden alapuoli on valkoinen. Nuorilla härkähailla on mustat evien kärjet, jotka muuttuvat hämäränvärisiksi niiden kasvaessa. Yläleuan hampaat ovat leveät, kolmionmuotoiset ja voimakkaasti rosoiset. Alaleuan hampailla on leveä pohja, ja ne ovat kapeat, kolmionmuotoiset ja hienosti rosoiset. Etuhampaat ovat koholla ja lähes symmetriset, kun taas takahampaat ovat muodoltaan vinoammat.

Enimmäispaino on yli 230 kg (500 puntaa). Syntymäkoko on noin 75 cm (29 tuumaa). Naaraat ovat isompia kuin urokset, ja niiden pituus aikuisena on noin 2,4 metriä (7,8 jalkaa) ja paino noin 130 kiloa (285 puntaa). Tämä johtuu pidemmästä eliniästä, joka on noin 16 vuotta, kun se uroksilla on 12 vuotta. Urokset ovat noin 2,2 metriä (7,3 jalkaa) pitkiä ja painavat 95 kiloa (209 puntaa). Vankeudessa pidetyistä härkähaista laskettujen kasvunopeuksien arvioitiin olevan noin 28 cm vuodessa ensimmäisinä elinvuosina, ja kasvu hidastuu puoleen tästä noin neljän vuoden iän jälkeen.

Habitat

Härkähaita tavataan trooppisissa ja subtrooppisissa rannikkovesissä kaikkialla maailmassa sekä monissa jokivesistöissä ja joissakin makean veden järvissä. Niitä on raportoitu 3700 km (2220 mailia) ylöspäin Amazon-joessa Perussa ja yli 3000 km (1800 mailia) ylöspäin Mississippi-joessa Illinoisissa. Nicaragua-järvestä (Keski-Amerikka) löydetyn härkähairyhmän luultiin aikoinaan olevan sisämaassa, mutta ne pääsivät mereen jokien ja jokisuistojen kautta. Länsi-Atlantilla härkähait vaeltavat kesäisin Yhdysvaltojen rannikkoa pitkin pohjoiseen ja uivat aina Massachusettsiin asti, minkä jälkeen ne palaavat trooppiseen ilmastoon rannikkovesien viilentyessä. Härkähai viihtyy mielellään matalissa rannikkovesissä, jotka ovat alle 30 metrin (100 jalan) syvyydessä, mutta vaihtelee 1-135 metrin (3-450 jalan) syvyydessä. Se liikkuu yleisesti suistoalueilla, lahdissa, satamissa, laguuneissa ja jokisuissa. Se on ainoa tunnettu hailaji, jota tavataan makeassa vedessä, ja se voi viettää siellä pitkiä aikoja. On kuitenkin epätodennäköistä, että härkähain koko elinkaari kulkee makean veden alueella. On todisteita siitä, että ne voivat lisääntyä makeassa vedessä, mutta eivät yhtä säännöllisesti kuin suistoalueilla ja merialueilla. Nuoret härkähait menevät suistoihin, joissa on alhainen suolapitoisuus, ja laguuneihin yhtä helposti kuin aikuisetkin, ja käyttävät näitä matalia alueita poikasalueina. Ne voivat elää myös vesissä, joiden suolapitoisuus on korkea, jopa 53 promillea.

Käyttäytyminen

Vaikka ihmiset eivät kuulu niiden ruokavalioon, härkähaiden tiedetään olevan hyvin aggressiivisia ihmisiä kohtaan. Tämä hai voi olla vaaraksi ihmisille, sillä monilla ihmisillä ei ole tietoa siitä, että härkähaita esiintyy joissa ja makeassa vedessä. Lähes kaikki lähellä rantaa ihmisiin kohdistuneet haihyökkäykset ovat olleet tämän lajin aiheuttamia. Ne on listattu kolmanneksi suurimmaksi riskiksi ihmisille, kun on kyse haityypeistä. Ne ovat vain valkohain ja tiikerihain takana. Ne ovat hyvin reviirihait ja hyökkäävät kaiken kimppuun, joka joutuu niiden ympäristöön ja on niiden mielestä riski. Niiden tiedetään purevan hevosia ja muita eläimiä, jotka tulevat liian lähelle vettä.

Vaikka härkähailla ei ole varsinaisia saalistajia, nuorten härkähaiden tiedetään joutuneen tiikerihaiden, hietahaihampaiden ja jopa aikuisten härkähaiden saaliiksi. Härkähaista on löydetty loisia, kuten Pandarus sinuatus ja Perissopus dentatus, jotka loisevat tämän hain ruumiin pinnalla.

Ruokavalio

Härkähai syö pääasiassa luisia kaloja ja pieniä haita. Läntisellä Atlantilla ne syövät yleisesti pikkukampeloita, tarponeja, monnikaloja, menhadenia, ahvenia, snookeja, tunkkeja, makrillia, snappareita ja muita koulukaloja. Ne syövät säännöllisesti myös pistiäisiä ja nuoria haita, mukaan lukien pieniä oman lajinsa yksilöitä, rannikolla sijaitsevissa kasvattamoissaan. Härkähaiden tiedetään myös syövän merikilpikonnia, delfiinejä, rapuja, katkarapuja, merilintuja, kalmareita, maaeläimiä, piikkinahkaisia ja äyriäisiä. Härkähait vaikuttavat usein verkkaisilta uidessaan hitaasti pohjaa pitkin, mutta ne ovat varsin nopeita ja hyviä pyydystämään pienempiä, ketteriä saaliita, ja ne kykenevät yli 19 kilometrin tuntinopeuteen.

Härkähait saattavat viettää useita tunteja päivässä etsien ruokaa. Ne myös syövät runsaasti, kun ruokaa on paljon tarjolla. Ne metsästävät useimmiten yksin, mutta on havaittu, että härkähaipari metsästää tiiminä.

Lisääntyminen

Härkähait ovat elinkykyisiä eli ne synnyttävät elävänä. Tiinehtymisaika on noin vuosi, yleensä kesäkuukausina, mutta joskus myös alkusyksyllä. Härkähait vaeltavat yleensä jokisuihin parittelemaan ja synnyttämään poikasiaan. Poikaset ovat noin 60 cm (24 tuumaa) pitkiä, ja emät synnyttävät kerrallaan 5-15 poikasta. Rannikon laguunit, jokisuut ja suistot, joissa on alhainen suolapitoisuus, ovat yleisiä kasvupaikkoja.

Härkähait tulevat sukukypsiksi riippuen siitä, missä ne ovat. Eräässä Meksikonlahden eteläosassa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että naaraiden sukukypsyysikä oli 10 vuotta (7 jalkaa) ja urosten 9-10 vuotta (6,2-6,6 jalkaa). Toisessa pohjoisella Meksikonlahdella tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että urosten sukukypsyysikä oli 7 jalkaa (14-15 vuotta) ja naaraiden 7,4 jalkaa (18 vuotta).

Muut nimet

Härkähai on saanut nimensä sen jykevästä ulkonäöstä ja aggressiivisesta luonteesta. Ranskaksi härkähai tunnetaan nimellä "requin bouledogue". Espanjaksi se tunnetaan nimellä "tiburon sarda". Se tunnetaan monilla eri nimillä koko levinneisyysalueellaan, kuten "Sambesin hai" ja "Van Rooyenin hai" Afrikassa, "Gangesin hai" (Intia), "Nicaraguan hai" (Keski-Amerikka) ja "makeanvedenvalas", "suistovaalas" ja "Swan River whaler" Australiassa. Englanniksi se tunnetaan myös nimillä "Shovelnose shark", "Square-nose shark", "River shark", "Slipway grey shark", "Ground shark" ja "Cub shark".

Conservation

Vaikka härkähai on harvoin kaupallisen kalastuksen kohdelaji, sitä pyydetään yleensä vahingossa muiden saaliiden mukana. Koska sitä esiintyy rannikolla, siitä on tehty pienimuotoisen kalastuksen kohde. Ihmiset syövät härkähain lihaa, nahkavuodasta valmistetaan nahkaa, evistä valmistetaan hain eväkeittoa ja maksasta tehdään runsaasti vitamiineja sisältäviä öljyjä. Tietyillä alueilla, kuten Meksikonlahdella ja Etelä-Afrikassa, härkähai on myös suosittu riistakala. Härkähain rannikko- ja makeanveden elinympäristö tekee siitä helpomman kalastuskohteen, mutta koska nämä elinympäristöt ovat yleensä saastuneita ja elinympäristön muuttamisen kohteena, härkähai on vaarassa. IUCN on luokitellut härkähain lähes uhanalaiseksi.

Vaara ihmisille

Kansainvälisen haihyökkäystiedoston (ISAF) mukaan härkähait ovat olleet vastuussa ainakin 69 provosoimattomasta hyökkäyksestä ihmistä vastaan eri puolilla maailmaa, joista 17 on johtanut kuolemaan. Tämä laji on kuitenkin todennäköisesti vastuussa paljon useammista hyökkäyksistä, ja monet asiantuntijat pitävät sitä maailman vaarallisimpana haina. Suuren kokonsa, makeaan veteen pääsemisen kykynsä ja rannikolla esiintymisensä vuoksi se saattaa olla ihmiselle suurempi uhka kuin valkohai tai tiikerihai. Koska härkähai esiintyy monilla kolmannen maailman alueilla, kuten Keski-Amerikassa, Meksikossa, Intiassa, Itä- ja Länsi-Afrikassa, Lähi-idässä, Kaakkois-Aasiassa ja eteläisen Tyynenmeren saarilla, hyökkäyksistä ei useinkaan ilmoiteta. Härkähai ei myöskään ole yhtä helposti tunnistettavissa kuin valkohai tai tiikerihai, joten se on todennäköisesti vastuussa suuresta osasta hyökkäyksistä, joiden syyllisiä ei tunnisteta. Härkähain on katsottu olleen syyllinen New Jerseyssä vuonna 1916 tapahtuneeseen viiden hain surullisenkuuluisaan hyökkäykseen, joka johti neljään kuolemaan 12 päivän aikana. Kolme näistä hyökkäyksistä tapahtui Matawan Creekissä, matalassa vuorovesiuomassa, jonka leveys on vain 12 metriä, joka on 2,4 kilometrin päässä lahden vesistä ja yli 24 kilometrin päässä avomerestä; tämä ei ole paikka, jossa muita suuria hailajeja todennäköisesti tavattaisiin. Kaksi päivää viimeisimmän hyökkäyksen jälkeen, vain 6,4 kilometrin päässä Matawan Creekin suulta, otettiin kuitenkin kiinni 2,25 metriä pitkä valkohai, jonka vatsassa oli ihmisen jäänteitä. Myös 2,7-metrinen härkähai pyydystettiin päivää myöhemmin vain 16 kilometrin (10 mailin) päässä Matawanista. Asiasta on keskusteltu monta vuotta, ja on olemassa todisteita, jotka viittaavat sekä härkähain että valkohain syyllisyyteen.