Cephalaspis (pääkilpi) – varhaisen Devonin panssaroitunut leuaton kala
Cephalaspis (pääkilpi) — varhaisen devonin panssaroitunut leuaton kala: tutustu 400 milj. v. vanhoihin fossiileihin ja löydöksiin Britanniasta.
Cephalaspis (pääkilpi) oli panssaroitujen kalojen suku varhaisessa devonissa noin 400 miljoonaa vuotta sitten (mya). Se kuului leuattomiin kaloihin eli ostracodermiin, jotka olivat tuolloin yleisiä. Ensimmäiset Cephalaspis-fossiilit löydettiin 1800‑luvun alkupuoliskolla Britannian vanhasta punaisesta hiekkakivestä (Old Red Sandstone), ja laji kuvattiin tieteellisissä ja suositummissa teoksissa tuon ajan tutkimuksen yhteydessä.
Ulkonäkö ja rakenne
Cephalaspisilla oli leveä, kilvenmuotoinen luinen pääkilpi, joka peitti pään ja osan rintakehän yläpuolta. Pääkilvessä erottui useita koveria ja kuoppaisia alueita, joihin liittyi sensorisia kanavia ja luurenkaita. Suun sijainti oli pääasiassa vartalon alapinnalla, mikä kertoo pohjaeläinten elämäntavasta. Cephalaspisilta puuttuivat modernien kalojen leuat, mutta sillä oli kehittynyttä panssarointia ja joskus lyhyet, evämäiset raajat, jotka auttoivat liikkumisessa pohjalla.
- Koko: useimmat yksilöt olivat suhteellisen pieniä, tyypillisesti noin 20–30 cm pitkiä; joillakin lajeilla saattoi olla suurempia yksilöitä.
- Panssari: paksu luinen pääkilpi ja pienemmät suomu- tai kappalelevyalueet vartalossa.
- Aistit: pääkilvessä sijainneet kanavat toimivat todennäköisesti kemiallisina ja mekaanisina aistimina (esim. alkulainen lateral line -järjestelmä).
Elintavat ja ekologia
Cephalaspis oli pohjalajeihin sopeutunut kala, joka eli todennäköisesti makeissa ja sameissa vesissä, kuten jokia ja laguuneja muistuttavissa ympäristöissä. Sen ruokavalio koostui todennäköisesti pienestä ravinnosta: pohjaeläimistä, sedimenteihin kerääntyneestä orgaanisesta materiaalista ja pienistä selkärangattomista. Suu ja hengitysaukkojen sijoittuminen viittaavat siihen, että Cephalaspis saattoi imuroida ravintoa pohjamateriaalista samalla kun se pysytteli lähellä pohjaa.
Löydöt ja tutkimushistoria
Cephalaspis-fossiileja on löydetty runsaasti Old Red Sandstone -kerrostumista Britanniassa, mutta vastaavia fossiileja tunnetaan myös muualta Pohjois-Euroopasta ja muinaisista laajemmista Devonin merialueista. Ensimmäiset löydöt 1800‑luvulla herättivät suurta kiinnostusta, koska ne antoivat tietoa varhaisten luutuneiden selkärankaisten rakenteesta ja kehityksestä. Sittemmin tutkimus on hyödyntänyt sekä perinteisiä morfologisia tarkasteluja että moderneja tutkimusmenetelmiä, kuten mikroskopointia ja kuvantamista, selvittääkseen paremmin lajin rakennetta ja elintapoja.
Taksonomia ja merkitys evoluutiolle
Cephalaspis kuuluu leuattomiin varhaisiin luukaloihin, jotka ovat tärkeitä evoluution kannalta, koska ne edustavat vaihetta ennen leukojen kehittymistä. Ne auttavat ymmärtämään, miten luurakenne, sensoriset järjestelmät ja evät kehittyivät myöhempien selkärankaisten, kuten leukakaloihin johtaneiden ryhmien, esi-isissä. Cephalaspis ja muut ostracodermit ovat siksi keskeisiä fossiileja, kun tutkitaan selkärankaisten varhaista historiaa ja kehityspolkuja.
Cephalaspis whitei, C. lyelli, C. poweri ja C. magnificans.
Elämäntapa
Se oli keskikokoinen kala, joka eli makean veden puroissa ja suistoissa varhaisdevonikaudella. Osa fossiileista on hyvin säilynyt, joten tiedämme melko paljon sen anatomiasta. Sen panssari oli selkäpuolella ja suu vatsapuolella. Siksi on todennäköistä, että se oli pohjaeläin, joka nuuski joen mudassa. Sillä oli tyypillinen selkärankaisten aivotyyppi, jossa oli etu-, keski- ja takaosa sekä hermot aistielimiin ja lihaksiin pään alueella.
Sen silmien välissä oleva käpylisäkkeen aukko oli luultavasti valoa aistiva elin. Sen kallossa on kolme aluetta, joilla oli ilmeisesti erityinen tehtävä. Monet mutaisissa joissa elävät nykyaikaiset kalat käyttävät sekä paineherkkiä sivulinjoja että sähkökenttiä liikkeen aistimiseen. Cephalaspiksella ei ollut sivulinjoja, mutta sen kallossa olevat kolme kenttää olivat epäilemättä aistimellisia, paineenmuutoksen tai sähkökenttien havaitsemiseen tarkoitettuja.
Eläimellä oli puoliympyräkanavat, joiden avulla se pystyi aistimaan tasapainoa (yksi meidän omien puoliympyräkanaviemme tehtävistä). Ne kykenivät sekä jatkuvaan uintiin että lyhyisiin nopeisiin uintipyrähdyksiin. Lähes kaikki fossiilit löytyvät makean veden kerrostumista, joten eri lajit elävät joissa, järviin liittyvissä puroissa ja jokisuissa.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on kefalaspis?
V: Cephalaspis on panssarikalojen suku, joka esiintyi varhaisessa devonissa noin 400 miljoonaa vuotta sitten.
K: Millainen kalalaji on Cephalaspis?
V: Cephalaspis on yksi leuattomista kaloista, jotka tunnetaan myös nimellä ostracodermit ja jotka olivat yleisiä tuona aikana.
K: Milloin tehtiin ensimmäiset löydöt Cephalaspiksesta?
V: Ensimmäiset Cephalaspis-löydöt tehtiin 1800-luvun alkupuoliskolla Britannian vanhasta punaisesta hiekkakivestä.
K: Kuka antoi Cephalaspikselle nimen?
V: Louis Agassiz nimesi Cephalaspiksen vuonna 1835 nähtyään Hugh Millerin kokoelman Skotlannissa.
Kysymys: Onko Cephalaspis-taksoniin tehty taksonomisia tarkistuksia?
V: Kyllä, Cephalaspiksen alkuperäinen yksi laji on nyt jaettu useampaan lajiin, joista osa on siirretty eri sukuun.
K: Mitä Cephalaspis tarkoittaa?
V: Cephalaspis tarkoittaa 'pään kilpi'.
K: Kuinka kauan sitten Cephalaspis oli olemassa?
V: Cephalaspis oli olemassa varhaisessa devonikaudella noin 400 miljoonaa vuotta sitten.
Etsiä