Kuningaskuntien sotien aikana Englannin parlamentin joukot valloittivat Irlannin vuosien 1649 ja 1653 välillä. Näitä joukkoja johti Oliver Cromwell. Tapahtuma tunnetaan nimellä Cromwellin Irlannin valloitus tai Cromwellin sota Irlannissa. Cromwell hyökkäsi Irlantiin Uuden mallin armeijansa kanssa Englannin Rumpuparlamentin puolesta elokuussa 1649.

Tausta

Vuoden 1641 Irlannin kapinan jälkeen suurin osa Irlannista siirtyi Irlannin katolisen liittovaltion hallintaan. Vuoden 1649 alussa konfederaatit liittoutuivat englantilaisten rojalistien kanssa, jotka olivat hävinneet parlamentaristeille Englannin sisällissodassa. Parlamentaarien tavoitteena oli katkaista rojalistien tukiverkosto Irlannissa, estää ulkomaisten (erityisesti katolisten) tukiyhteyksien synty ja turvata Englannin valtakunnan poliittinen ja taloudellinen vakaus.

Kampanja ja tärkeimmät taistelut

Cromwellin maihinnousun jälkeen kampanja eteni nopeasti ja usein ankarin keinoin. Uuden mallin armeijan joukkoja komensi alkuvaiheessa itse Cromwell, myöhemmin muut kenraalit kuten Henry Ireton ja Edmund Ludlow jatkoivat operaatioita. Tärkeimpiä ja tunnetuimpia yhteenottoja olivat mm.:

  • Drogheda (syyskuu 1649) – kaupunki vallattiin ja sen jälkeen tapahtui laajoja teloituksia, jotka ovat jääneet kampanjan synkimmäksi ja kiistellyimmäksi osaksi.
  • Wexford (lokakuu 1649) – myös täällä hyökkäyksen jälkeen kuoli suuri määrä puolustajia ja siviilejä.
  • Clonmel (toukokuu 1650) – katala taistelu, jossa parlamentaariset joukot kärsivät raskaita tappioita mutta lopulta onnistuivat murtamaan puolustuksen.
  • Limerickin piiritys ja muut länsi- ja luoteisalueiden taistelut, jotka kestivät usean vuoden ajan ennen lopullista antautumista.

Kampanjassa käytettiin piiritystekniikoita, liikkuvaa ratsuväkeä ja kovia rangaistusoperaatioita. Cromwellin suorat käskyt, sotilaallinen kurinalaisuus ja ankarat vastatoimet kansalaisten tai sotilaiden vastarintaa kohtaan synnyttivät Irlannissa syvän vihan ja pitkäkestoisen muiston julmuuksista.

Säädökset ja hallinnolliset toimet

Parlamentaarinen hallinto sääti joukko lakeja ja määräyksiä, joiden tarkoituksena oli rangaista kapinaan osallistuneita ja järjestää valloitetun alueen hallinto. Tunnetuin näistä oli Act for the Settlement of Ireland (1652), jonka seurauksena:

  • laajoja maa-alueita takavarikoitiin ja jaettiin sotilaille, velkojille ja siirtolaisille (ns. "adventurers"),
  • monia katolisia maanomistajia katsottiin "kapinallisiksi" ja heidät siirrettiin usein väkisin lännemmäs (ns. "transplantation" — suomeksi usein kuvaannollisesti "To hell or to Connacht"),
  • katolisiin kohdistettiin rajoituksia julkisissa oikeuksissa, uskonnollisia pakkotoimenpiteitä ja taloudellista syrjintää.

Nämä toimet muuttivat Irlannin maanomistus- ja väestörakenteen nopeasti: suuri osa maatalousmaista siirtyi protestanttisille uusille omistajille ja siirtolaisille Englannista ja Skotlannista.

Väestövaikutukset ja siirtokunnat

Sodan, nälänhädän ja tautien yhdistelmä aiheutti vakavia inhimillisiä kärsimyksiä. Sota pahensi nälänhätää ja samanaikaisesti levisi paiserutto (eli isorutto tai vastaavat epidemiat), mikä lisäsi kuolleisuutta. Parlamentaarikot kuljettivat myös noin 50 000 ihmistä pakkotyöläisiksi Englantiin ja sen siirtomaihin.

Arviot väestön vähenemisestä vaihtelevat merkittävästi: eri tutkimukset ovat antaneet lukuja hyvin alhaisista aina äärimmäisiin 83 prosentin menetyksiin asti. Nykyhistoriassa on yleisesti hyväksytty, että väestö laski merkittävästi (useiden prosenttiyksikköjen ja paikoin useiden kymmenien prosentin verran), mutta tarkan prosenttiluvun määrittäminen on vaikeaa, koska tiedot ovat epätäydellisiä ja seuraukset olivat monisyisiä (sota, nälkä, tauti ja siirrot lasketaan eri tutkimuksissa eri tavoilla).

Jälkivaikutukset ja perintö

Parlamentaarinen valloitus muutti Irlannin poliittista, taloudellista ja uskonnollista maisemaa. Keskeisiä seurauksia olivat:

  • maiden takavarikointi ja uudelleenjaot, jotka loivat pohjan protestanttisen siirtokunnan laajentumiselle;
  • katolisen väestön poliittinen ja taloudellinen marginalisointi, joka kesti vuosisatoja ja vaikutti myöhempiin konflikteihin ja sectaariseen jännitteeseen;
  • syvä kollektiivinen muisti ja viha Cromwellia kohtaan Irlannissa—Cromwell on monissa irlantilaisissa muistitavoissa edelleen vihattu hahmo;
  • kansainvälinen ja brittiläinen politiikka muotoutui osittain valloituksen seurauksena: Englanti vahvisti otettaan koko saaren hallinnasta ja loi pohjan myöhemmälle siirtomaapolitiikalle.

Historiankirjoitus ja kiistat

Siitä, missä määrin Cromwell oli henkilökohtaisesti vastuussa kampanjan julmuuksista, kiistellään edelleen. Jotkut historioitsijat väittävät, että tiettyjä toimia tulkittiin ajan sotalakien ja käytäntöjen puitteissa tai että myöhempi propaganda on liioitellut verisiä tapahtumia. Toiset korostavat, että ainakin osa toimista oli selkeästi rankaisevia ja poikkesi siviilien suojan periaatteista.

Nykyinen tutkimus pyrkii erottelemaan primäärilähteiden todistusarvon, väestötilastojen epävarmuuden ja poliittisen retoriikan vaikutukset käsityksiin. Vaikka yksityiskohdista kiistellään, laaja konsensus on, että valloituksen seuraukset olivat Irlannille raskaat ja pitkäkestoiset.

Parlamentaarinen valloitus oli raaka, ja Cromwell on edelleen vihattava hahmo Irlannissa. Sodan vaikutukset Irlannin väestöön olivat kiistatta vakavia, vaikka ihmishenkien menetyksistä ei vallitse yksimielisyyttä. Jotkin arviot kattavat vain valloituskauden (1649–52) väestötappiot, kun taas toiset kattavat sekä valloituskauden että Cromwellin siirtokunnan ajan elokuusta 1652 vuoteen 1659.