Länsi-Berliini oli Berliinin länsiosan nimi vuosina 1949–1990. Se syntyi toisen maailmansodan jälkeisenä neljän vallan miehityksenä: kaupunki jaettiin vuosina 1945–1948 neljään miehityssektoriin, joista kolme liittoutuneiden sektoria (Yhdysvallat, Britannia ja Ranska) muodostivat Länsi-Berliinin. Alue oli käytännössä liittoutuneiden miehittämää aluetta, jonka asema poikkesi sekä Länsi- että Itä-Saksasta. Länsi-Berliini oli poliittisesti ja taloudellisesti läheisessä yhteydessä Länsi-Saksaan, mutta muodollisesti se ei kuulunut Länsi-Saksan liittotasavaltaan eikä myöskään Itä-Saksaan.
Neuvostoliiton Neuvostoliiton sektorista muodostui Itä-Berliini, jota Itä-Saksa piti pääkaupunkinaan. Länsiliittoutuneet eivät kuitenkaan koskaan virallisesti tunnustaneet Itä-Saksan kantaa kaupungin asemaan: heidän näkemyksensä mukaan koko Berliini pysyi neljän vallan miehityksen alaisena. Vuonna 1961 alkoi Berliinin muurin rakentaminen, joka eristi fyysisesti ja hallinnollisesti Länsi-Berliinin ympäröivästä Itä-Saksasta ja Itä-Berliinistä.
Länsi-Saksan hallitus käytti alueesta nimeä "Berlin (West)" ja Itä-Saksan virallinen kieliasu viittasi usein erotteluun: itäsaksankielinen muoto oli saksaksi Westberlin. Itä-Saksan virallinen tapa puhua toisen osan kaupungista heijasti käsitystä, että Länsi-Berliini ei muodostanut "oikeaa" Berliiniä vaan erillisen saarekkeena Itä-Saksan ympäröimänä alueena. Itä-Berliinin virallinen nimitys oli usein DDR:n pääkaupunki Berliini ("Berlin, DDR:n pääkaupunki") tai yksinkertaisesti "Berliini".
Alueen oikeudellinen asema oli poikkeuksellinen ja monimutkainen. Vaikka Länsi-Berliini oli taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti tiiviissä yhteydessä Länsi-Saksaan — siellä käytettiin länsisaksalaista valuuttaa (Saksan markkaa), sovellettiin monia länsaksalaisia lakeja ja infrastruktuuriyhteyksiä — se pysyi laillisesti neljän vallan erityisalueena. Länsiliittoutuneilla säilyivät kaupungissa omat oikeudet ja sotilasasutukset, ja liikkumista sekä pääsyä kontrolloitiin muun muassa maantie- ja lentokäytäviä pitkin.
Yksi merkittävä Länsi-Berliinin kohtalon vaiheista oli Neuvostoliiton asettama saarto kesällä 1948, jolloin maayhteydet Länsi-Berliiniin pyrittiin katkaisemaan. Reaktiona liittoutuneet järjestivät laajan ilmasillan (Berlin Airlift), jolla kaupunki pidettiin elinvoimaisena ja joka päättyi saarron lieventymiseen keväällä 1949. Ilmasilta jäi yhdeksi kylmän sodan symbolitekijöistä ja vahvisti Länsi-Berliinin riippuvuutta liittoutuneiden tuesta.
Berliinin muuri vuonna 1961 syvensi jakautumista: muuri, piikkilangat ja vartioalat rajautuivat Länsi-Berliiniin muodostaen eräänlaisen "saarekkeellisen" lännen keskelle Itä-Saksaa. Muuri katkoi perheitä, ystävyyssuhteita ja työmatkaliikennettä. Monet yrittivät paeta muurin yli tai sen ali; yrityksiin liittyi satoja kuolemia. Tarkastus- ja rajanylityspaikat, kuten kuuluisa Checkpoint Charlie, muistuttivat kaupungin jakautuneesta asemasta ja toimivat usein kansainvälisinä näyttämöinä kylmän sodan jännitteille.
Elämä Länsi-Berliinissä oli samanaikaisesti eristäytynyttä ja kansainvälistä. Alue houkutteli opiskelijoita, taiteilijoita ja nuoria, ja se sai runsaasti taloudellista tukea Länsi-Saksalta ja liittoutuneilta. Talous oli monin verroin länsimainen, palvelut toimivat, ja kaupunki kehittyi kulttuurisesti vahvaksi keskukseksi, vaikkakin se kärsi logistisesti eristyneisyydestä (korkeammat tuotantokustannukset ja tullirajoitteet ympäröivään Itä-Saksaan nähden). Väestömäärä vaihteli, mutta Länsi-Berliinissä asui usein noin kaksi miljoonaa ihmistä 1950–1970-luvuilla; luvut vaihtelivat vuosikymmenten myötä.
Diplomaattinen ja poliittinen kehitys 1960–1980-luvuilla johti vähittäiseen jännitteiden lieventymiseen. Tärkeitä askelia olivat neljän vallan suhteen ja Saksan kahden valtion väliset sopimusratkaisut, jotka helpottivat liikkumista ja virallistivat monta arkipäivän käytäntöä. Lopullinen ratkaisu kaupungin asemasta syntyi vasta 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun murroksessa: Berliinin muuri kaatui marraskuussa 1989, ja Saksat yhdistyivät virallisesti 3. lokakuuta 1990. Samalla Länsi-Berliinin erillinen asema päättyi ja koko kaupunki yhdistyi uudeksi Berliiniksi, joka myöhemmin palautti roolinsa yhdistyneen Saksan pääkaupunkina.
Länsi-Berliinin historia on esimerkki kylmän sodan geopoliittisesta erikoistapauksesta: alue oli demokraattinen, länsimaistunut saareke kommunistisen Itä-Euroopan keskellä, samalla kun sen oikeudellinen asema ja elinympäristön eristyneisyys tekivät siitä ainutlaatuisen osan toisen maailmansodan jälkeistä Eurooppaa. Berliinin muuri ja jakautuminen jättivät syvät jäljet ihmisten elämäihin, kaupunkirakenteeseen ja eurooppalaiseen politiikkaan — vaikutukset näkyivät selkeästi myös Saksien yhdistyessä ja koko mantereen turvallisuusjärjestelyissä.
