Delhin sulttaanikunta (urdu/persiaksi usein kirjoitettuna دہلی سلطنت tai سلطنتِ ہند) oli joukko persiankielisiä ja pääosin turkkilaista tai afganistanilaista alkuperää olevia dynastioita, jotka hallitsivat laajoja alueita Pohjois-Intiassa keskiajalla. Hallintojakson ajoitus vaihtelee lähteittäin (yleisesti 1206–1526, joskus merkittynä myös 1210–1526), mutta sen ydin on se, että nämä dynastiat keskittivät vallan Delhin ympärille ja muokkasivat Intian poliittista, sosiaalista ja kulttuurista maisemaa. Monet näistä dynastioista hallitsivat Delhistä käsin. Näihin kuuluivat muun muassa Slave-dynastia (1206–1290), Khilji-dynastia (1290–1320), Tughlaq-dynastia (1320–1413), Sayyid-dynastia (1414–1451) ja Lodi-dynastia (1451–1526). Myöhemmin, kun Intia oli joutunut mogulien vallan alle, seurasi lyhyt välivaihe, jolloin Humayunin, moguli Baburin pojan ja Akbar Suuren isän, syrjäytti pathanien Suri-dynastia, joka nautti lyhytaikaista hallintaa ennen kuin Humayun palautettiin valtaistuimelle vuonna 1555.

Tausta ja synty

Delhin sulttaanikunnan synty juontaa juurensa 1200-luvun alkuun, kun turkkilaistaustaiset sotilashenkilöt ja sotilasjohtajat, joiden monet olivat orjista (mamlukeista) nousseita komentajia, vakiinnuttivat valtansa Pohjois-Intiassa. Ensimmäinen merkittävä hallitsijasuku oli niin kutsuttu Slave (Mamluk) -dynastia, jonka perustajaksi lasketaan Qutb al-Din Aibak. Hallitsijoiden valtakausi perustui usein sotilaalliseen kykyyn, liittoutumiin ja kaupunkien hallintaan.

Hallinto ja yhteiskunta

  • Hallinto perustui keskitettyyn sulttaanin valtaan, jonka rinnalla toimivat paikalliset aateliset, sotilasjohtajat ja uskonnolliset viranomaiset.
  • Persia oli hallinnon ja kulttuurin kieli: oikeus, hallintoasiakirjat ja runous olivat pitkään persiankielisiä.
  • Sotilasjärjestelmä nojasi usein iqtā-järjestelmään tai vastaaviin maa- ja verosopimuksiin, joissa maata hallinnoivat palkitut upseerit (iqtādārit), jotka keräsivät verot ja vastasivat ylläpidosta.
  • Yhteiskunta oli monietninen ja moniuskontoinen: hindut, muslimit, buddhalaiset ja muut ryhmät elivät rinnakkain, mikä vaikutti sekä konflikteihin että kulttuuriseen vaihtoon.

Talous, kauppa ja kaupunkien kasvu

Delhin sulttaanikunta edisti kaupan kasvua sekä sisäisesti että kaukopurjehduksen kautta. Kaupungeista Delhin ohella tärkeimpiä olivat Lahori, Multan ja muita kauppakeskuksia Pohjois-Intiassa. Rahataloutta kehittivät sulttaanit lyömällä omia kolikoita (esim. tanka ja jital), ja verotusjärjestelmät muokkasivat maatalouden sekä kaupan rakenteita.

Kulttuuri ja arkkitehtuuri

Sulttaanikunnan aikana syntyi merkittävä kulttuurinen synteesi islamilaisen ja intialaisen perinteen välillä. Tämä näkyy arkkitehtuurissa, kielessä, kirjallisuudessa ja taiteessa. Tunnettuja rakennusmuisteja ovat muun muassa Qutb-kompleksi Delhissä (johon kuuluu mm. Qutb Minar) sekä Tughlaqin aikaiset rakennushankkeet ja linnoitukset. Sulttaaneista monet olivat tukeneet moskeijoiden, koulujen (madrasojen) ja karavaanseraihin rakentamista.

Sotilaallinen laajentuminen ja rajakonfliktit

Sulttaanit kävivät sotia sekä Pohjois-Intian ruhtinaskuntia että läheisiä naapureita vastaan. Khilji-dynastian Alau'd-din Khilji laajensi valtaa Etelä-Intiaan asti sotaretkiensä kautta, kun taas Tughlaqien aikana nähtiin sekä laajoja valloituksia että hallinnollisia kokeiluja (kuten Muhammad bin Tughlaqin suunnitelmat). Usein hallinnon ongelmia synnytti liian nopea laajeneminen, verotus ja paikallisten kapinoiden tukahduttaminen.

Merkittävimmät dynastiat ja niiden piirteet

  • Slave (Mamluk) -dynastia (n. 1206–1290): Perustettiin Qutb al-Din Aibakin toimesta; vakiinnutti sulttaanin aseman Delhissä.
  • Khilji-dynastia (1290–1320): Alau'd-din Khilji toteutti laajoja sotaretkiä ja verouudistuksia; vahva armeija ja keskitetty hallinto.
  • Tughlaq-dynastia (1320–1413): Tunnettu Muhammad bin Tughlaqista ja Firuz Shah Tughlaqista; kokeiluhenkisiä mutta osin epäonnistuneita hallinnollisia uudistuksia.
  • Sayyid-dynastia (1414–1451): Vanhempien dynastioiden heikentyessä Sayyid-sukut nousivat välivaiheen hallitsijoiksi; suhteellisen heikko keskusjohto.
  • Lodi-dynastia (1451–1526): Pathan/afgaaniperäisiä johtajia; Lodi-suvun heikentyminen johti lopulta Baburin voittoon Panipatissa vuonna 1526 ja siten mogulivallan alkuun.

Loppu ja perintö

Vuonna 1526 Babur voitti Sultan Ibrahim Lodin ensimmäisessä Panipatin taistelussa, mikä johti Delhin sulttaanikunnan hallinnan päättymiseen ja Mughalien (mogulien) valtakauden alkuun. Ennen pysyvää mogulivaltaa nähtiin kuitenkin vielä Suri-dynastian (Sher Shah Surin) lyhyt mutta merkittävä hallinto, joka syrjäytti Humayunin ja toteutti useita tehokkaita hallinnollisia ja tie- sekä postireformejä, kunnes Humayun palautti valtaistuimensa vuonna 1555. Delhin sulttaanikunnan perintö näkyy kuitenkin pitkään Intian poliittisessa rakenteessa, hallintokäytännöissä, arkkitehtuurissa ja kulttuurisessa synteesissä, jonka vaikutukset jatkuivat mogulien aikana ja myöhemmin.

Vaikutukset ja merkitys

  • Perinteet keskitetystä hallinnosta ja viranhaltijajärjestelmästä vaikuttivat myöhempiin intialaisiin valtakuntiin.
  • Persian kielen asema ja islamilainen kulttuurivaikutus muokkasivat Intian kulttuurista ja älyllistä elämää vuosisadoiksi.
  • Arkkitehtoninen ja kaupunkikehityksen perintö (moskeijat, minaretit, linnoitukset) on edelleen osa Pohjois-Intian historiallista maisemaa.