Manorialismi (Seigneurialismi) on nimitys talouden organisoinnille keskiajalla Euroopassa. Talous perustui pääasiassa maatalouteen. Manorialismi kuvaa sitä, miten maa jaettiin ja kuka hyötyi maasta: suurin osa taloudellisesta tuotannosta ja maasta oli järjestetty niin, että paikallinen herra hallitsi kartanoa (herraskartanoa) ja sen ympärillä olevaa kyläaluetta, jonka tuotot kanavoituivat herralle.

Lordi sai palan maata yleensä korkeammalta aatelismieheltä tai kuninkaalta. Kun hän sai maan, hän sai myös kaiken, mitä sillä oli. Se tarkoittaa, että myös suurin osa maalla asuvista ihmisistä kuului aatelismiehelle. Näiden ihmisten, joita kutsutaan talonpojiksi, oli maksettava herralle, tai heidän oli työskenneltävä hänelle. Näin aatelismies pystyi elämään ja elättämään perheensä sillä, mitä hän sai talonpojilta. Hänellä oli myös tiettyjä laillisia valtuuksia, kuten poliisivoimat. Talonpojat olivat rahvasta tai alamaisia, ja heidän oli maksettava herralle veroa. Vastineeksi he saivat suojelua ja oikeuden käyttää tiettyjä maita ja yhteisiä resursseja (esim. laidunmaita ja myllyä).

Kohteiden maksettavaksi määrätyt kunnianosoitukset vaihtelivat. Se saattoi olla rahaa, mutta omavaraistalouden vuoksi useimmilla ei ollut rahaa. He saattoivat maksaa maksun tekemällä työtä herralleen (ns. corvée eli päivätöitä) tai maksamalla tietyn osan ansaitsemistaan tuloista (esimerkiksi kymmenesosan). Tämä tarkoitti sitä, että jos he viljelivät satoa, esimerkiksi jonkinlaista maissia tai muuta viljaa, herra sai kymmenesosan heidän tuloistaan luonnontuotteena. Tätä kutsutaan myös maksuksi luonnossa tai osakaskasvatukseksi.

Perusmekanismit ja termit

Kartanotalous jakautui yleensä kahteen osaan: herran omistamaan demesneen (herraskartanon varsinainen maatila), jonka työstä suurempi osa meni suoraan herralle, ja talonpoikien viljelemään maahan, josta he maksoivat velvollisuuksia. Velvollisuuksia olivat mm. työvelvoitteet, pöytävero, mylly- ja uurnoikeuksista perittävät maksut (ns. banalitét/ou droit de banalité) sekä oikeudelliset maksut ja sakot, jotka perittiin paikallisesta herranoikeudesta.

Talonpoikien asema ja sosiaaliset erot

Talonpojat eivät olleet yhdenmukainen ryhmä: joissain paikoissa he olivat lähellä vapaata talonpoikaisuutta ja omistivat tai vuokrasivat maata suhteellisen itsenäisesti, toisissa taas he olivat liki orjanomaisessa asemassa (serfit), joiden liikkumista ja oikeuksia rajoitettiin. Usein nuoremman ja vanhemman polven velvollisuudet erosivat; myös paikalliset tavat ja kirjaamattomat säännöt vaikuttivat paljon talonpoikien asemaan.

Herrastön valta ja oikeudet

Herra ei ainoastaan kerännyt veroja ja töitä, vaan hänellä oli usein myös taloudellinen monopoli monista palveluista (esim. mylly, uuni, viinitynnyrin valmistus) ja oikeus pitää paikallinen tuomiovalta eli manorial court, jossa käsiteltiin esimerkiksi maakiistoja, rikkomuksia ja velvollisuuksien laiminlyöntejä. Herran tulojen määrä ja järjestelmän tiukkuus vaihtelivat suuresti alueittain ja ajanjaksoittain.

Alueelliset erot ja kehitys

Manorialismi toteutui eri tavoin eri puolilla Eurooppaa. Länsi-Euroopassa (esim. Ranskassa ja Englannissa) järjestelmä muodostui pitkälti keskiajan aikana ja muuntui vähitellen uuden ajan maatalouden kaupallistumisen myötä. Itä-Euroopassa feodaalinen maaomistus ja talonpoikien rajoitukset jäivät usein jyrkemmiksi pidempään, ja esimerkiksi 1500–1800-luvuilla esiintyi voimakkaampaa talonpoikaisriistoa.

Vaikutukset ja järjestelmän heikkeneminen

Manorialismi oli keskeinen osa keskiaikaista yhteiskuntaa: se määritteli tuotannon, sosiaaliset suhteet ja paikallisen vallankäytön. Järjestelmän heikkenemiseen vaikuttivat useat tekijät, kuten musta surma (väestöväheneminen), työvoimapulan ja palkkojen nousu, rahatalouden laajeneminen, maatalouden tehostuminen sekä talonpoikien kapinat ja lakiuudistukset. Uuden ajan alkaessa monet manorialistiset etuudet lakkautettiin asteittain tai muuttivat muotoaan, kun keskushallinnot vahvistuivat ja markkinatalous syrjäytti paikallisen omavaraistalouden.

Manorialismin ja feodalaisuuden ero

On hyvä erottaa manorialismi ja feodalismi: feodalismi viittaa pääasiassa poliittis- ja sotilaalliseen auktoriteettien verkostoon (läänitysjärjestelmä, vasallit ja suvereniteetti), kun taas manorialismi kuvaa taloudellista ja sosiaalista organisointia kartanoiden ja talonpoikien välillä. Kumpikin ilmiö liittyi toisiinsa, mutta niitä voi käsitellä myös erillisinä kokonaisuuksina.

Lyhyesti: manorialismi oli keskiajan maatalouteen perustuva paikallinen talousjärjestelmä, jossa herrat keräsivät tuotoksia ja työpanosta hallinnoimiltaan alueilta, ja talonpojilla oli vastineeksi oikeuksia ja suojelua — järjestelmä, joka ajan mittaan sopeutui, muuttui ja lopulta väistyi uuden ajan talous- ja yhteiskuntamuutosten myötä.