Tohtori Fu Manchu on fiktiivinen hahmo brittiläisen kirjailijan Sax Rohmerin romaaneissa 1900-luvun alkupuoliskolla. Hahmo esiintyi ensimmäisen kerran Rohmerin teoksissa 1910-luvun alussa ja tuli pian sarjan keskeiseksi vastustajaksi useissa romaaneissa ja novelleissa.
Hahmo esiintyi myös elokuvissa, televisiossa, radiossa, sarjakuvissa ja sarjakuvakirjoissa yli 90 vuoden ajan. Fu Manchu edustaa pulp-kirjallisuuden pahan neron arkkityyppiä: hän on älykäs ja laskelmoiva rikollisnero, joka johtaa salaista organisaatiota, pyrkien usein laajamittaiseen vallankäyttöön ja maailmanlaajuiseen vaikutusvaltaan. Romaaneissa hänen vastustajinaan toimivat toistuvasti brittiläiset sankarit, kuten poliisimestari Nayland Smith ja lääkäri-kertojahahmo Dr. Petrie, jotka yrittävät estää Fu Manchun juonet.
Luonne ja toimintatavat
Fu Manchu kuvataan usein kylmäverisenä taktikkona, joka käyttää hyväkseen tiedettä, myrkkyjä, valeasuja ja uskollisia kätyreitä. Hän johtaa fiktiivistä Si-Fan-nimistä salaista verkostoa (joissakin teksteissä kirjoitettu eri tavoin), jonka avulla hän toteuttaa häikäilemättömiä suunnitelmiaan. Hahmon taustasta ja motiiveista annetaan eri teoksissa vaihtelevia selityksiä; tärkeänä teemana on kuitenkin vastakkainasettelu itämaisen ja läntisen kulttuurin välillä, mikä oli aikakauden populaarikirjallisuudessa yleinen aihe.
Filmatisoinnit ja vaikutus
Fu Manchulla on laaja adaptaatiohistoria: hahmo on esiintynyt muun muassa 1900-luvun alun näytelmäversioissa, varhaisissa elokuvissa, radiokuunnelmissa sekä useissa sarjakuvatuotannoissa. Hahmon suosio vaikutti myös populaarikieleen — esimerkiksi termi "Fu Manchu" yhdistetään usein tietynlaiseen roikkuvaan viiksityyliin (Fu Manchu -viikset), joka muistuttaa kirjallisuudesta ja elokuvista syntynyttä mielikuvaa.
Kiistelty perintö
Fu Manchun esitystapa on herättänyt runsaasti kritiikkiä erityisesti myöhäisemmässä arvioinnissa. Sax Rohmerin teoksissa ja monissa varhaisissa sovituksissa toistuvat orientalistiset ja rasistiset stereotyypit — niin sanottu "yellow peril" -kuvasto — jotka esittävät itämaiset hahmot uhkana länsimaiselle yhteiskunnalle. Myös monet elokuvaversiot ajoittain käyttivät valkoihoisia näyttelijöitä ja kasvojenmuokkausta (yellowface) esittämään aasialaista hahmoa, mikä on nykykriittisessä tarkastelussa nähty ongelmallisena.
Nykyaikana Fu Manchun perintöä tarkastellaan sekä kulttuurihistoriallisena ilmiönä että varoittavana esimerkkinä siitä, miten populaarikirjallisuus voi vahvistaa haitallisia stereotypioita. Modernit sovitukset ja analyysit pyrkivät usein kontekstualisoimaan alkuperäisiä teoksia, korostamaan niiden aikakausiluonnetta ja käsittelemään hahmon ongelmallisia piirteitä kriittisesti.
Vaikka Fu Manchu on fiktiivinen arkkivihollinen, hänen vaikutuksensa näkyy yhä populaarikulttuurissa — sekä heti tunnistettavana villinä ilmiönä että keskustelunavauksena rodusta, representaatioista ja kirjallisuuden vastuusta.
