Haiku – japanilainen runous: määritelmä, rakenne ja kigo

Tutustu haikuun: sen historiaan, 5‑7‑5-rakenteeseen, mora/onji-ääniin, kireji-taukoihin ja kigo-vuodenaikasanoihin — selkeä opas japanilaiseen runouteen.

Haiku (俳句) on japanilaista runoutta, joka tunnetaan äärimmäisestä tiiviydestään, luonnon havainnoinnista ja hetkellisistä oivalluksista. Aikaisemmin tätä lyhyttä runoa kutsuttiin usein hokku-nimellä ja se esiintyi osana pidempää kytkettyä runomuotoa, renga-ketjua. Nykyisen nimensä ja itsenäisen aseman haiku sai japanilaisen runoilijan Masaoka Shikiltä 1800-luvun lopulla, kun hän reformoi ja erotti hokkun omaksi runomuodokseen.

Rakenne ja äänneyksiköt

Perinteisen haikun perusrakenne perustuu moraeihin (japaniksi on tai onji), ei niinkään länsimaisiin tavuisiin. Usein esitetään, että haiku koostuu muodosta 5–7–5 moraa, eli yhteensä 17 moraa. Tässä yhteydessä on yleisesti viitattu tavun käsitteeseen, minkä vuoksi teksteissä käytetään linkkiä tavuun vertailukohtana. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että japanin mora (on) on foneettinen yksikkö, joka muistuttaa mutta ei ole identtinen esimerkiksi englannin kielen tavun kanssa.

Haikun ytimeen kuuluvat usein kaksi kuvallista tai aistihavintoa, jotka asetetaan rinnakkain tai leikataan toisiaan vasten luoden oivalluksen. Tämä kuvien tai ajatusten leikkaus syntyy erityisesti kireji- eli cutting word -sanasta ja rytmistä.

Kireji ja vuodenaikasana (kigo)

Perinteisessä haikussa esiintyy tavallisesti kaksi erikoiselementtiä:

• Kireji – "leikkaussana" tai taukoa ilmaiseva sana/merkki, joka antaa runolle käänteen tai pysäytyksen. Japanin kielessä on varsinaisia kireji-sanoja; kireji sijoittuu tyypillisesti ensimmäisen 5-moran mittaisen osan loppuun tai toisen, 7-moran mittaisen osan loppuun, jolloin se erottaa runon kaksi kuva- tai ajatuserää. Englanniksi kirejin vaikutusta pyritään usein ilmaisemaan pilkuilla, väliviivoilla, elipsillä tai rivinvaihdolla.
• Kigo – vuodenaikasana, joka viittaa runon aikaan ja jättää runoon kulttuurisia, luonnon- ja mielleyhtymiä. Vuodenaikasana auttaa sijoittamaan tunnelman ja kontekstin; klassisissa haikuissa kigo on lähes välttämätön, vaikka nykypäivän vapaammat muodot voivatkin jättää sen pois tai käyttää sitä varioidusti. Kigo liittyy usein luontoon ja sen ilmiöihin.

Muoto, rivitys ja kielen erityispiirteet

Japanilaiset haikut kirjoitetaan perinteisesti yhdelle riville, ja japaninkielinen lukija hahmottaa moraijakot ja kirejin sisäisen rytmin. Sen sijaan käännetyt tai muilla kielillä kirjoitetut haikut on tavallisesti esitetty kolmella rivillä (5–7–5), jotta rytmi ja jakautuma näkyvät lukijalle selkeämmin.

On hyvä huomata myös kieltenväliset eroavaisuudet: Japanin kielessä substantiiveilla ei ole eroa yksikön ja monikon välillä, joten sana "haiku" on sekä yksikön että monikon muoto myös englanniksi. Monet länsimaissa kirjoitetut haikut säätävät muotoa ja tyyliä omien kielellisten tapojensa mukaan, mutta pyrkivät usein säilyttämään haikun lyhyen, kuvanomaisen ja välittömän luonteen.

Nykyaika ja kansainvälistyminen

Haiku on levinnyt laajasti eri kieliin ja kulttuureihin. Moderni haiku voi poiketa perinteisestä rakenteesta: jotkut kirjoittajat käyttävät vapaampaa mora- tai tavurakennetta, jättävät kigon pois tai kokeilevat uusia asemoitumistapoja. Silti monet haikuperinteet korostavat yhä hetkellisyyttä, tarkkaa havaintoa ja kuvien välistä sävyeroa.

Esimerkkinä klassisesta haikusta voi mainita Matsuo Bashōn tunnetun runon japaniksi:

古池や
蛙飛び込む
水の音

Suomeksi (vapaa käännös):

Vanha lampi —
sammakko loikkaa ja
veden ääni.

Haiku tarjoaa tiiviin mutta syvän tavan kuvata hetkeä ja luontosuhdetta, ja sen yksinkertaisuus on antanut runomuodolle pitkäikäisyyden ja kansainvälisen vetovoiman.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä on haiku?

K: Kuka antoi haikulle nimen?

K: Mikä on hikun perinteinen rakenne?

K: Mikä on mora?

K: Mikä on vuodenaikasanan tarkoitus haikussa?

K: Mikä on kireji?

K: Miten haiku perinteisesti muotoillaan japanin ja englannin kielissä?

Hae kirjaimella