Orjuus | kun ihmistä kohdellaan toisen henkilön omaisuutena

Varhaiset sivilisaatiot

Orjuutta on ollut olemassa pitkään. Varhaisilla metsästäjä-keräilijöillä ei ollut käyttöä orjille. He tekivät kaiken itse. Toisen käsiparin saaminen avuksi merkitsi toista suuta ruokittavaksi. Orjuudessa tai toisen ihmisen omistamisessa ei ollut näille ihmisille mitään järkeä. Kun ihmiset kerääntyivät kaupunkeihin ja kun ruokaa oli enemmän kuin tarpeeksi, halvan työvoiman hankkiminen oli järkevää. Silloin syntyivät orjuuden varhaisimmat muodot. Orjuus voidaan jäljittää varhaisimpiin asiakirjoihin, kuten Hammurabin lakikirjaan (noin 1760 eaa.). Tämä viittaa siihen, että se oli vakiintunut instituutio.

Muinaisessa Lähi-idässä sodankäynnissä saaduista vangeista tuli usein orjia. Raamatun Mooseksen kirjassa olevat lait pitivät tätä orjuuden laillisena muotona. Israelilaiset eivät kuitenkaan saaneet orjuuttaa toisia israelilaisia. Deuteronomiumin laissa vaaditaan kuolemanrangaistusta rikoksesta, joka koskee israelilaisten sieppaamista orjuuttamista varten.

Muinaisessa Egyptissä orjat olivat pääasiassa sotavankeja. Muita tapoja tulla orjiksi oli periä asema vanhemmiltaan, jotka olivat orjia. Orjaksi saattoi joutua myös, jos ei pystynyt maksamaan velkojaan. Ihmiset myivät myös itsensä orjiksi, koska he olivat köyhiä talonpoikia ja tarvitsivat ruokaa ja suojaa. Orjien elämä oli yleensä parempaa kuin talonpoikien. Nuoria orjia ei voitu panna tekemään kovaa työtä, ja kotitalouden emännän oli kasvatettava heidät. Kaikki orjat eivät menneet taloihin. Jotkut myivät itsensä myös temppeleihin tai kuningas määräsi heidät temppeleihin. Orjakauppa oli hyvin suosittua vasta myöhemmin muinaisessa Egyptissä. Sen jälkeen orjakauppaa syntyi kaikkialla Egyptissä.

Monissa paikoissa kansalaisia suojeltiin osittain tai kokonaan orjuuttamiselta, joten useimmat orjat olivat ulkomaalaisia.

 

Orjuus antiikin Roomassa

Orjat olivat tärkeitä antiikin Rooman yhteiskunnassa ja taloudessa. He tekivät yksinkertaista ruumiillista työtä ja kotipalveluja, mutta heillä saattoi olla myös monimutkaisia töitä ja ammatteja. Opettajat, kirjanpitäjät ja lääkärit olivat usein orjia. Kreikkalaiset orjat olivat usein korkeasti koulutettuja. Useimmat orjat, kuten rangaistukseksi orjuuteen tuomitut, työskentelivät maatiloilla, kaivoksissa ja myllyissä. Heidän elinolosuhteensa olivat raa'at, ja heidän elämänsä oli lyhyt.

Rooman lain mukaan orjia pidettiin omaisuutena, eikä heillä ollut oikeushenkilöllisyyttä. Toisin kuin Rooman kansalaiset, he saattoivat joutua kärsimään ruumiillisesta kurituksesta, seksuaalisesta hyväksikäytöstä (seksityöntekijät olivat usein orjia), kidutuksesta ja summittaisesta teloituksesta laillisesti. Orjan sanoja ei voitu hyväksyä oikeudessa, ellei orjaa kidutettu - tämä käytäntö perustui uskomukseen, että orjat olisivat liian lojaaleja isännilleen ja paljastaisivat vahingollisia todisteita, ellei heitä pakotettaisi. Ajan myötä orjat saivat kuitenkin jonkin verran oikeussuojaa, muun muassa oikeuden tehdä valituksia isäntiään vastaan. Asenteet muuttuivat osittain siksi, että stoalaiset, joiden tasa-arvoinen ihmiskäsitys ulottui myös orjiin, vaikuttivat koulutettuun eliittiin, sekä orjakapinoiden vuoksi.

Roomalaisilla orjilla saattoi olla omaisuutta, jota he saivat käyttää kuin omaa, vaikka se kuului heidän isännälleen. Yläluokan orjat saivat ansaita omaa rahaa. Riittävällä rahalla he saattoivat ostaa vapautensa.

Rooman valtakunnan hajottua orjuus muuttui vähitellen maaorjuudeksi.

Sekä muut kuin muslimit että muslimit ostivat 1800-luvulla Kaakkois-Aasiassa japanilaisia tyttöjä, jotka tulivat meriteitse. Japanilaisia orjatyttöjä omistivat edelleen Intiassa asuvat portugalilaiset (lusitanialaiset) perheet, kuten Francisco De Sousa, jesuiitta, kirjoitti vuonna 1698, kauan sen jälkeen, kun Tokguawa Japanin vuonna 1636 antaman ediktin mukaan portugalilaiset oli karkotettu.

Kiina toi maahan korealaisia ja indokiinalaisia orjia.

Japanilaislapset voitiin keskiajan Japanissa ottaa orjiksi, jos heidän vanhempansa eivät maksaneet velkojaan takaisin. Japanilaiset vanhemmat myivät tyttäriään portugalilaisille Kyushussa. Bungon valtakunnan japanilaisia lapsia ja naisia myytiin orjiksi eurooppalaisille Higossa sen jälkeen, kun Satsuman valtakunta hyökkäsi Bungoon vuonna 1586.

 
Adamo Ghisi: Gadiisi: Allegoria orjuudesta, etsaus, 1573.  

Arabien orjakauppa

Historioitsijat arvioivat, että arabialaiset orjakauppiaat orjuuttivat 10-18 miljoonaa ihmistä vuoden 650 jKr. ja 1960-luvun välisenä aikana. Heitä vietiin Euroopasta, Aasiasta ja Afrikasta Punaisenmeren, Intian valtameren ja Saharan autiomaan yli. Miespuoliset orjat olivat usein omistajiensa palvelijoita, sotilaita tai työntekijöitä. Monet miesorjat kastroitiin. On arvioitu, että jopa kuusi pojista kymmenestä vuoti kuiviin prosessin aikana. Eunukien korkea hinta teki siitä kuitenkin kannattavaa. Ronald Segalin mukaan, joka on kirjoittanut teoksen Islam's Black Slaves: The Other Black Diaspora (2002), "Bagdadin kalifalla oli 10. vuosisadan alussa palatsissaan 7 000 mustaa eunukkia ja 4 000 valkoista eunukkia". Orjiksi otettuja naisia ja lapsia käytettiin pääasiassa palvelijoina ja jalkavaimoina. Kun Atlantin myöhempi orjakauppa keskittyi miehiin työvoimaksi, arabien orjakauppa alkoi miehistä ja pojista, mutta siirtyi ajan myötä keskittymään enemmän naisiin ja nuoriin tyttöihin seksuaalisiin tarkoituksiin. Arabialaiset orjakauppiaat olivat 1900-luvulle mennessä vieneet Afrikasta 10-20 miljoonaa orjaa.

 
Mustia orjia, enimmäkseen lapsia, orjakauppiailta poisvietyinä, 1880.  

Atlantin orjakauppa

Neljän vuosisadan ajan, 1400-luvun lopusta alkaen, eurooppalaiset ottivat miljoonia afrikkalaisia orjiksi. Eurooppalaiset alkoivat viedä afrikkalaisia Uuteen maailmaan halvan työvoiman lähteeksi siirtomaaviljelmille.

Vuosina 1452-1455 paavi Nikolai V antoi useita paavin bulleja, joilla portugalilaiset saivat luvan ottaa afrikkalaisia orjia. Aluksi orjakauppiaat tekivät ryöstöretkiä rannikkoalueille ja veivät mustia ihmisiä mukanaan. Siirtomaiden kaivokset ja pellot tarvitsivat kuitenkin yhä enemmän orjia. 1500-luvun alussa Espanja alkoi myöntää lupia ja sopimuksia orjien toimittamiseksi. Vuoteen 1750 mennessä perustettiin suuria orjavarustamoyhtiöitä. Suurin osa Euroopasta oli tuolloin mukana orjakaupassa.

 

Orjuus Yhdysvalloissa

Monet 1600- ja 1700-luvuilla Pohjois-Amerikkaan saapuneet eurooppalaiset tulivat sopimussuhteessa palvelusväkeen. Siirtyminen maaorjuudesta orjuuteen tapahtui Virginiassa vähitellen. Varhaisin oikeudellinen dokumentti tällaisesta siirtymästä on vuodelta 1640. Tällöin afrikkalainen John Punch tuomittiin elinikäiseen orjuuteen, koska hän yritti karata. Tämä tapaus merkitsi myös sitä, että Virginian piirikunnan tuomioistuin kohteli afrikkalaisia eriarvoisesti, sillä kaksi valkoista karkuria sai paljon lievemmän tuomion. Vuoden 1640 jälkeen viljelijät alkoivat jättää huomiotta velkasopimusten voimassaolon päättymisen. He pitivät palvelijoitaan elinikäisinä orjina. Tämän osoitti tapaus Johnson v. Parker. Tuomioistuin päätti, että John Casor, joka oli palkattu palvelija, oli palautettava Johnsonille, joka väitti, että Casor kuului hänelle koko elämänsä ajan. Vuoden 1860 Yhdysvaltojen väestönlaskennan mukaan 393 975 henkilöä, jotka edustivat 8 prosenttia kaikista Yhdysvaltojen perheistä, omisti 3 950 528 orjaa. Kolmasosa etelävaltioiden perheistä omisti orjia. Orjuus Yhdysvalloissa lakkautettiin laillisesti Yhdysvaltain perustuslain kolmannellatoista lisäyksellä vuonna 1865.^{[ epäluotettava lähde?]}

 
Orjuutettu musta lapsi valkoisen orjanomistajan kanssa New Orleansissa 1850-luvulla.  

Orjuus tänään

Miljoonat ihmiset ovat edelleen orjia joissakin osissa maailmaa, lähinnä Etelä-Aasiassa ja Afrikassa. Se on harvinaisempaa kehittyneissä maissa paremman lainvalvonnan ansiosta, mutta sitä tapahtuu edelleen myös siellä. Tavat, joilla sitä tehdään, ovat muuttuneet. Nykyään orjat saattavat työskennellä esimerkiksi suuren velan vuoksi (esimerkiksi orjien on työskenneltävä maksaakseen velkansa). Monille uhreille kerrotaan, että heidän perheilleen aiheutetaan haittaa, jos he ilmoittavat orjanomistajista. Monet orjat pakotetaan kotiapulaisiksi. Joissakin tapauksissa heidän perheensä myyvät heidät orjanomistajille. Joitakin orjia on kaupattu maailman eri osista toiseen. Nämä ihmiset ovat laittomasti isäntämaassaan, eivätkä siksi ilmoita hyväksikäytöstä. Pakotettu prostituutio on eräänlaista orjuutta. Toinen orjuuden muoto, jota tapahtuu yhä nykyäänkin, on lasten pakkotyö. Jotkut lapset joutuvat työskentelemään kaivoksissa tai plantaaseilla, tai he joutuvat taistelemaan sodissa lapsisotilaina ilman palkkaa.

Erään tutkimuksen mukaan orjuudessa on nykyään 27 miljoonaa ihmistä (mutta toisten mukaan jopa 200 miljoonaa).

Muita termejä, jotka kuvaavat työvoiman värväystä ja joilla voi olla yhtäläisyyksiä orjuuteen, ovat Blackbirding, Impressment ja Shanghaiing.

Maat

Orjuutta esiintyy edelleen muun muassa Afrikassa, Lähi-idässä ja Etelä-Aasiassa. Kesällä 2007 havaittiin, että 570 ihmistä oli Kiinassa tiilitehtaiden orjia. Heidän joukossaan oli 69 lasta. Kiinan hallitus laittoi 35 000 poliisin joukon tarkastamaan Pohjois-Kiinan tiiliuunit orjien varalta, ja se lähetti paljon uunien valvojia ja virkamiehiä vankilaan ja tuomitsi yhden uunin työnjohtajan kuolemaan orjana olleen työntekijän tappamisesta.

Mauritaniassa arvellaan, että jopa 600 000 miestä, naista ja lasta eli 20 prosenttia väestöstä on orjia, ja monia heistä käytetään orjatyövoimana. Orjuudesta tehtiin Mauritaniassa laitonta elokuussa 2007. Myös Nigerissä on paljon orjuutta. Nigerialaisessa tutkimuksessa on todettu, että yli 800 000 ihmistä on orjia eli lähes 8 prosenttia väestöstä. Lapsiorjuutta on yleisesti käytetty rahakasvien tuotannossa ja kaivostoiminnassa. Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan pelkästään Norsunluurannikolla työskenteli vuonna 2002 yli 109 000 lasta kaakaoviljelmillä "lapsityön pahimmissa muodoissa".

Marraskuussa 2006 Kansainvälinen työjärjestö ilmoitti, että se aikoo nostaa syytteen Myanmaria hallitsevan juntan (jota kutsutaan myös Burmaksi) jäseniä vastaan kansainvälisessä tuomioistuimessa "rikoksista ihmisyyttä vastaan". Tämä johtuu siitä, että armeija pakottaa osan kansalaisista pakkotyöhön. Kansainvälinen työjärjestö sanoo uskovansa, että noin 800 000 ihmistä on pakotettu tekemään työtä tällä tavoin.

Islamilaisen oikeuden oppineet ovat tuominneet Irakin ja Levantin islamilaisen valtion uudelleen aloittaman ei-musliminaisten naisten orjakaupan.

 
Orjasopimus Lima/Peru 13/10/1794  


Orjahuutokauppa Roomassa , Jean-Léon Gérômen maalaus.  

Orjuuden lopettaminen

1700-luvulla kristityissä maissa alkoi orjuuden vastainen agitaatio, jota kutsuttiin abolitionismiksi. Ensin lakkautettiin orjakauppa, jotta useammat ihmiset eivät joutuisi orjiksi. Vuonna 1833 Brittiläinen imperiumi lopetti orjuuden. Useat muut maat seurasivat perässä. Yhdysvalloissa erimielisyydet orjuudesta johtivat Yhdysvaltain sisällissotaan ja vapautusjulistukseen. Kun pohjoinen voitti vuonna 1865, kaikki orjat vapautettiin. Sen jälkeen yhä useammat maat lakkauttivat orjuuden. Brasilian Pedro II poisti sen vuonna 1888. Pakkotyö jatkui kuitenkin edelleen, joko vastoin lakia tai velkaporvarina tai muilla menetelmillä, joita eri maiden lait eivät pitäneet orjuutena.

 
Orja, jota hakattiin pahasti. Häntä lyönyt henkilö työskenteli hänen omistajalleen.  

Kuuluisia ihmisiä, jotka olivat orjia

• Aisopos noin 6. vuosisata eKr.
• Spartacus (kuoli 71 eaa.)
• Epiktetos (noin 55 jKr. - 125 jKr.)
• Paavi Callixtus I (kuoli 222 jKr.)
• Pyhä Patrick (noin 387-461 jKr.)
• Olaudah Equiano (noin 1745-1790)
• George John Scipio Africanus (1763-1834)
• Tanska Vesey (noin 1767-1822)
• Sojourner Truth (noin 1797-1883)
• Dred Scott (noin 1799-1845)
• Nat Turner (1800-1831)
• Solomon Northup (noin 1808-1863)
• Harriet Jacobs (noin 1813-1897)
• Frederick Douglass (noin 1818-1895)
• Harriet Tubman (1820-1913)
• Luís Gama [fi] (1830-1882)
• Booker T. Washington (1856-1915)

 

Aiheeseen liittyvät sivut

• Rikokset ihmisyyttä vastaan
• Velkaorjuus
• Vapaa työvoima
• Velvollisuusvalta
• Ihmiskauppa
• Orjakauppa
• Seksuaalinen orjuus
• Amerikan sisällissota
• Haiti