Armenian kansanmurhan kieltäminen: määritelmä, kiistat ja historia
Tutustu Armenian kansanmurhan kieltämisen määritelmään, historian kiistoihin ja todisteisiin — syväanalyysi politiikasta, oikeudesta ja muistamisesta.
Armenian kansanmurhan kieltäminen tarkoittaa sitä, että Armenian kansanmurhaa ei tapahtunut tai että se, mitä tapahtui, ei ollut kansanmurha.
Vuosina 1915-1917 Osmanien valtakunnassa Osmanien hallitus yritti päästä eroon osasta valtakunnan armenialaisista. Hallitus teki tämän tappamalla 800 000-1 500 000 armenialaista. He myös pakottivat monet armenialaiset lähtemään kodeistaan (tätä kutsutaan uudelleensijoittamiseksi).
Ihmiset, jotka kieltävät Armenian kansanmurhan, sanovat, että näitä asioita tapahtui osittain tai ei koskaan. He sanovat myös, että Osmanien hallitus ei koskaan yrittänyt organisoidusti tehdä kansanmurhaa armenialaisia vastaan. Esimerkiksi Yhdysvallat ja Turkin tasavalta eivät hyväksy sitä, että Osmanien hallitus olisi yrittänyt päästä eroon kaikista valtakunnan armenialaisista.
Mitkä asiat kieltämisessä korostuvat?
Kieltäminen voi tarkoittaa eri asioita:
- väitettä, että kuolemat ja siirrot johtuivat sodan, nälän tai tautien seurauksista eikä tahallisesta joukkotuhosta;
- väitettä, että kuolonuhrien määrää on liioiteltu tai että lähteet ovat epäluotettavia;
- väitettä, että ei ollut olemassa suunnitelmaa tai aietta tuhota armenialaista yhteisöä järjestelmällisesti.
Historiallinen tausta ja todisteet
Pääasiallinen tapahtumien ajanjakso on 1915–1917, mutta laajempi konteksti kattaa ensimmäisen maailmansodan ja sitä seuranneet vuodet. Todisteina kansanmurhaksi katsotuille toimille käytetään muun muassa silminnäkijälausuntoja, lähetystöneuvottelupapereita (esimerkiksi diplomaattiraportit), armenialaisten ja muiden arkistomateriaalien dokumentteja sekä tutkimuksia, joissa analysoidaan joukkojen liikkeitä, teloituksia ja karkotuksia.
Monet historialliset tutkimukset osoittavat, että tuhansien ihmisten kuolemat tapahtuivat järjestelmällisten karkotusten, kuolettavien pakkomarssien, joukkomurhien ja kylien tuhoamisen seurauksena. Yksi tunnetuista aikalaisten todistajista oli Yhdysvaltain suurlähettiläs Henry Morgenthau, jonka raportit ja muistelmissa kuvatut havainnot ovat olleet merkittävä lähde.
Tieteellinen ja kansainvälinen konsensus
Suurin osa kansainvälisistä tutkijoista ja historiallisista tutkimuksista katsoo, että tapahtumissa oli kyse kansanmurhasta, koska osapuolilla oli tahallisuus ja järjestelmällisyys, jotka täyttävät vuoden 1948 Genocide Convention -yleissopimuksen määritelmän. Lukuisat valtiot ja kansainväliset elimet ovat virallisesti tunnustaneet tapahtumat kansanmurhaksi.
On syytä huomata, että valtioiden viralliset kannat ovat voineet muuttua ajan myötä: esimerkiksi Yhdysvaltojen virallinen arvio ja tunnustus ovat kehittyneet vuosien saatossa.
Kieltäjien yleisimmät argumentit
Kieltäjien esittämät argumentit sisältävät usein seuraavia väitteitä:
- kuolemat johtuivat pääasiassa sodasta, taudeista ja nälästä;
- arviot uhrien määrästä ovat liioiteltuja;
- kansanmurhan tunnusmerkistöä — erityisesti tahallista tarkoitusta tuhota ryhmä kokonaisuudessaan tai osittain — ei voida todistaa riittävästi;
- myös muita väestöryhmiä (mukaan lukien muslimit) kuoli samanaikaisissa levottomuuksissa, joten tapahtumat eivät olleet yksinomaan kohdistettu armenialaisia vastaan.
Nämä argumentit ovat aiheuttaneet laajaa tieteellistä debattia. Historiallinen keskustelu keskittyy usein eri lähteiden arviointiin, motiivien ja käytännön toimien näyttöön sekä tapahtumien kronologiaan.
Poliittiset vaikutukset ja oikeudellinen näkökulma
Armenian kansanmurhan tunnustaminen tai kieltäminen on ollut merkittävä ulko- ja sisäpoliittinen kysymys. Monet maat ja parlamentit ovat tunnustaneet tapahtumat kansanmurhaksi, mikä on usein johtanut diplomaattisiin jännitteisiin Turkin kanssa. Toisaalta Turkin virallinen kanta on perinteisesti torjunut käsityksen kansanmurhasta tai kyseenalaistanut sen tulkinnat.
Joissain maissa kieltäminen on kriminalisoitu osana laajempia lakeja vihapuheesta ja historian kieltämisestä; toisaalta laajat sananvapauskysymykset nousevat esiin, kun säädöksiä kyseenalaistetaan oikeudellisella ja eettisellä tasolla.
Muistaminen, sovinto ja seuraukset
Armenian kansanmurhan muistaminen on tärkeä osa armenialaista identiteettiä ja diaspora-yhteisöjen elämää. Useissa maissa järjestetään muistotilaisuuksia ja pystytetään muistomerkkejä; esimerkiksi Armeniassa sijaitseva Tsitsernakaberd-muistomerkki on keskeinen muistopaikka. Muistopäivää, joka usein sijoitetaan 24. huhtikuuta, vietetään laajasti ympäri maailmaa.
Kieltäminen vaikuttaa myös sovinnon edistämiseen: historiallinen tunnustaminen ja avoin keskustelu tapahtumien luonteesta nähdään monissa arvioissa sovinnon ja hyvityksen edellytyksenä. Toisaalta poliittiset ja kulttuuriset jännitteet vaikeuttavat usein yhteisymmärryksen saavuttamista.
Päätelmä
Armenian kansanmurhan kieltäminen on monisyinen ilmiö, joka yhdistää historian tulkinnan, poliittiset intressit ja oikeudelliset kysymykset. Vaikka merkittävä osa tutkijoista pitää tapahtumia kansanmurhana, kieltäminen jatkuu osassa poliittista keskustelua ja julkisesta retoriikasta. Avoin ja lähdeperusteinen tutkimus, arkistojen tutkinta ja historiallinen dialogi ovat avainasemassa tapahtumien luonteen ymmärtämisessä ja niiden poliittisten seurausten käsittelyssä.
Tutkimus Armenian kansanmurhan kieltämisestä
Vuonna 1990 psykologi Robert Jay Lifton sai kirjeen Turkin Yhdysvaltain suurlähettiläältä. Kirjeessä suurlähettiläs kysyi Liftonilta, miten hän saattoi puhua armenialaisten kansanmurhasta eräässä kirjassaan (koska suurlähettiläs uskoi, ettei kansanmurhaa koskaan tapahtunut). Erehdyksessä suurlähettiläs liitti mukaan myös luonnoksen tutkija Heath Lowryn kirjoittamasta kirjeestä, jossa hän kertoi, miten Armenian kansanmurhasta ei saisi puhua kirjoissa. Lowry nimitettiin myöhemmin Princetonin yliopiston professuuriin (tärkeä virka). Princeton oli saanut 750 000 dollarin apurahan Turkin tasavallalta. Tämä herätti monia kiistoja tieteen etiikasta[1][2].
Israelin avoimen yliopiston tutkija Yair Auron on puhunut eri tavoista, joilla Turkin hallitus on yrittänyt saada näyttämään siltä, ettei armenialaisten kansanmurhaa ole koskaan tapahtunut:
- "1980-luvulta lähtien Turkin hallitus on tukenut sellaisten arvostettujen yliopistojen yhteydessä toimivien "instituuttien" perustamista, joiden näennäisenä tarkoituksena on edistää Turkin historian ja kulttuurin tutkimusta, mutta joilla on myös taipumus toimia tavalla, joka edistää kieltämistä." (Auron sanoo, että Turkin hallitus on maksanut rahaa hyville yliopistoille ja sanonut, että rahan tarkoitus on tutkia Turkin historiaa ja kulttuuria, mutta että rahoilla perustetut "instituutit" auttavat kansanmurhan kieltämistä tapahtumaan enemmän.)
Los Angelesin Kalifornian yliopiston tutkija Leo Kuper kirjoittaa Ervin Staubin "The Roots of Evil: The Origins of Genocide and Other Group Violence" -tutkimusta käsittelevässä arvostelussaan:
- "Armenialaisten kansanmurha on ajankohtainen ajankohtainen kysymys, kun otetaan huomioon Turkin hallituksen jatkuva aggressiivinen rikoksen kieltäminen - huolimatta sen omasta tuomiosta ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä sotatuomioistuimessa, jonka mukaan sen johtavat ministerit olivat tietoisesti suunnitelleet ja toteuttaneet armenialaisten tuhoamisen monien alueellisten hallintoviranomaisten osallistuessa siihen." (Kuper sanoo, että Turkin hallitus väittää jatkuvasti, ettei kansanmurhaa koskaan tapahtunut. Mutta ensimmäisen maailmansodan jälkeisissä sotaoikeuksissa Turkin hallitus myönsi, että se järjesti, suunnitteli ja toteutti armenialaisten kansanmurhan).
Kieltäytyjiä koskevat kysymykset
Eräät maat, kuten Argentiina[] , Sveitsi ja Uruguay[] , ovat luoneet lakeja, joilla rangaistaan ihmisiä, jotka kieltävät Armenian kansanmurhan. Ranskassa säädettiin laki, jonka mukaan armenialaisten kansanmurhan kieltäminen on rikos, mutta joka sitten kumottiin.
Ensimmäinen henkilö, jonka tuomioistuin on todennut syylliseksi Armenian kansanmurhan kieltämiseen, on turkkilainen poliitikko Doğu Perinçek. Hänet todettiin syylliseksi sveitsiläisessä Lausannen käräjäoikeudessa maaliskuussa 2007. Perinçek valitti tuomioistuimen päätöksestä. Turkin Hurriyet-sanomalehden kirjoittaja Ferai Tinç sanoi, että "pidämme tämäntyyppisiä [lakeja] mielipiteenvapautta vastaan vaarallisina, koska kamppailemme maassamme ajatuksenvapauden puolesta". Oikeuden päätöksen jälkeen Perinçek sanoi: "Puolustan oikeutta sananvapauteen."
Mainos
Ankaran kauppakamari sisällytti maksettuihin matkailumainoksiinsa TIME Europe -lehden 6. kesäkuuta 2005 ilmestyneeseen numeroon DVD-levyjä, joissa syytetään armenialaisia turkkilaisten tappamisesta. Myöhemmin Time Europe pyysi anteeksi, että DVD-levyt olivat mukana, ja julkaisi viiden ranskalaisen järjestön allekirjoittaman kirjeen, jossa sanottiin, että DVD-levyt olivat vääriä. TIME Europe -lehden 12. helmikuuta 2007 ilmestyneessä numerossa oli sivu, jossa sanottiin, että armenialaisten kansanmurha todella tapahtui. Mukana oli myös DVD-levy ranskalaisen ohjaajan Laurence Jourdanin kansanmurhasta kertovasta dokumenttielokuvasta.
Muita luettavia sivuja
- Armenian kansanmurha
- Kansanmurha
- Holokaustin kieltäminen
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mitä on armenialaisten kansanmurhan kieltäminen?
A: Armenian kansanmurhan kieltäminen on väite, jonka mukaan Armenian kansanmurhaa ei joko tapahtunut tai se, mitä tapahtui, ei ollut kansanmurha.
Q: Milloin Osmanien/Kemalistien hallitus yritti päästä eroon joistakin valtakunnan armenialaisista?
V: Osmanien/kemalistinen hallitus yritti päästä eroon joistakin valtakunnan armenialaisista vuosina 1915-1923.
K: Miten ottomaanien/kemalistien hallitus yritti päästä eroon joistakin armenialaisista?
V: Osmanien ja kemalistien hallitus yritti päästä eroon joistakin armenialaisista tappamalla 800 000-1 800 000 armenialaista ihmistä ja pakottamalla monet muut jättämään kotinsa uudelleensijoittamalla.
K: Mitä siirtäminen on armenialaisten kansanmurhan yhteydessä?
V: Armenian kansanmurhan yhteydessä uudelleensijoittamisella tarkoitetaan sitä, että armenialaiset pakotetaan jättämään kotinsa.
K: Mitä väittävät ihmiset, jotka kieltävät armenialaisten kansanmurhan?
V: Ihmiset, jotka kieltävät Armenian kansanmurhan, väittävät, että näitä asioita tapahtui osittain tai ei koskaan. He väittävät myös, että Osmanien hallitus ei koskaan yrittänyt tehdä kansanmurhaa armenialaisia vastaan organisoidusti.
Kysymys: Mitkä kaksi maata eivät hyväksy sitä, että Osmanien hallitus yritti päästä eroon kaikista valtakunnan armenialaisista?
V: Amerikan yhdysvallat ja Turkin tasavalta eivät hyväksy sitä, että ottomaanien hallitus yritti päästä eroon kaikista valtakunnan armenialaisista.
K: Kuinka monta armenialaista ihmistä tapettiin armenialaisten kansanmurhan aikana?
V: Armenian kansanmurhan aikana tapettiin 800 000-1 800 000 armenialaista.
Etsiä