Dixon Stansbury Miles (4. toukokuuta 1804 - 16. syyskuuta 1862) oli unionin armeijan upseeri Yhdysvaltain sisällissodan aikana. Hän komensi divisioonaa Bull Runin ensimmäisessä taistelussa. Hän oli liittovaltion Harpers Ferryn arsenaalin komentaja Harpers Ferryn taistelun aikana. Hän kuoli sirpalehaavoihin päivänä sen jälkeen, kun unionin varuskunta antautui.

Ura ennen Harpers Ferrya

Miles oli pitkän uran tehnyt vakituinen armeija-upseeri, joka toimi Yhdysvaltain armeijassa useissa kenttä- ja linja-asemissa ennen sisällissotaa. Hän osallistui useisiin palvelustehtäviin rauhan ajan raja- ja varuskunta-asemissa, ja hänet tunnettiin kokeneena sotilasjohtajana, jolla oli pitkä ammatillinen tausta. Ennen Harpers Ferryn tapahtumia hänen maineensa oli sekava: hänellä oli aiempaa kenttäjohtamiskokemusta mutta myös kritiikkiä koskien päätöksentekoa ja asemavalintoja.

Harpers Ferryn tilanne syksyllä 1862

Harpers Ferry sijaitsi strategisesti tärkeällä paikalla Potomacin ja Shenandoahin jokien yhtymäkohdassa, ja kaupunkia ympäröivät korkeammat kukkulat — erityisesti Maryland Heights, Loudoun Heights ja Bolivar Heights — jotka tekivät paikan puolustamisesta haasteellista. Syyskuussa 1862, kun konfederaattien kenraali Thomas “Stonewall” Jackson ympäröi varuskunnan osana Antietamin kampanjaa, Harpers Ferryn unionin komentajana ollut Miles joutui nopeasti vaikeaan tilanteeseen.

Miles on tullut tunnetuksi siitä, että hän keskittyi puolustukseen päivätason asemiin Bolivar Heightsin lähettyville eikä kyennyt estämään konfederaattien joukkojen vallattua korkeita asemia, joilta ne saattoivat hakea tuliasemia kaupungin yli. Tämän seurauksena konfederaatit pystyivät sijoittamaan tykkitulta hallitseville kukkuloille ja kohdistamaan voimakkaan pommituksen varuskunnan asemiin.

Taistelu, antautuminen ja kuolema

Konfederaattien hyökkäys ja korkeuksien valtaus johtivat kovaan pommitukseen koko Harpers Ferryn varuskuntaa kohtaan. Painostuksen alla Miles määräsi varuskunnan antautumisen 15. syyskuuta 1862; antautuminen johti suuren määrän unionin sotilaiden vankiin joutumiseen — arvioiden mukaan kyseessä oli yksi sodan suurimmista yhdellä kertaa tapahtuneista unionin vangitsemisista (noin 12 000–13 000 sotilasta arvioiden mukaan).

Antautumisen yhteydessä Miles loukkaantui vakavasti sirpaleista ja kuoli seuraavana päivänä, 16. syyskuuta 1862. Hänen kuolemansa jätti avoimeksi monia kysymyksiä hänen komennostaan ja päätöksistään Harpers Ferryn viimeisinä tunteina.

Jälkivaikutukset ja arviointi

Milesin toimia Harpers Ferryn puolustuksessa on arvosteltu ankarasti. Kritiikki kohdistui erityisesti asemapaikkojen valintaan ja kyvyttömyyteen estää vihollisen vallata korkeita asemia, joilta konfederaatit pystyivät iskettävään tykistöön kaupunkia vastaan. Tapauksen jälkeen hänen johtamistaan ja päätöksiään on tutkittu ja puitu historiallisissa analyyseissä; osassa tulkintoja häntä pidetään vastuullisena yhdestä sodan merkittävimmistä antautumisista, toisaalta tutkijat katsovat, että moni tekijä — kuten joukkojen määrä, logistinen tilanne ja ympäristö — vaikutti lopputulokseen.

Perintö

Harpers Ferryn operaation opetti sotilasjohdolle selkeitä opetuksia asemavalinnoista ja korkeusasemien puolustuksen tärkeydestä. Dixon S. Milesin nimi muistetaan sodan historian yhteydessä esimerkkinä siitä, kuinka nopeasti tilanne voi romahtaa, kun strategisesti tärkeät maastokohdat jäävät hallitsematta ja komentopäätökset osoittautuvat epäedullisiksi. Hänen kohtalonsa on yhä osa laajempaa keskustelua komentovastuusta ja sotilaallisesta päätöksenteosta sisällissodan dramaattisissa oloissa.