Harrier-hyppysuihkukone, jota yleensä kutsutaan Harrieriksi, on brittiläinen sotilaslentokone. Se suunniteltiin 1960-luvulla. Harrier on tunnettu siitä, että se voi nousta pystyyn. Se voi tehdä tämän muuttamalla moottoriensa työntövoiman suuntaa. Sitä kutsutaan joskus V/STOL-koneeksi, joka tarkoittaa "Vertical/Short Takeoff and Landing" (pystysuora/lyhyt nousu ja lasku). Lyhyellä lentoonlähdöllä voidaan kuljettaa raskaampia kuormia kuin pystysuoralla lentoonlähdöllä.

 

Kehitys ja teknologia

Harrierin keskeinen innovaatio on suuntasiirtoinen työntövoima, joka toteutetaan erityisillä suihkumoottorin suuttimilla. Alkuperäiset Harrier-mallit käyttivät Rolls-Roycen Pegasus-suihkumoottoria, jonka suuttimet voidaan kääntää niin, että koneen työntövoima osoittaa alaspäin pystyn nousun aikana ja taaksepäin horisontaalisessa lennossa. Tämän ansiosta kone pystyy sekä pystysuoraan että lyhyestä kiitotiestä tapahtuvaan nousuun ja laskuun (V/STOL).

Malliversiot ja käyttötarkoitukset

  • Ensimmäiset versiot (esim. Harrier GR.1/GR.3) kehitettiin Iso-Britannialle maavoimien tukena ja taktisiin hyökkäys- ja tiedustelutehtäviin.
  • Sea Harrier -versio muokattiin laivakäyttöön: se sai meriprikaatin vaatimat varusteet ja usein tutkan sekä lyhyempiä kiitoteitä vastaavat ominaisuudet.
  • Harrier II / AV-8B on laajasti kehitetty seuraajasukupolvi, jota käytettiin mm. Yhdysvaltain merijalkaväen palveluksessa. Se paransi kantamaa, hyötykuormaa ja elektronisia järjestelmiä.

Ominaisuudet ja aseistus

Harrierit suunniteltiin monikäyttöisiksi taistelukoneiksi. Ne pystyvät kantamaan muun muassa:

  • konekivääri- tai tykinpidikkeitä
  • ilma-ilma -ohjuksia (esim. lyhyen kantaman ohjukset ilmasodankäyntiin)
  • ohjattuja ja ohjaamattomia pommeja sekä ohjattuja aseita maahyökkäyksiin
Tyypillistä Harrierille on myös mahdollisuus toimia lyhyiltä kiitoteiltä, maajoukkojen läheltä tai lentotukialuksilta, mikä tekee siitä joustavan alusta tehtävän mukaan. Suoritusarvot (nopeus, kantama, hyötykuorma) vaihtelevat mallin mukaan.

Käyttöhistoria ja merkittävät operaatiot

Harrierit ovat olleet käytössä useissa maissa ja konflikteissa. Yksi tunnetuimmista oli Falklandin sota 1982, jossa Sea Harrier -yksiköt osoittivat konetyypin soveltuvuuden laivastotukikohtaisiin ja alueellisen ilmavalvonnan tehtäviin. Harrierit ovat myös palvelleet Yhdysvaltain merijalkaväessä (AV-8B Harrier II) ja useissa muissa maissa, mikä osoittaa niiden monipuolisuuden.

Edut ja rajoitukset

  • Edut: V/STOL-kyky mahdollistaa operoinnin ilman pitkiä kiitoteitä, vähentää riippuvuutta suurista lentokentistä ja antaa taktista joustavuutta (esim. operointi saartoalueilta, pieniltä alustoilta tai maastosta).
  • Rajoitukset: V/STOL-tekniikka on vaativaa huoltaa ja ylläpitää; pystysuoraan nousuun liittyy suuri polttoaineenkulutus ja rajoituksia kantamalle ja hyötykuormalle verrattuna perinteisiin hävittäjiin. Lisäksi suuntasiirtoinen työntö aiheuttaa kuumaa ja voimakasta puhallusta maaperään ja alustoille, mikä vaatii erityisjärjestelyjä etenkin aluksilla.

Perintö ja nykysukupolvi

Harrierien kehitystyö loi perustan nykyaikaisille V/STOL-aluksille. Harrierien jälkeen kehitettiin kehittyneempiä ratkaisuja ja lopulta osittain korvattiin ne nykyaikaisilla koneilla, kuten F-35B Lightning II -versiolla, joka kykenee lyhyeen nousuun ja pystylaskuun ja tarjoaa huomattavasti parannetun avioniiikan, kantaman ja suorituskyvyn.

Harrier on historiallisesti merkittävä kone, koska se osoitti, että suuntasiirrolla toimiva lentokone voi olla käyttökelpoinen taistelualusta. Sen vaikutus näkyy edelleen nykyaikaisessa VTOL- ja STOVL-suunnittelussa.