Yhteinen maa (common land) on maa, jolla paikallisilla asukkailla on tietyt oikeudet. Heillä on esimerkiksi oikeus antaa lampaidensa laiduntaa, kerätä polttopuita tai leikata turvetta polttoaineeksi. Nämä oikeudet eivät välttämättä tarkoita omistusoikeutta maahan – usein maapohja on jonkun muun, esimerkiksi kartanon tai valtion, omistuksessa, mutta yhteisön jäsenillä on perinteisiä käyttöoikeuksia.
Historia
Alun perin keskiaikaisessa Englannissa yhteisalue oli osa kartanoa. Vaikka se oli osa kartanonherran omistamaa tilaa, vuokralaisilla oli tiettyjä oikeuksia. Keskiajalla avoimet pellot, laidunmaat ja metsät toimivat paikallisen elinkeinon perustana: karja tarvitsi laidunalueita, talvisin tarvittiin polttopuuta ja talojen rakentamiseen sopivia aineksia kerättiin yhteisalueilta.
Myöhemmin erityisesti 1700–1800-luvuilla monet yhteisalueet yksityistettiin tai aidattiin osaksi yksityisomistusta (ns. enclosure-ilmiö), mikä vähensi yhteismaan määrää merkittävästi. Tästä seurasi usein köyhtyminen ja elinkeinomuutoksia maaseudulla.
Yhteismaan oikeudet – tyypillisiä esimerkkejä
Yhteismaan käyttöoikeudet voivat olla moninaisia. Tavallisia oikeuksia ovat esimerkiksi:
- laidunnusoikeus – oikeus päästää karja tai lampaat laiduntamaan;
- estovers – oikeus kerätä polttopuita tai rakennusmateriaalia pienimuotoisesti;
- turbary – oikeus leikata turvetta polttoaineeksi;
- piscary – kalastusoikeus yhteisön vesialueilla;
- keruu- ja niitto-oikeudet – esimerkiksi heinänteko tai villiyrttien keruu.
Nämä oikeudet voivat olla perittyjä, rekisteröityjä tai sopimukseen perustuvia, ja niiden sisältö vaihtelee paikallisen tavan, lainsäädännön ja historiallisten sopimusten mukaan. Henkilö, jolla on oikeus yhteiseen maahan, on commoner.
Nykyinen oikeudellinen asema ja hallinto
Nykyään Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa on edelleen yhteismaita, vaikka niiden laajuus on paljon pienempi kuin 1600-luvulla, jolloin niitä oli miljoonia hehtaareja. Monissa maissa yhteismaa on suojattu erityisellä lainsäädännöllä, rekisteröinnillä ja hallintajärjestelyillä, jotka pyrkivät turvaamaan perinteiset oikeudet ja ehkäisemään laitonta rakentamista tai muuta väärinkäyttöä.
Esimerkiksi Englannissa on ollut useita lakeja ja rekisteröintijärjestelmiä, jotka koskevat yhteismaita ja niiden käyttöä. Joissain maissa paikalliset yhteisöt ylläpitävät yhteismaita yhdessä, ja päätöksentekoon voivat osallistua sekä yhteisön jäsenet että viranomaiset.
Nykykäyttö ja esimerkkejä
Yhteismaa voi nykyään toimia monella tavalla: se voi olla laidunmaana, virkistysalueena, luonnonsuojelualueena tai yhteiskäytössä olevana metsänä. Tunnettuja esimerkkejä Iso-Britanniassa ovat esimerkiksi New Forest ja Dartmoor, joissa on säilynyt perinteisiä laidun- ja kaivosoikeuksia. Yhdysvalloissa kaupunkien ja kylien "commons" ovat usein yhteisiä viheralueita tai yhteisvälityksessä hallittuja alueita.
Lisäksi käsite "yhteisomaisuus" on laajentunut koskemaan muitakin yhteisiä resursseja, kuten vesialueita, kalakantoja ja tiettyjä yhteisöllisiä palveluja.
Hallinnan haasteet ja akateeminen keskustelu
Keskustelua yhteismaan käytöstä ovat muovanneet käsitteet kuten Garrett Hardinin kuuluisa "tragedy of the commons", joka varoittaa resurssien ylikäytöstä, ja Elinor Ostromin tutkimukset, joissa hän osoitti, että paikallisesti organisoidut yhteisöt voivat menestyksekkäästi hallita yhteisiä luonnonvaroja ilman yksityistämistä tai keskitettyä valtiota. Ostromille myönnettiin taloustieteen Nobelin palkinto hänen töistään yhteisresurssien hallinnasta.
Nykyiset haasteet liittyvät muun muassa kaupungistumiseen, lainsäädännön muutoksiin, ilmastonmuutokseen ja taloudelliseen paineeseen, jotka voivat muuttaa yhteismaan käyttöä tai uhata perinteisiä oikeuksia.
Yhteenveto
Yhteinen maa on historiallinen ja yhä nykyään käytetty tapa järjestää tiettyjen resurssien jakamista paikallisyhteisössä. Se kytkeytyy tiiviisti paikalliseen perinteeseen, lainsäädäntöön ja taloudellisiin olosuhteisiin. Vaikka yhteismaille on historiallisesti ollut luonteenomaista voimakas väheneminen yksityistämisen seurauksena, niillä on edelleen rooli maankäytössä, luonnonsuojelussa ja yhteisöllisessä elinkeinotoiminnassa.
