Englannin parlamentti
Englannin parlamentti oli Englannin kuningaskunnan lainsäädäntöelin. Sen juuret ulottuvat varhaiskeskiajalle. Se otti yhä enemmän valtaa monarkin vallasta, ja vuoden 1707 unionilain jälkeen siitä tuli Ison-Britannian parlamentin ja myöhemmin Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentin tärkein osa.
Nykyään on yhä useammin vaadittu, että Englanti saisi oman, itsenäisen parlamentin, kuten Yhdistyneen kuningaskunnan muutkin kansakunnat, Skotlanti, Wales ja Pohjois-Irlanti. Tätä kutsutaan hajauttamiseksi.
Englannin parlamentti kuninkaan edessä noin 1300.
Historia
Origins
Parlamentti sai alkunsa jo anglosaksisten aikana. Anglosaksisia kuninkaita neuvoi Witenagemot-niminen neuvosto, johon kuuluivat kuninkaan pojat ja veljet.
Myös Ealdormeilla eli maakunnan johtajilla ja valtion korkeimmilla pappeilla oli paikat. Kuninkaalla oli edelleen ylin valta, mutta lakeja annettiin vasta sen jälkeen, kun oli pyydetty Witenagemotin neuvoja (ja myöhempinä aikoina myös suostumus).
Kehitys
Kuninkaallinen neuvosto kasvoi hitaasti parlamentiksi. Ensimmäisen kerran sana parlamentti esiintyy virallisissa asiakirjoissa Henrik III:n valtakaudella. Se oli edelleen enimmäkseen epävirallinen, eikä se ollut virallinen elin. Äänioikeus maakuntien vaalipiirien parlamenttivaaleissa oli sama kaikkialla maassa, ja äänioikeus annettiin kaikille, jotka omistivat maan vapaata omistusoikeutta 40 shillingin vuosivuokraan (Forty-shilling Freeholders).
Parlamentin vallan nousua hidasti sisällissota Tapanin ja keisarinna Matildan välillä. Ruusujen sotien päättyessä kuninkaalla oli jälleen vahvin valta. Kruunu oli valtansa huipulla Henrik VIII:n valtakaudella.
Suuri taistelu kruunun ja parlamentin välillä käytiin Jaakko I:n seuraajan Kaarle I:n aikana. Alahuone lähetti Kaarlelle vuonna 1628 oikeusvetoomuksen, jossa se vaati oikeuksiaan takaisin. Vaikka hän hyväksyi vetoomuksen, hän sulki myöhemmin parlamentin ja hallitsi ilman sitä yhdentoista vuoden ajan. Vasta kun hänellä oli sodan seurauksena rahaongelmia, hänen oli pakko kutsua parlamentti koolle, jotta se voisi hyväksyä uudet verot. Uusi parlamentti oli varsin kapinallinen, joten kuningas sulki sen jo kolmen viikon kuluttua; tätä kutsuttiin lyhyeksi parlamentiksi. Tämä ei kuitenkaan auttanut kuningasta rahaongelmissaan, joten hän tajusi, että hänen oli kutsuttava koolle uusi parlamentti. Heidän valtataistelunsa kuninkaan kanssa johti Englannin sisällissotaan. Parlamenttia kannattaneita kutsuttiin parlamentaristeiksi tai "Roundheadeiksi". Vuonna 1649 Rumpuparlamentti surmasi Kaarlen ja korvasi hänet sotilasdiktaattori Oliver Cromwellilla. Cromwellin kuoleman jälkeen monarkia kuitenkin palautettiin vuonna 1660.
Palauttamisen jälkeen monarkit suostuivat kutsumaan parlamentin säännöllisesti koolle. Parlamentin vapauksia ei kuitenkaan voitu selkeästi taata, ennen kuin epäsuosittu katolinen hallitsija Jaakko II joutui pakenemaan maasta vuonna 1688. Parlamentti päätti, että hän oli luopunut kruunustaan, ja tarjosi sen protestanttiselle tyttärelleen Marialle katolisen poikansa sijaan. Maria II hallitsi yhdessä miehensä Vilhelm III:n kanssa.
Unioni: Ison-Britannian parlamentti
Vuonna 1707 tehdyn unionisopimuksen jälkeen Englannin parlamentti ja Skotlannin parlamentti hyväksyivät vuonna 1707 kaksoissäädökset, jotka loivat uuden Ison-Britannian kuningaskunnan ja hajottivat molemmat parlamentit ja korvasivat ne uudella Ison-Britannian parlamentilla, joka sijaitsi Englannin parlamentin entisessä kotipaikassa.
Aiheeseen liittyvät sivut
- Parlamentin jäsen
