Dadaismi: määritelmä, historia ja vaikutus taiteeseen

Dadaismi on avantgardistinen ja provosoiva älyllinen liike, joka sai alkunsa ensimmäisen maailmansodan aikana. Vaikka dadaismi ei aluksi syntynyt varsinaisena taidesuuntauksena, se vaikutti voimakkaasti moniin taiteen muotoihin ja haastoi perinteiset käsitykset taiteesta, estetiikasta ja yhteiskunnasta.

Historia ja synty

Dadaismi sai alkunsa Zürichissä vuonna 1916, kun joukko sodan pakolaisia ja boheemeja taiteilijoita perusti Cabaret Voltaire-klubin. Tärkeitä varhaisia hahmoja olivat Hugo Ball, Emmy Hennings ja Tristan Tzara. Liikkeeseen vaikuttivat voimakkaasti Euroopan sota ja sen aiheuttama moraalinen sokki: dadaistit hylkäsivät modernin kapitalistisen yhteiskunnan, sen hierarkiat ja nationalistisen ideologian. Tästä syntyi radikaali vastareaktio, joka näkyi sekä politiikassa että taiteellisessa toiminnassa.

Dada levisi nopeasti muihin kaupunkeihin: Keski-Euroopassa esimerkiksi Berliinissä ja Zurichin lisäksi oli merkittäviä ryhmiä myös Kölnissä ja muissa kaupungeissa. Tristan Tzaran myötä dadaismi siirtyi vahvasti Pariisiin, jossa Tzara vaikutti ja "johti" paikallisia dadaisteja, kuten Man Rayta, Jean Cocteauta ja Marcel Duchampia. Myös New Yorkissa syntyi oma dada-kenttänsä, jossa toimivat mm. Duchamp ja Francis Picabia.

Keskeiset piirteet ja ideologia

Dadaismin perusajatus oli kyseenalaistaa taiteen ja yhteiskunnan vakiintuneita arvoja. Dadaistit korostivat:

• anti-taidetta (anti-art): pyrkimys hajottaa perinteisen taiteen käsitteet ja instituutiot;
• absurdia, sattumaa ja ironiaa menetelmänä ja sanomana;
• poliittista ja moraalista kritiikkiä, erityisesti sotaa, nationalismia ja porvarillisuutta vastaan;
• esitys- ja performanssilähtöisyyttä: kabareet, runo- ja ääniesitykset sekä näyttämötemput olivat keskeisiä;
• monimuotoisuutta: dadaistit työskentelivät visuaalisen taiteen, kirjallisuuden, teatterin ja äänen parissa.

Menetelmät ja työtavat

Liikkeen taide kattoi erilaisia medioita ja tekniikoita, kuten kollaasin, fotomontaasin, äänirunouden, leikkauskirjoituksen (cut-up), performanssin ja veistokset. Keskeisiä proseduraalisia piirteitä olivat sattuman käyttö, leikillisyys ja valmiiden esineiden (readymade) hyödyntäminen. Tunnettuja esimerkkejä ovat readymadet, kuten Marcel Duchampin kuuluisaksi tullut vesikouru (Fountain, 1917), Hugo Ballin äänirunot ja Hannah Höchin fotomontaasit. Kurt Schwitters kehitti oman suuntansa nimeltä Merz, jossa arkipäivän materiaaleista rakennettiin installaatioita.

Keskeiset tekijät

Dadaismiin liittyi laaja kirjo taiteilijoita ja kirjailijoita eri maista. Liikkeen kannattajia ja siihen liittyneitä henkilöitä olivat mm. Tristan Tzara, Hugo Ball, Hannah Höch, Jean (Hans) Arp, Raoul Hausmann, Kurt Schwitters, Francis Picabia, Man Ray, sekä mainittuina artikessa myös Antonin Artaud ja Max Ernst. Maininta Salvador Dali liittyy enemmän surrealismiin, johon dada vaikutti, mutta joidenkin taiteilijoiden polut risteävät.

Huippuaika ja leviäminen

Dadaismin huippuaika sijoittuu noin vuosille 1916–1922, jonka jälkeen osa liikettä hajaantui ja monet taiteilijat siirtyivät uusiin suuntauksiin, erityisesti surrealismiin. Dada vaikutti kuitenkin pitkään: sen periaatteet ja käytännöt näkyvät myöhemmin surrealismissa, pop-taiteessa, 1960-luvun neodada-liikkeessä sekä myöhemmissä avantgarde- ja vaihtoehtoliikkeissä, kuten punkissa ja performanssitaiteessa. Myöhempi versio, nimeltään neodada, syntyi 1950–60-luvuilla ja siihen liittyivät esimerkiksi amerikkalaiset taiteilijat, jotka hyödynsivät readymade-ajatusta ja kollaasia (esim. Robert Rauschenberg, Jasper Johns).

Vaikutus draamaan ja kirjallisuuteen

Dadaismin henki — groteski, absurdi ja makaaberi — heijastuu myös draamassa ja kirjallisuudessa. Ajatus olemassaolon absurdiuden käsittelemisestä näkyy esimerkiksi Samuel Beckettin teoksissa sekä niin kutsutun Pariisin koulukunnan kirjoituksissa, joihin kuuluivat Arthur Adamov, Jean Genet ja Eugene O'Neill, jotka käsittelivät usein irrationaalisuutta ja ihmisen ahdistusta näyttämöllä.

Nimi ja merkitys

Sanan "Dada" alkuperästä on useita teorioita. Yksi selitys on, että se viittaa vauvan ensimmäisiin äänteisiin tai leluhevosen nimitykseen ranskassa ("dada" = leikkikeppi/leluhevonen). Toisten mukaan nimi valittiin sattumalta sanomalehtilevyn tai satunnaisen eleen perusteella. Kuka nimen keksijä tarkalleen oli, ei ole yksiselitteisesti dokumentoitu.

Perintö

Dadaismi ei ollut yhtenäinen liike yhdenlaisine opinkappaleineen, mutta sen vaikutus taiteen määrittelyyn ja kokeellisuuteen oli merkittävä. Dada pakotti kysymään, mikä on taidetta ja kuka päättää siitä. Sen radikaali kokeellisuus, performatiivisuus ja halu rikkoa rajoja ovat jääneet elämään monissa myöhemmissä taiteen muodoissa ja liikkeissä.

Kysymyksiä ja vastauksia

Q: Mitä dadaismi on?

K: Oliko se alun perin taidesuuntaus?

K: Milloin dadaismi alkoi?

K: Kuinka kauan dadaismin vaikutus taiteessa kesti?

K: Minkälainen liike on dadaismi?

K: Vaikuttiko dadaismin vaikutus muuhun kuin taiteeseen?

Hae kirjaimella