Englannin parlamentti oli Englannin kuningaskunnan lainsäädäntöelin. Sen juuret ulottuvat varhaiskeskiajalle. Se otti yhä enemmän valtaa monarkin vallasta, ja vuoden 1707 unionilain jälkeen siitä tuli Ison-Britannian parlamentin ja myöhemmin Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentin tärkein osa.

Nykyään on yhä useammin vaadittu, että Englanti saisi oman, itsenäisen parlamentin, kuten Yhdistyneen kuningaskunnan muutkin kansakunnat, Skotlanti, Wales ja Pohjois-Irlanti. Tätä kutsutaan hajauttamiseksi.

Historia lyhyesti

Englannin parlamentin synty voidaan jäljittää anglosaksiseen neuvostoon (witenagemot) ja keskiaikaisiin kuninkaallisiin neuvostoihin, jotka myöhemmin kehittyivät kaksikamariseksi instituutioksi, edustajakamariksi (Commons) ja ylähuoneeksi (Lords). Tärkeitä virstanpylväitä ovat mm. Magna Carta (1215), Simon de Montfortin kokous vuonna 1265 ja niin kutsuttu "Model Parliament" 1295, jotka vahvistivat muiden kuin aatelisten edustuksen päätöksenteossa.

Seuraavina vuosisatoina parlamentti laajensi valtaansa suhteessa kuninkaalliseen toimeen, mikä huipentui 1600-luvun sisällissotaan ja Kuninkaanvallan rajoittamiseen. Glorious Revolution (1688) ja sille seurannut oikeudellinen kehitys vahvistivat parlamentin asemaa perustuslaillisena instituutiona.

Rooli ja rakenne ennen unionia

  • Lainsäädäntö — parlamentti sääteli lakeja ja verotusta; kuninkaalla oli perinteisesti vaikutusvaltaa, mutta parlamentti yhä useammin päätti tuloista ja menoista.
  • Edustus — Commons edusti eri maakuntien ja kaupunkien vapaamiehiä sekä aatelissäätyä, Lords muodostui mahtavista suvuista ja kirkollisista johtajista.
  • Oikeudellinen ja neuvonantava rooli — parlamentti toimi myös korkeiden oikeudellisten asianratkaisujen foorumina ja kuninkaan neuvonantajana tärkeissä kysymyksissä.

Unionit ja myöhemmät muutokset

Vuoden 1707 unionilaki yhdisti Englannin ja Skotlannin parlamentit Isosta-Britanniasta muodostuneeksi parlamentiksi Westminsteriin. Myöhemmin 1801 Irlannin yhdistyminen muutti parlamentaarista rakennetta edelleen, ja 1922 Irlannin vapaavaltio sekä Pohjois-Irlannin erityisasema muokkasivat Yhdistyneen kuningaskunnan poliittista maisemaa.

Nykyaika: hajautus ja Englannin erityiskysymykset

1990-luvun lopulta lähtien Yhdistyneeseen kuningaskuntaan on luotu alueellista itsehallintoa: Skotlannin parlamentti ja Walesin kansankokous (nykyinen Welsh Parliament / Senedd) perustettiin 1999, ja Pohjois-Irlannissa toimii oma assemblea. Nämä ratkaisut ovat vahvistaneet erilaisten kansallisten instituutioiden asemaa mutta jättäneet Englannin ilman omaa vastaavaa elintä.

Tämän seurauksena on syntynyt useita keskusteluja ja vaatimuksia hajauttamisesta Englannin osalta. Keskeisiä kysymyksiä ovat:

  • West Lothian -kysymys — miksi parlamenttiin valitut skotlantilaiset, walesiläiset tai pohjoisirlantilaiset edustajat voivat päättää Englannin asioista, vaikka Englannilla ei ole omaa parlamenttia käsittelemään samoja asioita erikseen?
  • English votes for English laws (EVEL) — käytäntö, jolla Englannin (tai Englantiin ja Walesiin liittyvien) lainsäädäntöaloitteiden hyväksymiseen tarvittiin vain englantilaisilta edustajilta tuki. EVEL otettiin käyttöön 2015 mutta sen käytännöt ja laajuus ovat olleet kiistanalaisia ja niitä on muokattu.
  • Paikallinen identiteetti ja demokratiavaatimukset — osa kansalaisista ja puolueista katsoo, että Englannilla tulisi olla oma parlamentti, joka heijastaisi maan väestöllistä ja taloudellista suureutta suhteessa muihin kansakuntiin.

Argumentit ja vaihtoehdot

Vaatimuksille on useita ehdotuksia ja vastaväitteitä:

  • Oma Englannin parlamentti — kannattajat pitävät sitä selkeimpänä ratkaisuna, joka toisi demokratian lähemmäs englantilaisia ja ratkaisisi West Lothian -ongelman. Vastustajat varoittavat, että se voisi heikentää Britannian yhtenäisyyttä ja muuttaa maan poliittista dynamiikkaa voimakkaasti, koska Englanti on väestöltään paljon suurempi kuin muut kansakunnat.
  • Alueellinen hajautus Englannissa — vaihtoehtona on perustaa useita alueparlamentteja tai laajentaa kaupungin- ja maakuntatason itsehallintoa (esim. lisääntyvä devolution moneen metropolialueeseen kuten Greater Manchesterin malli).
  • Menettelylliset ratkaisut parlamentissa — erilaiset äänestysmenettelyt, valiokuntarakenne tai EVELin kaltaiset mekanismit, jotka pyrkivät varmistamaan, että Englannin asiat päättämättä jäävät kokonaan muilta.

Käytännön haasteet ja etenemismahdollisuudet

Englannin parlamentin perustaminen kohtaisi useita käytännön ja oikeudellisia haasteita: perustuslailliset muutokset, resurssit, siirtovaikutukset valtionhallinnossa ja vaikutus suhteisiin muihin osiin Yhdistynyttä kuningaskuntaa. Lisäksi poliittinen tahto on jakautunut: osa puolueista kannattaa, osa vastustaa ja osa ehdottaa lievempiä reformeja.

Yhteenveto

Englannin historiallinen parlamentti muotoutui pitkän kehityksen tuloksena ja liitettiin osaksi laajempaa brittiläistä järjestelmää 1700-luvulla. Nykyinen keskustelu hajautuksesta heijastaa sekä demokraattisia huolia että poliittisia identiteettejä: halutaanko Englannille oma parlamentti, hajautetaan valtaa alueellisesti vai ratkaistaan ongelmat parlamentaarisin menettelyin? Ratkaisu riippuu poliittisesta tahdosta, oikeudellisista puitteista ja kansalaisten tuesta mahdollisille muutoksille.