Elara on Jupiterin palloton, epäsäännöllinen kuu. Sen löysi Charles Dillon Perrine Lickin observatoriossa vuonna 1905. Kuun nimi tulee kreikkalaisesta mytologiasta: Elara oli Zeuksen (room. Jupiter) jättiläisen Tityuksen äiti.

Elara sai nykyisen nimensä vasta vuonna 1975; sitä ennen se tunnettiin yksinkertaisesti nimellä Jupiter VII. Vuosina 1955–1975 sitä on toisinaan kutsuttu myös nimellä "Hera".

Rata ja Himalia-ryhmä

Elara kuuluu Himalia-ryhmään, pieneen progradiseen (eli Jupiterin pyörimissuuntaan liittyvään) ryhmään epäsäännöllisiä kuita. Himalia-ryhmän kuet kiertävät yleisesti 11 000 000–13 000 000 kilometrin etäisyydellä Jupiterista ja niillä on noin 27,5 asteen kaltevuus planeetan ekvaattoria vastaan. Elaran ratan keskimääräinen etäisyys Jupiterista on arviolta noin 11,7 miljoonaa kilometriä; sen radan eksentrisyys on kohtalaisen suuri ja inklinaatio noin 26–27° (rataelementit on annettu tammikuun 2000 tilanteesta). Nämä elementit muuttuvat ajan kuluessa Auringon ja muiden planeettojen aiheuttamien häiriöiden takia.

Fysikaaliset ominaisuudet

  • Halkaisija: arviolta noin 80–90 km (usein ilmoitettu noin 86 km), mikä tekee Elarasta yhden Himalia-ryhmän pienemmistä, mutta merkittävistä jäsenistä.
  • Pinta ja heijastuskyky: Elaran albedo on hyvin matala (arviolta noin 0,04), eli sen pinta on tummaa. Tämä on tyypillistä monille epäsäännöllisille kuille ja asteroideille.
  • Säde ja muoto: kuu on todennäköisesti epäsäännöllisen muotoinen eikä pallomainen, kuten pienemmillä kappaleilla usein on.
  • Spektri ja koostumus: Himalia-ryhmän jäsenet ovat yleisesti tummia ja kivettyneitä; Elaran tarkka mineraalikoostumus ei ole yksityiskohtaisesti määritetty, mutta se voi olla lähellä C- tai D-tyyppisiä asteroideja.
  • Pyörähdysaika: Elaran pyörimisjakso ei ole hyvin tunnettu tai se on heikosti määritetty, kuten monilla pienemmillä kaukaisilla kuuilla.

Alkuperä ja kehitys

Elaraa ja muita Himalia-ryhmän kuita pidetään todennäköisesti joko kaapatun asteroidin kappaleina tai yhden suuremman alkukappaleen törmäyksessä syntyneinä fragmentteina. Ryhmän samankaltaiset radat ja pinnan ominaisuudet tukevat näitä skenaarioita, mutta tarkempaa tietoa vaaditaan varmuuteen pääsemiseksi.

Havaintohistoria ja tulevat mahdollisuudet

Elaran löytäminen 1905 merkitsi sitä, että Saturnuksen ja Jupiterin läheisistä aluista löydettiin yhä uusia pieniä kuita valokuvahavainnoin. Nykyisin Elaraa ja muita Himalia-ryhmän jäseniä seurataan teleskoopeilla ja satelliittien arkistoaineistosta; yksityiskohtaisempi vastaus pinnasta tai koostumuksesta edellyttäisi lähikuvaa tai spektrometrisia tutkimuksia. Toistaiseksi ei ole tehty ohilentoja, jotka kohdistuisivat suoraan Elaraan.

Elaran kaltaiset pienet, kaukaiset kuut ovat tärkeitä Jupiterin ja planeettajärjestelmän dynamiikan ymmärtämiselle: niiden radat kertovat menneistä kaappaus- ja törmäystapahtumista sekä planeetan vaikutuspiirin pitkäaikaisesta kehityksestä.