Dodo (Raphus cucullatus) on sukupuuttoon kuollut lentokyvytön lintulaji Mauritiukselta. Dodot kehittyivät eristyneellä saarella ilman läsnä olevaa suurpetoa, joten kuten monien muiden saarilintujen kohdalla, ne menettivät ajan myötä kykynsä lentää.
Dodot kuuluivat kyyhkynkaltaisiin lintuihin (kyyhkyn sukuun liittyviä piirteitä kantava ryhmä), ja ne olivat endeemisiä eli esiintyivät luonnossa vain Mauritiuksen saarella. Ne kuolivat sukupuuttoon 1600-luvun loppupuolella, kun ihmiset ja ihmisille tuomat eläimet muuttivat saaren ekologiaa.
Ulkonäkö ja koko
Dodon fyysinen kuva perustuu merimiesten kuvauksiin, muotokuviin ja nykyään löytyneisiin luustojäänteisiin. Ne olivat kookkaita, noin metrin korkuisia lintuja, joiden arvioitu paino on vaihdellut arviolta noin 10–20 kilogramman välillä. Niillä oli paksu, koukkuinen nokka, voimakkaat jalat ja pyöreä vartalo. Runsas höyhenpuku oli todennäköisesti harmaan ja ruskean sävyinen, ja niillä on kuvattu olleen kurkussa tai niskassa kihartuvaa sulkakerrosta.
Elintavat
Dodot olivat maassa eläviä ja hitaan liikkeitä suosivia lintuja. Ne söivät todennäköisesti hedelmiä, siemeniä ja mahdollisesti pieniä eläimiä tai merilevää rannikolla. Niiden pesinnästä tiedetään vähän; kuoriutuvat poikaset ja pesät sijaitsivat ilmeisesti maassa, mikä teki lajin alttiiksi saarella vieraileville saaliseläimille.
Sukupuuttoon kuoleminen — syyt
Dodon katoamiseen vaikutti useiden tekijöiden yhteisvaikutus:
- Ihmisten metsästys: varhaiset eurooppalaiset merimiehet metsästivät dodoja ravinnoksi.
- Eläinten tuonti: rotat, kissat, koirat, possut ja apinat, jotka tulivat aluksilla, saalistivat dodojen munia ja poikasia tai kilpailevat ravinnosta.
- Elinympäristön tuho: metsien hakkaaminen ja karjan laidunnus vähensivät dodoille sopivaa elintilaa ja pesäpaikkoja.
- Hidas lisääntyminen ja lentokyvyn puute: lentokyvytön laji oli erityisen haavoittuvainen ulkopuolisille uhille eikä pystynyt pakenemaan nopeasti uusiin elinympäristöihin.
Aika ja lähteet
Eurooppalaiset huomasivat dodoja 1500-luvun lopulla, ja laji hävisi luonnosta 1600-luvun loppuun mennessä. Tarkka viimeinen havaittu yksilö vaihtelee lähteittäin, mutta laji katosi vain muutamassa sukupolvessa ihmisten saapumisen jälkeen. Nykyinen tieto perustuu merimiesten kuvauksiin, kirjallisiin lähteisiin sekä maasta löydettyihin luiden ja fossiilien jäänteisiin.
Tutkimus ja museomateriaalit
Koska pehmeitä kudoksia ei ole säilynyt hyvin, dodoa tutkitaan pääasiassa subfossiilisten luiden, piirrosten ja merimiesten kuvausten avulla. Luustokokoelmia on useissa museoissa, ja DNA-tutkimukset ovat osoittaneet, että dodo kuuluu kyyhkysten heimoon (Columbidae). Lähimmiksi nykyisiksi sukulaisiksi on ehdotettu mm. Nicobar-kyyhkyä ja Rodriguesin solitairea, mutta tarkat yhteydet rakentuvat fossiili- ja geneettisen aineiston perusteella.
Kulttuurinen merkitys
Dodosta on tullut laajalti tunnettu symboli ihmisen aiheuttamasta sukupuutosta ja saariekosysteemien herkkyydestä. Sanaa "dodo" käytetään joskus vertauskuvallisesti kuvaamaan jotain vanhanaikaista tai kuolevaa. Dodo esiintyy myös populaarikulttuurissa, esimerkiksi Lewis Carrollin teoksessa Alice in Wonderland, ja laji herättää yhä kiinnostusta luonnonsuojelun opetuksessa.
Dodon tarina muistuttaa, miten nopeasti eristyneissä ekosysteemeissä elävät lajit voivat hävitä ihmisen ja ihmisen mukana tulevien lajien vaikutuksesta. Tutkimus jatkuu, ja joka uusi löytö auttaa ymmärtämään paremmin tätä ainutlaatuista lintua ja sen elinympäristön muutoksia.
