Lontoon suuri tulipalo 1666 – syyt, kulku ja seuraukset

Lontoon suuri tulipalo 1666: syyt, tapahtumat ja seuraukset — tuho, pelot ja jälleenrakennus, vaikutus kaupungin elämään ja yhteiskuntaan.

Lontoon suuri tulipalo syttyi Lontoon vanhassa keskustassa vuonna 1666 ja kesti neljä vuorokautta 2.–6. syyskuuta. Palo muuttaisi kaupunkia pysyvästi: arviolta noin 13 200 kotia ja 87 kirkkoa tuhoutuivat, ja noin 70 000 asukasta menetti kotinsa. Tarkkaa uhrilukua ei tiedetä; virallisesti rekisteröityjä kuolemia on vain muutama, mutta palon tuhoisissa olosuhteissa monien kohtalo jäi epäselväksi.

Syyt

Tulipalo sai alkunsa Thomas Farrinerin (tai Farynorin) leipomossa Pudding Lanella hieman puolenyön jälkeen sunnuntaina 2. syyskuuta. Palo levisi nopeasti, koska keskiaikainen Lontoo oli täynnä tiheästi sijoittuneita puurakenteisia rakennuksia, kapeita katuja ja tulisijoja, joiden käyttö oli yleistä. Myös tuulet ja kuiva sää edistivät liekkien leviämistä.

Palon kulku ja sammutustyöt

Tuon ajan palokäytännöt olivat erilaiset kuin nykyään: pelättiin, että palavat talot levittäisivät tulen seuraaviin, joten ajateltiin usein estää leviämistä tekemällä palokatkoja eli purkamalla rakennuksia. Tämä ei kuitenkaan tapahtunut riittävän nopeasti tai laajamittaisesti alkupäivinä. Pormestari Sir Thomas Bloodworth epäröi alkuvaiheessa, ja kun hän määräsi toimenpiteitä, oli jo usein liian myöhäistä.

Tower of Londonin vartijat käyttivät sentään tehokkaita keinoja: he tekivät palokatkoja hyödynnellen ruutia, mikä esti palon leviämisen itään. Palon levitessä maanantaina tuli eteni pohjoiseen kohti kaupungin keskustaa ja jatkui kohti itää. Torstaina tuli saavutti laajat alueet, tuhosi muun muassa Pyhän Paavalin katedraalin ja ylitti Fleet-joen. Palon laajeneminen oli lähettää liekit myös Kaarle II:n Whitehallin suuntaan, mutta hovin ympäristöt eivät lopulta tuhoutuneet.

Uhkakuvat, syytökset ja todennäköinen selitys

Palon alkuvaiheissa levisi huhuja, että ulkomaalaiset – etenkin ranskalaiset tai hollantilaiset – olisivat sytyttäneet liekit. Englannin ja Hollannin välinen vihamielisyys sodissa lisäsi epäluuloja. Nykyisen tutkimuksen valossa tulipalon katsotaan kuitenkin olleen vahinkoperäinen onnettomuus, joka sai alkunsa leipomon uunista tai sen huollon laiminlyönnistä.

Tuho ja uhrit

• Palon pinta-ala oli laaja: tuhottuja rakennuksia arvioidaan olleen noin 13 200 ja tuhoutuneita kirkkoja 87.
• Arviolta noin 70 000 ihmistä menetti kotinsa — Lontoon asukasluku oli tuolloin muutamista kymmenistä tuhansista yli sataan tuhanteen riippuen laskutavasta.
• Kuolonuhrien määrä on epävarma; vain muutamista kuolemista on varmaa tietoa, mutta vakavat palot voivat peittää alleen kuolleiden tunnistamisen.

Seuraukset ja jälleenrakennus

Palo aiheutti laajoja sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia: monet jäivät kodittomiksi, kaupankäynti kärsi ja julkinen infrastruktuuri tuhoutui. Kaarle II kannusti voimakkaasti lähtemään kaupungista ja asumaan muualle, koska hän pelkäsi kapinoita ja järjestyshäiriöitä niiden keskuudessa, jotka olivat menettäneet omaisuutensa. Monia radikaaleja uudissuunitelmia esitettiin, mutta lopulta Lontoo rakennettiin pääosin samoille katusuunnitelmille kuin ennen paloa — tosin uudet määräykset tekivät rakentamisesta turvallisempaa.

Keskeiset muutokset jälleenrakennuksessa:

• Rakennusmääräykset: uusi lainsäädäntö vaati kestävämpiä, palonkestävämpiä rakennusmateriaaleja (mm. tiili ja kivi korvasivat puun) sekä leveämpiä katuja.
• Arkkitehtoninen muutos: Sir Christopher Wren laati suunnitelmia uuden Pyhän Paavalin katedraalin rakentamiseksi, ja hän vaikutti lukuisten kirkkojen uudelleenrakentamiseen.
• Monet yksityiset ja yhteisölliset järjestelmät muuttuivat — mm. paloapujärjestelyt ja vakuutustoiminta kehittyivät myöhemmin; ensimmäiset varhaiset palovakuutusyhtiöt tulivat markkinoille seuraavien vuosikymmenien aikana.

Yhteydet suureen kulkutautiin ja kirjalliset lähteet

Tulipalo tuli vuotta sen jälkeen, kun Lontoossa riehui suuri rutto, suuri kulkutauti vuonna 1665, joka tappoi arviolta noin 70 000 Lontoolaista. Tulipalon on usein mainittu osaltaan katkaisseen taudin leviämisen, koska väestöä liikkui, kaupunkia puhdistettiin ja tuhotut alueet auttoivat vähentämään tartuntalähteitä — lopullinen yhteys on kuitenkin monimutkainen ja tutkijoiden keskuudessa keskusteltu.

Palosta tiedetään paljon, koska silminnäkijät dokumentoivat tapahtumia. Tunnetuimpia kertojia ovat Samuel Pepys ja John Evelyn: Samuel Pepys kirjoitti yksityiskohtaisesti kuuluisaan päiväkirjaansa siitä, miten hän näki palon ikkunastaan ja raportoitsi tapahtumista, mikä antaa meille arvokkaan silminnäkijäkertomuksen palon kulusta ja sen vaikutuksista.

Muistomerkki

Palon muistoksi rakennettiin Monumentti (The Monument) lähelle Pudding Laneia. Monumentti suunniteltiin osin Sir Christopher Wrenin toimesta ja se muistuttaa kaupungin asukkaista ja tulevista sukupolvista palon vaikutuksesta ja siitä opituista läksyistä.

Päätelmä

Lontoon suuri tulipalo 1666 oli kaupunkihistorian käännekohta: se tuhosi laajoja alueita, muutti rakennus- ja kaupunkisuunnittelutapoja ja vaikutti yhteiskuntaan taloudellisesti ja sosiaalisesti pitkään. Vaikka merkittäviä fyysisiä ja aineellisia menetyksiä koettiin, palon seurauksena syntyneet säädökset, uudelleenrakennus sekä muutokset palontorjunnassa tekivät Lontoosta tulevaisuudessa turvallisemman ja kestävämmän kaupungin.

Kysymyksiä ja vastauksia

Q: Milloin Lontoon suuri tulipalo tapahtui?

K: Kuinka monta ihmistä Lontoossa asui tuolloin?

K: Mikä aiheutti tulipalon syttymisen?

K: Miten tulipalon leviäminen estettiin?

Kysymys: Kuka kirjoitti tästä tapahtumasta päiväkirjaansa?

K: Mikä vaikutus tällä oli Kaarle II:n hoviin Whitehallissa?

K: Auttoiko tämä Lontoossa tuohon aikaan esiintyneisiin muihin ongelmiin?

Hae kirjaimella