Abdülaziz (turkki: عبد العزيز) ( helmikuu 1830 - 4. kesäkuuta 1876) oli ottomaanien valtakunnan 32. sulttaani ja islamin 111. kalifi. Hän nousi valtaistuimelle 31-vuotiaana ja hallitsi 25. kesäkuuta 1861-30. toukokuuta 1876. Hän oli sulttaani Mahmud II:n poika ja hänestä tuli sulttaani veljensä Abdülmecid I:n kuoleman jälkeen.
Hallituskausi ja ulkopolitiikka
Abdülazizin valtakausi sijoittuu aikaan, jolloin Ottomaanien valtakunta kohtasi sekä sisäisiä uudistuspaineita että kasvavia ulkopoliittisia uhkia Euroopasta ja Venäjältä. Hän jatkoi osin veljensä aloittamia uudistuksia (Tanzimat-kausi) mutta korosti samaan aikaan valtakunnan armeijan ja laivaston modernisointia. Merkittävä tapahtuma oli Abdülazizin vuonna 1867 tekemä matka Eurooppaan — hän oli ensimmäinen ottomaanien sulttaani, joka vieraili Länsi-Euroopassa ja tapasi johtajia kuten Ranskan ja Britannian hallitsijoita. Matkat ja kansainväliset suhteet lisäsivät hänen tunnettuuttaan Euroopassa, mutta myös lisäsivät valtion menoja ja velkaantumista.
Uudistukset ja modernisaatio
Hallintokaudellaan Abdülaziz edisti infrastruktuurihankkeita ja julkisia uudistuksia: rautatiehankkeita, telegraphiyhteyksien laajentamista, koulujen ja sairaaloiden perustamista sekä laajemman virastorakenteen kehittymistä. Hän panosti erityisesti laivastoon ja moderniin sotakalustoon — valtio tilasi useita uusia aluksia Euroopan telakoilta ja laivasto kasvoi merkittävästi. Myös palatsien rakentaminen ja kunnostus olivat hänen toiminkenttäänsä; esimerkiksi rantapalatsit ja muut näkyvät rakennushankkeet vahvistivat hallitsijan julkikuvaa.
Talousongelmat ja kukistus
Abdülazizin politiikka oli kalliiksi tulevaa: suuret sotilaalliset hankinnat, palatsirakentaminen ja ulkomaiset lainat johtivat valtion parlamentaariseen velkaantumiseen. Ottomaanien julkinen velka kasvoi nopeasti, ja talouden heikentyminen kulminoitui laajamittaisiin vaikeuksiin 1870-luvulla. Vuonna 1875 valtakunta ajautui laajempaan talouskriisiin, joka johti osittaiseen maksukyvyttömyyteen ja lopulta siihen, että Euroopan velkojain vaikutusvalta valtakunnan taloudessa kasvoi (Ottomaanien julkisen velan hallinto perustettiin myöhemmin vuonna 1881).
Taloudellisten ja poliittisten paineiden kasvaessa Abdülaziz syrjäytettiin vallasta 30. toukokuuta 1876. Hänen syrjäyttämiseensä osallistui joukko poliittisia johtajia, kenraaleja ja ministereitä, jotka etsivät muutosta vallan käytössä ja halusivat hillitä talouden romahtamista.
Kuolema ja perintö
Abdülaziz löydettiin kuolleena Feriye-paleesista 4. kesäkuuta 1876, vain muutama päivä syrjäyttämisensä jälkeen. Virallinen kuolinsyy todettiin itsemurhaksi, mutta tapahtumasarja on ollut kiistanalainen ja monet historioitsijat ovat pitäneet mahdollisena myös murhaa. Hän kuoli 46-vuotiaana.
Abdülazizin perintö on kaksijakoinen: hän oli merkittävä modernisaation kannattaja, joka laajensi infrastruktuuria, koulutusta ja armeijaa, mutta hänen talouspolitiikkansa ja suurmenonsa heikensivät valtakunnan taloudellista asemaa ja osaltaan vauhdittivat poliittista kriisiä. Hänen syrjäyttämisensä johti lyhytaikaiseen vallanvaihtoon (Murad V:n valtaannousuun) ja lopulta Abdülhamid II:n pitkään hallintoon, joka muokkasi ottomaanien seuraavaa vaihetta.
Henkilökohtainen elämä
Abdülazizilla oli useita haremissa eläviä vaimoja ja lukuisia lapsia. Hänen hovinsa kulttuuri heijasti sekä perinteisiä ottomaanisävyjä että länsimaista vaikutusta, jota hallitsija pyrki edistämään vierailuillaan ja rakennushankkeillaan.
Yleistettynä Abdülaziz muistetaan modernisaation edistäjänä, mutta myös hallitsijana, jonka laajamittaiset panostukset ja ulkomaiset velat heikensivät valtakunnan taloudellista vakautta ja osaltaan loivat edellytykset poliittisille mullistuksille 1870-luvun loppupuolella.
