Afroamerikkalaiset Yhdysvaltain sisällissodassa

Tausta

Orjuus alkoi englantilaisessa Jamestownin siirtokunnassa vuonna 1619. Se alkoi 20 afrikkalaisen ostolla - ei niin kuin John Rolfe kertoi hollantilaiselta alukselta - vaan pikemminkin englantilaiselta sotalaivalta nimeltä White Lyon. Virginian siirtokunnan siirtolaiset ostivat afrikkalaisten sopimukset palvelusvuosiksi. Pian tämän jälkeen siirtokunnissa tuli tavaksi pitää orjia elinikäisinä. 1700- ja 1700-luvuilla orjia käytettiin tupakka- ja ravintokasvien viljelyyn. Kun puuvillanpoistolaite keksittiin vuonna 1793, puuvillasta tuli tärkein viljelykasvi. Tässä vaiheessa orjuudesta tuli tärkeä osa etelän taloutta. Länsilaajentumisen myötä kysymys orjuudesta uusilla alueilla herätti paljon keskustelua. Se polarisoi kansakunnan pohjoisen teollisuustalouden ja etelän maataloustalouden etujen välille.

Tämä johti Yhdysvaltain sisällissotaan. Amerikkaan tuotiin miljoonia orjia 1600- ja 1800-luvuilla. Orjuus oli yksi tärkeimmistä asioista, jotka johtivat sisällissodan puhkeamiseen.

 

Unionin joukot

Unionin laivasto

Yhdysvaltain laivastolla, jota sisällissodan aikana kutsuttiin unionin laivastoksi, oli erilliset perinteet afroamerikkalaisten suhteen. Vuoden 1792 miliisilaki sulki mustat miehet pois Yhdysvaltain armeijan palveluksesta. Tämä politiikka pysyi voimassa sisällissodan toiseen vuoteen saakka. Laivastolla ei kuitenkaan koskaan ollut tällaista politiikkaa. Ne rajoittivat 1840-luvulla palveluksessa olevien mustien määrän 5 prosenttiin värvätyistä. Mutta ennen ja jälkeen sen mustat ja valkoiset palvelivat yhdessä, usein samoissa tehtävissä. Sisällissodan alkuun asti laivastossa palveli useita satoja mustia miehiä. Sen jälkeen kun konfederaatiot valtasivat Fort Sumterin, suuri määrä miehiä värväytyi laivastoon. Mustien miesten osuus laivastossa kasvoi nopeasti. Vuonna 1861 heidän osuutensa oli noin 6 prosenttia joukosta. Kesään 1862 mennessä heitä oli noin 15 prosenttia värvätyistä miehistä.

Monet laivastoon liittyneistä afroamerikkalaisista olivat kotoisin Yhdysvaltojen itärannikolta. Monet olivat kokeneita merimiehiä. Toiset olivat työskennelleet satamassa ja muissa merenkulkualan töissä. Suurin osa tuli Marylandista ja Chesapeake Bayn alueelta. Lisäksi suuri osa siirtyi armeijasta laivastoon vuonna 1864.

Afroamerikkalaiset osallistuivat kaikkiin sisällissodan tärkeimpiin kampanjoihin ja meritaisteluihin. He palvelivat etelä- ja Persianlahden rannikoiden saarrossa ja ruskean veden laivastossa etelän sivuvesillä. Myös afroamerikkalaiset naiset palvelivat, useimmat sairaanhoitajina USS Red Rover -aluksella (1859), joka oli sairaalalaiva Mississippi-joella. Afroamerikkalaiset palvelivat laivastossa erittäin ansiokkaasti, ja kahdeksalle heistä myönnettiin kongressin kunniamitali, joka on maan korkein kunnianosoitus.

Unionin armeija

"

Kun mustaihoinen mies kerran saa päällensä messinkisen kirjaimen U.S., hän saa kotkan nappiinsa, musketin olkapäähänsä ja luoteja taskuunsa, ei mikään valta maan päällä voi kieltää, että hän on ansainnut oikeuden kansalaisuuteen - Frederick Douglass.

"

Valitettavasti juuri tätä presidentti Abraham Lincoln ei tuolloin halunnut. Hän pelkäsi, että jos hän aseistaisi afroamerikkalaiset, erityisesti paenneet tai entiset orjat, rajavaltiot irtautuisivat. Tämä vain pahentaisi unionin tilannetta entisestään. Kahden sotavuoden jälkeen Lincoln alkoi kuitenkin harkita ajatusta uudelleen. Sota ei sujunut pohjoisen kannalta hyvin, ja he tarvitsivat kipeästi sotilaita.

Vuoden 1862 miliisilaki salli armeijan käyttää afroamerikkalaisia työläisinä ja sotilaina ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1792. Se ei kehottanut mustia liittymään armeijaan, mutta se sai jotkut mustat perustamaan yksityisiä miliisiyksiköitä. New Orleansissa muodostettiin kolme täysin mustaa Louisiana Native Guard -yksikköä (myöhemmin niistä tuli 73., 74. ja 75. Yhdysvaltain värillinen jalkaväki). Kansasissa muodostettiin ensimmäinen Kansasin värillinen jalkaväki (josta tuli myöhemmin virallisesti 79. Yhdysvaltain värillinen jalkaväki). He taistelivat yhteenotossa Island Moundissa, Missourissa marraskuussa 1862. First South Carolina Infantry, African Descent, taisteli ensimmäisen kerran marraskuussa 1862 (myöhemmin siitä tuli 33. U.S. Colored Infantry). Tammikuussa 1863 nämä epäviralliset yksiköt saivat luvan liittyä osaksi unionin armeijaa.

Luultavasti tunnetuin yksikkö oli 54. Massachusettsin jalkaväkirykmentti. Helmikuussa 1863 Massachusettsin kuvernööri John Albion Andrew antoi ensimmäisen kutsun mustille sotilaille pohjoisessa. Yli 1 000 miestä liittyi joukkoon, monet jopa Kanadasta ja Karibialta asti. Heidän johtajakseen kuvernööri valitsi Robert Gould Shaw'n, nuoren valkoisen upseerin. Heinäkuun 18. päivänä 1863 he hyökkäsivät Fort Wagneriin, joka vartioi eteläistä lähestymistapaa Charlestonin satamaan. Hyökkäyksessä 54. rykmentti menetti 600 miestä, eversti Shaw mukaan lukien - lähes puolet rykmentistä. Linnaketta puolusti 1 700 konfederaatiota.

Palkka ja kohtelu

Mustat sotilaat eivät saaneet samaa palkkaa kuin valkoiset sotilaat. He eivät myöskään saaneet samanlaista kohtelua. Heidän palkkansa oli 10 dollaria kuukaudessa, josta vähennettiin 3 dollaria univormuista. Valkoiset sotilaat saivat 13 dollaria kuukaudessa, eikä heiltä vähennetty univormuja. Tämä muuttui kesäkuussa 1864, kun kongressi äänesti mustien sotilaiden samapalkkaisuuden puolesta ja teki muutoksesta takautuvan. Vaikka mustat sotilaat saivat taistella maansa puolesta, heitä ei kohdeltu tasavertaisesti valkoisten sotilaiden kanssa. Heidän yksikkönsä olivat rodullisesti erillisiä, ja niitä komensivat valkoiset upseerit. Joillakin upseereilla oli erittäin huono käsitys mustista sotilaista, eivätkä he kouluttaneet heitä hyvin.

Vangitut mustat unionin sotilaat olivat ongelma Konfederaatiolle. He eivät voineet kohdella heitä samalla tavalla kuin vangittuja valkoisia sotilaita, sillä muuten he olisivat legitimoineet heidät tasavertaisiksi. Se merkitsisi myös sitä, että he olisivat hyväksyneet Lincolnin vapautusjulistuksen, mitä he eivät tehneet. Kolme päivää ennen vapautusjulistuksen voimaantuloa Jefferson Davis totesi: "Kaikki aseista vangitut neekeriorjat on välittömästi luovutettava niiden osavaltioiden toimeenpaneville viranomaisille, joihin he kuuluvat." Konfederaation kongressi päätti mennä vielä askeleen pidemmälle. Myöhemmin se hyväksyi päätöslauselman, jonka mukaan kaikki aseisiin tarttuneet neekerit asetettaisiin syytteeseen "orjallisen kapinan lietsomisesta" ja heitä rangaistaisiin kuolemanrangaistuksella.

Lincoln julisti, että "kansojen laki ... ei salli minkäänlaista eroa värin suhteen sotavankien kohtelussa". Hän totesi, että jos Konfederaatio teloittaisi unionin sotilaan, unioni tekisi saman konfederaatiosotilaalle. Jos liittovaltio orjuuttaisi unionin sotilaan, liittovaltion sotilas joutuisi pakkotyöhön. Vaikka Davis tuomitsi julkisesti Lincolnin käskyn, sillä oli toivottu vaikutus mustiin sotavankeihin. Enempää ei teloitettu tai lähetetty orjuuteen. Sen jälkeen oli kuitenkin konfederaation yksiköiden komentajista kiinni, miten mustien vankien ottamisen suhteen toimittiin. Monet eivät yksinkertaisesti ottaneet sotavankeja vaan ampuivat heidät antautuessaan. Näin tapahtui Poison Springin taistelussa, Fort Pillow'n taistelussa ja Pietarin piirityksessä.

 
Kuva USS Monitorin miehistöstä, 1862. Miehistöön kuului mustia merimiehiä ja Skotlannissa ja Walesissa syntyneitä merimiehiä.  


Fort Pillowin verilöyly, kirjoittaneet Kurz ja Allison, Chicago, 1885.  

Konfederaation joukot

Afroamerikkalaiset palvelivat Konfederaatiossa. Jotkut lähtivät isäntiensä mukana tai heitä käytettiin työvoimana rintamalinjojen takana. He työskentelivät myös ajomiehinä ja kokkeina. Suurimman osan sodasta mustat miehet eivät kuitenkaan saaneet palvella sotilaina.

Tiedossa on kuitenkin yhdeksän valokuvaa afroamerikkalaisista miehistä, jotka ovat pukeutuneet konfederaation univormuihin. Kuvien mukana ei kuitenkaan ole selityksiä. Kuvissa olevista miehistä neljä tunnetaan nimeltä, ja he olivat orjia, jotka lähtivät isäntiensä mukana rintamalle.

Sodan loppupuolella keskusteltiin ajatuksesta käyttää mustia sotilaita. Vuonna 1864 kenraali Patrick Cleburne ehdotti mustien orjien värväämistä armeijaan. Ajatusta harkittiin, mutta se herätti kysymyksen ainakin yhdessä etelävaltioiden poliitikossa: "Minkä vuoksi lähdimme sotaan, jos emme suojellaksemme omaisuuttamme?" Eräs toinen sanoi: "Jos orjista tulee hyviä sotilaita, koko orjuuden teoriamme on väärässä." Kenraali Robert E. Lee tiesi tarvitsevansa sotilaita. Hän totesi: "Meidän on päätettävä, hävittävätkö vihollisemme orjuuden ja käytetäänkö orjia meitä vastaan vai käytämmekö heitä itse." Lee ehdotti, että orjat vapautettaisiin vastineeksi heidän palveluksestaan sotilaina. Tätä ehtoa ei kuitenkaan ollut lakiesityksessä, jonka Konfederaation kongressi hyväksyi 13. maaliskuuta 1865. Vain muutama tuhat mustaa värväytyi ennen sodan päättymistä. Siihen mennessä yli 200 000 afroamerikkalaista oli palvellut unionin armeijassa.