Jack Kerouac

Varhainen elämä

Kerouac syntyi Lowellissa, Massachusettsissa, ranskalais-kanadalaisille vanhemmille (Leo ja Gabrielle), ja hän oli nuorin kolmesta lapsesta. Hän puhui vain ranskaa, kunnes aloitti koulunkäynnin. Hänen perheensä oli roomalaiskatolinen. Hänen isänsä oli painaja, ja Kerouac kiinnostui painetuista teoksista. Hän tykkäsi tehdä itse käsinkirjoitettuja sanomalehtiä ja kirjoja. Hän nautti lukemisesta ja jäljitteli pitämiensä kirjailijoiden, kuten Thomas Wolfen, tyyliä. Hänestä tuli taitava konekirjoittaja, ja hän pystyi kirjoittamaan nopeammin kuin 100 sanaa minuutissa.

Kerouac oli hyvä urheilija, ja hän sai jalkapallostipendin Columbian yliopistoon. Loukkaantuminen harjoitusottelussa päätti hänen jalkapallouransa. Hän jätti Columbian opinnot kesken ja omistautui tarinoiden ja näytelmien kirjoittamiselle. Hän tapasi Allen Ginsbergin yliopistossa. Heidän ystäväpiiriinsä kuului monia tulevia kirjailijoita ja taiteilijoita, kuten William S. Burroughs ja Herbert Huncke.

Toisen maailmansodan aikana Kerouac palveli kauppalaivastossa, mikä teki hänestä Yhdysvaltain armeijan veteraanin. Hän piti kokemuksistaan päiväkirjaa, jota hän käytti myöhemmin muiden teosten kirjoittamiseen. Hänet kotiutettiin kunniallisesti asepalveluksesta vuonna 1943, kun hänellä todettiin skitsoidinen persoonallisuushäiriö. Myöhemmin hän pystyi saamaan veteraaniavustuksia, kuten lääketieteellistä apua, kun hän sairasti laskimotulehdusta, ja apurahoja, joilla hän pystyi maksamaan laskunsa kirjoittaessaan. Kerouac oli ylpeä siitä, että hän oli amerikkalainen, ja hän puhui aina hyvää maastaan.

Kerouacin isä kuoli vatsasyöpään vuonna 1946. Hän sai Kerouacin lupaamaan, että hän tekisi aina töitä elättääkseen äitinsä. Hän yritti puhua Kerouacia luopumaan kirjailijan urasta, koska tiesi, että sellaisella uralla oli vaikea menestyä. Kerouacin oli kuitenkin vaikea pysyä minkään muun työn parissa. Hänestä tuli kärsimätön tai levoton, tai erimielisyys jonkun kanssa töissä muuttui ongelmaksi. Kerouac teki parhaansa ansaitakseen tarpeeksi rahaa maksaakseen sekä itsensä että äitinsä elannon, mutta myös äidin oli tehtävä töitä. Hän oli sairaanhoitaja. Hän työskenteli tehtaassa, kun sairaanhoitajan töitä ei ollut.

Varhainen ura

Kerouac julkaisi 1940-luvulla muutamia novelleja ja arvosteluja newyorkilaisissa aikakaus- ja sanomalehdissä. Hän työskenteli lyhyen aikaa kotikaupunkinsa sanomalehdelle The Lowell Sunille. Hänen ensimmäinen romaaninsa The Town and the City julkaistiin vuonna 1950. Toiseksi romaanikseen Kerouac halusi kirjoittaa kirjan maastomatkoista ja liftaamisesta. Liftaaminen oli 1940-luvun Amerikassa turvallisempaa kuin nykyään. Kerouac keskeytti kirjan kirjoittamisen ja aloitti sen uudelleen useita kertoja. Kerouac ei halunnut kertoa vain tavallista tarinaa. Hän halusi antaa käsityksen siitä, miten hänen tapaamansa ihmiset ajattelivat asioita ja ilmaisivat sen toisilleen sekä kertoa, mitä he tekivät ja sanoivat. Hän tiesi myös tarvitsevansa lisää kokemuksia kertoakseen paremman tarinan.

Kerouac sai monia kokemuksia ystävyydestään Neal Cassadyn kanssa. Cassady oli komea, älykäs nuori kulkuri, jolla oli teini-ikäinen vaimo nimeltä Luanne Henderson. Cassadyn ja Luannen suhde oli vaikea, ja he erosivat ja palasivat yhteen monta kertaa. Myöhemmin hän nai toisen naisen nimeltä Carolyn Robinson, joka oli Luannea vanhempi ja ymmärsi häntä paremmin, mutta Carolynilla ja Cassadylla oli myös ongelmia. Kerouac oli lyhyen aikaa naimisissa tyttöystävänsä Edie Parkerin kanssa. He eivät pysyneet yhdessä pitkään, ja he erosivat pian. Cassady opetti Kerouacia, jolla ei koskaan ollut ajokorttia, ajamaan, ja Kerouac opetti Cassadylle kirjoittamista.

Neal Cassady matkusti edestakaisin eri puolilla maata, yleensä Hudsonien kaltaisilla autoilla kovaa vauhtia. hän etsi töitä, uusia kokemuksia ja uusia ystäviä. Kerouac alkoi matkustaa hänen kanssaan. He asuivat ja vierailivat muun muassa Denverissä, San Franciscossa, Montereyssä ja jopa Mexico Cityssä. He etsivät välillä myös Cassadyn isää, joka oli kadonnut vuosia aiemmin. Kerouac sairastui Mexico Cityssä, ja Cassady jätti hänet sairaalaan. Kerouacin oli itse kuljettava kotiin. Hän otti tämän hyvin raskaasti ja oli vihainen Cassadylle. Myöhemmin hän antoi tälle anteeksi, kun he tapasivat uudelleen, ja hän teki Cassadysta uuden kirjansa päähenkilön. Yksi työ, johon Kerouac Cassadyn ansiosta pystyi turvautumaan, oli jarrumiehenä.

Monet ihmiset käyttivät 1940- ja 1950-luvuilla piristäviä lääkkeitä, kuten bentsedriiniä, auttaakseen heitä pysymään hereillä. Myös jazzmusiikki oli suosittua, ja jotkut jazzmuusikot ja kuuntelijat polttivat marihuanaa. Molemmat huumeet vaikuttivat Kerouaciin, ja ne muuttivat hänen tapaansa kirjoittaa. Hän alkoi kirjoittaa "spontaaniksi proosaksi" kutsumaansa tekstiä, jossa hän kirjoitti sanoja muistiin samaan tapaan kuin muusikko improvisoi laulusoolon. (Kerouac ei soittanut mitään soitinta, mutta osasi laulaa hyvin scat-laulua, ja hänellä oli monia samoja vaistoja kuin muusikoilla.) Hänen uusi kirjoitustyylinsä oli monille outo, ja jotkut vanhemmat kirjailijat ja kriitikot pitivät sitä jopa huonona. Kesti kuusi vuotta ennen kuin Kerouac julkaisi toisen romaaninsa.

Se versio On the Roadista, joka lopulta tyydytti Kerouacia, kirjoitettiin kolmen viikon aikana vuonna 1951. Se oli kirjoitettu yhdelle rullalle teletekstipaperia. Kerouac tykkäsi kirjoittaa paperirullalle, koska hänen ei tarvinnut pysähtyä vaihtamaan sivuja. Hän oli juuri mennyt toista kertaa naimisiin Joan Havertyn kanssa. Käsikirjoitus oli Kerouacin tapa selittää ystävyyttään Neal Cassadyn kanssa uudelle vaimolleen. Selitys oli hieno romaanin luonnos, mutta se ei auttanut hänen avioliittoaan. Joan koki, että Kerouacin taukoamaton työskentely käsikirjoituksen parissa oli pakkomielle, eikä hän halunnut jäädä Kerouacin kanssa naimisiin sen jälkeen, kun käsikirjoitus oli valmis. He erosivat pian, kuten hän oli eronnut ensimmäisestä vaimostaan.

The Town and the Cityn parissa työskennelleen toimittajan mielestä pitkää, käärimistä muistuttavaa käsikirjoitusta oli vaikea ymmärtää ja vielä vaikeampi työstää. Kerouacin kustantaja hylkäsi romaanin, kuten kaikki muutkin kustantajat, joille hän kääntyi. Kukaan ei myöskään ollut kiinnostunut The Subterraneans -romaanista, lyhyemmästä romaanista, jonka hän kirjoitti kolmessa yössä ja joka kertoi hänen romanssistaan afroamerikkalaisen naisen kanssa. Tällainen suhde oli 1950-luvun Amerikassa tabu. Kerouac jatkoi kirjoittamista novelleista ja esseistä pitkiin romaaneihin ja jopa runoihin. Hän kokeili monia eri aiheita, mutta ei julkaissut juuri mitään. Hän teki myös erilaisia töitä, muun muassa jarrumiehenä ja yövahtina.

Kävi ilmi, että Joan Haverty oli raskaana Kerouacille, ja hän synnytti tyttären, Jan-Michellen. Kerouac kiisti aluksi olevansa isä, mutta myöhemmin verikoe osoitti sen todennäköiseksi. Tyttö myös kasvoi hänen näköisekseen, ja hän hyväksyi hänet lapsekseen. Joan haastoi Kerouacin oikeuteen elatusavusta, mutta Kerouac oli tuolloin sairas eikä pystynyt työskentelemään, eikä hän saanut juuri lainkaan rahaa. Kerouac näki Janin vain muutaman kerran, mutta puhui hänen kanssaan useammin puhelimitse. Joan piti heidät enimmäkseen erossa toisistaan.

Hudson-auto


Kartta Kerouacin maastomatkoista.

Fame

Allen Ginsberg tuli 1950-luvulla tunnetuksi kirjoituksistaan, erityisesti runostaan "Howl", jonka nimi tuli Kerouacin kritiikistä. Ginsberg mainitsi joissakin teoksissaan ystävänsä, myös Kerouacin, ja halusi, että hänen mieleisensä ihmiset antaisivat heille ja heidän kirjoituksilleen mahdollisuuden. Lopulta Viking Press suostui julkaisemaan On the Roadin monien käsikirjoitukseen tehtyjen muutosten jälkeen. Romaanista tuli bestseller, ja Kerouacista tuli julkkis vuosien vähäisen menestyksen jälkeen. Lehdet alkoivat pyytää häneltä artikkeleita ja esseitä. Hän esiintyi monissa televisio-ohjelmissa, kuten Steve Allen Show'ssa. Steve Allen piti hänestä, ja he levyttivät yhdessä albumin, jossa Kerouac luki ääneen ja Allen soitti pianoa. Myöhemmin hän levytti toisen albumin jazzmuusikoiden Al Cohnin ja Zoot Simsin kanssa.

Kerouac kirjoitti ja julkaisi muitakin romaaneja, muun muassa The Dharma Bums, Doctor Sax, Maggie Cassidy, Visions of Gerard (muistelmateos vanhemmasta veljestään, joka kuoli lapsuudessa), Big Sur (joka kertoo kuuluisuuden aiheuttamasta stressistä ja siitä, miten hänen tuttavansa näkivät hänet eri tavalla), Desolation Angels (lohduttomuuden enkelit) ja Book of Dreams (unipäiväkirja). Hän opiskeli buddhalaisuutta, mikä vaikutti myös hänen kirjoittamiseensa. Hän kirjoitti Some of the Dharma -teoksen johdatukseksi buddhalaisuuteen, vaikka hän pysyi katolilaisena.

Kun Kerouac, Ginsberg ja heidän ystävänsä tulivat kuuluisiksi, kirjailijoiden ja taiteilijoiden ryhmässä havaittiin suuntaus, josta kirjoitettiin valtamediassa. Kerouacia pyydettiin kuvaamaan sukupolveaan. Hän selitti, että 1900-luvun elämisen paineet olivat "hakanneet" heistä pois normaalit ajattelu- ja työskentelytavat, ja he pitivät bebopin ja jazzin tahdista enemmän kuin useimmista muista musiikeista, "joten kai meitä voisi sanoa beat-sukupolveksi".

"Beat-sukupolvesta" tuli nimi New Yorkin ja San Franciscon taiteilijoiden ja kirjailijoiden uudelle tyylitajulle. Kerouacin ystävä- ja tuttavapiiriä (ja heidän jäljittelijöitään) kutsuttiin Beateiksi, ja Kerouacia itseään kutsuttiin tiedotusvälineissä "Beattien kuninkaaksi". (Myöhemmin termiä parodioitiin "beatnikkeiksi", mikä tarkoitti, että tällaiset ihmiset olivat kommunisteja ja vahingoittaisivat maata). Kerouac kertoi Beat-ilmiöstä elokuvan nimeltä Pull My Daisy.

Kerouacin jatkuva ongelma kuuluisuuden kanssa oli se, että ihmiset luulivat hänen tekevän kaikkea sitä, mistä hän kirjoitti. Suuri osa siitä, mitä hän kuvaili (kuten Neal Cassadyn lainsuojattomuus, siveettömyys ja huumeidenkäyttö), oli vain sitä, mitä hän näki muissa ihmisissä. Kaikki Kerouacin tarinoita lukeneet eivät ymmärtäneet tätä. Jotkut halusivat syyttää häntä siitä, että hän teki pahoja asioita tai sai muut tekemään niitä. Toiset taas halusivat tehdä tällaisia asioita Kerouacin kanssa. Kerouac oli luonteeltaan ujo ja vetäytyi pois. Hänestä tuli lähes erakko talossa, jonka hän osti äidilleen. Hän alkoi myös käyttää alkoholia.

Myöhempi elämä ja ura

1960-luvulla amerikkalainen yhteiskunta kävi läpi monia muutoksia, jotka johtuivat osittain Beatsin vaikutuksesta. Monet nuoret lukivat On the Roadin ja näkivät asioita, joihin he liittyivät, ja se sai heidät haluamaan kokea enemmän omassa elämässään. Toiset kirjailijat pitivät Kerouacin tyylin väljyydestä, ja se sai heidät miettimään enemmän omaa kirjoittamistaan, elämän tutkimista ja itsensä parempaa ilmaisemista. Kerouacin kirjat vaikuttivat moniin muusikoihin, kuten Bob Dylaniin, Donovaniin ja The Doorsiin.

Kerouac oli pikemminkin pettynyt kuin iloinen kuuluisuudesta. Vaikka hän piti joistakin innoittamistaan teoksista, hänestä tuntui, että yleisö sai hänen kirjoistaan suurelta osin vääränlaisen viestin. Hän näki monien ihmisten pitävän Beatien kirjoituksia eräänlaisena lupana joutua vaikeuksiin tai hylätä (luopua) ihmiset ja asiat, joista he välittivät. Hän tunsi sympatiaa hippejä kohtaan, mutta oli heidän kanssaan eri mieltä Vietnamin sodasta, hallituksen roolista ja isänmaallisuudesta. Hän menetti myös joitakin vanhoja ystäviään, kun heidän näkemyksensä erosivat toisistaan.

Kerouac käytti edelleen alkoholia ja muita huumeita, ja se vahingoitti hänen terveyttään. Hänestä tuli turvonnut ja ärtynyt, ja hän näytti humalaiselta viimeisessä televisioesiintymisessään William F. Buckleyn Firing Line -ohjelmassa vuonna 1968. Hän meni kolmannen kerran naimisiin Stella Sampasin kanssa, joka oli nuoruudenystävänsä sisar. Stella huolehti Kerouacista ja hänen äidistään, piti yleisön ja muut pois ja yritti saada hänet lopettamaan alkoholin käytön.

Myös hänen tyttärensä Jan-Michelle alkoi kirjoittaa teini-iässä. Hän antoi tälle siunauksensa ja sanoi: "Voit käyttää (sukunimeäni)." Hän kirjoitti nimellä Jan Kerouac ja julkaisi itse romaaneja ja tarinoita 1970-luvulta 1990-luvulle. Kerouacin äiti sairastui, ja Kerouac työsti joskus hänen vuoteensa ääressä tarinoita. Äiti auttoi häntä työstämään nuoresta afroamerikkalaisesta kertovan Pic-romaaninsa lopun.

Kerouac kirjoitti ja työsti uutta materiaalia elämänsä viimeiseen päivään asti. Hän kuoli St. Petersburgissa Floridassa hätäleikkauksessa, jossa yritettiin korjata verenvuotoa, joka johtui hänen alkoholin väärinkäytöstään johtuneesta kirroosista. Hänet haudattiin kotikaupunkiinsa, eikä häntä siellä aluksi juuri muistettu. Vaikka hän oli maailmankuulu, Kerouac ansaitsi kirjailijana hyvin vähän rahaa. Hän kuoli vain muutama sata dollaria pankissa. Kesti vuosia ennen kuin hänen hautansa sai hautakiven.

Neal Cassady kuoli yli vuotta aiemmin altistumiseen junaradan varrella Meksikossa. Hän aikoi ryhtyä kirjailijaksi tai muusikoksi, mutta ei päässyt pitkälle kummassakaan. Hän julkaisi vain yhden kirjan, The First Third, joka kertoi hänen nuoruudestaan. Cassady ansaitsi suurimman osan rahoistaan työllä, ja hän oli usein työttömänä ja velkaa. Hän vietti pitkän aikaa vankilassa jäätyään kiinni marihuanan myynnistä. Joskus se, että Cassady oli tunnettu Kerouacin kautta, esti häntä saamasta haluamaansa elämää. Cassadylla oli perhe Carolynin kanssa, mutta hänen täytyi sekä tehdä töitä että kasvattaa lapsia, kun hänen miehensä oli poissa. Carolyn kirjoitti myöhemmin muistelmat.

Kerouacin viimeinen koti College Parkissa, Orlandossa, Floridassa.

Legacy

Kerouacin teokset, erityisesti On the Road, ovat nyt suositumpia kuin koskaan. Sukupolvet ovat löytäneet hänen teoksensa keinona oppia elämästä ja asenteista Amerikassa hänen elinaikanaan, keinona mitata omaa kokemustietoaan tai esimerkkinä vapaasta assosiaatiosta ja tajunnanvirrasta luovassa kirjoittamisessa.

Alle puolet Kerouacin kirjoituksista julkaistiin hänen elinaikanaan, mutta lähes kaikki ovat nyt saatavilla. Myöhemmin julkaistut teokset keräsivät satoja kertoja enemmän rahaa kuin hänen kuuluisimmat teoksensa, kun ne ilmestyivät ensimmäisen kerran. Hänen kotikaupungissaan Lowellissa Kerouacia muistetaan nykyään muistomerkillä ja vuosittain järjestettävillä kulttuuritapahtumilla. Hänen haudallaan on nyt hautakivi, jossa lukee "Hän kunnioitti elämää". Eräs katu Lowellissa nimettiin hänen muistokseen "Jack Kerouac Alleyksi".

Jack Kerouac Alleyn katukyltti San Franciscossa, Kaliforniassa.

Muissa tiedotusvälineissä

MGM teki The Subterraneans -elokuvasta elokuvan vuonna 1960, mutta sen juoni oli lähes täysin erilainen kuin kirjan. On the Roadista harkittiin useaan otteeseen elokuvaa, kerran näyttelijä Marlon Brandon kanssa Dean Moriartyn roolissa ja toisen kerran Sean Pennin kanssa, mutta tämä ei koskaan edennyt neuvotteluja pidemmälle. Elokuvaoikeudet myytiin uudelleen 1990-luvulla yli kymmenkertaisella hinnalla Kerouacin elinaikaisiin ansioihin nähden, ja On the Roadista ilmestyi vuonna 2012 elokuva, jonka pääosissa Sam Riley ja Garrett Hedlund näyttelevät Kerouacia ja Cassidya sekä Kristen Stewart ja Kirsten Dunst LuAnne Hendersonia ja Carolyn Cassadya.

Carolyn Robinsonin, Neal Cassadyn ja Jack Kerouacin suhteesta tehtiin vuonna 1980 elokuva Heart Beat. Sen pääosissa näyttelivät Sissy Spacek, Nick Nolte ja John Heard.

Kerouac esiintyy "Hankina" William S. Burroughsin romaanissa Alaston lounas, ja Nicholas Campbell esitti häntä vuoden 1991 elokuvaversiossa.

Hänestä kertoi myös 10 000 Maniacsin kappale "Hey Jack Kerouac".

Hänestä ja Neal Cassadysta on tehty Tom Waitsin kappale "Jack & Neal/California Here I Come". Waits myös coveroi Kerouacin kirjoittaman kappaleen "On the Road" albumillaan "Orphans".