Intian ja Pakistanin sota 1971 – 13 päivää ja Bangladeshin itsenäisyys

Intian ja Pakistanin sota vuonna 1971 oli Intian ja Pakistanin välinen sotilaallinen konflikti. Se kesti vain 13 päivää, ja sitä pidetään yhtenä historian lyhyimmistä sodista.

Sodan aikana Intian ja Pakistanin joukot taistelivat itä- ja länsirintamalla. Sota päättyi, kun Pakistanin asevoimien itäinen johto allekirjoitti 16. joulukuuta 1971 antautumiskirjan (1971). Antautumisen jälkeen Itä-Pakistan erosi itsenäiseksi Bangladeshin valtioksi. Intia otti sotavangeiksi noin 97 368 länsi-pakistanilaista, jotka olivat Itä-Pakistanissa sen itsenäistyessä, mukaan lukien noin 79 700 Pakistanin armeijan sotilasta ja puolisotilaallista henkilökuntaa sekä 12 500 siviiliä.

Taustaa

Konfliktin juuret olivat syvällä alueellisissa, poliittisissa ja etnisissä jännitteissä. Vuoden 1970 Pakistanin parlamenttivaaleissa Itä-Pakistanin (nyk. Bangladesh) poliittinen liike saavutti huomattavan vaalimenestyksen, mutta lännessä vallinnut johto ei myöntänyt valtaa itäiselle johtajalle, Sheikh Mujibur Rahmanille. Tilannetta kärjisti Pakistanin armeijan toimeenpanema verinen operaationimeltään Operation Searchlight 25. maaliskuuta 1971, jonka seurauksena alkoi laaja maassisäinen vastarinta ja miljoonien siviilien pakeneminen Intiaan.

Mitä tapahtui ennen varsinaista sota‑vaihetta

Itä-Pakistanissa toimiva vapautustaisteluliike Mukti Bahini taisteli Pakistanin joukkoja vastaan ja sai koulutusta sekä logistista tukea Intialta. Pakolaisia pakeni Intiaan miljoonia, mikä aiheutti humanitaarisen ja turvallisuuspoliittisen kriisin, joka painosti Intiaa puuttumaan sotilaallisesti tilanteeseen.

Sodan kulku

Laajempi sotilaallinen operaatio alkoi virallisesti joulukuun alussa 1971, kun Pakistan ja Intia julistivat sodan toisiaan vastaan. Länsirintamalla (Punjab, Rajasthan, Jammu ja Kashmir) käytiin taisteluja rajalinjoilla, mutta ratkaiseva panos syntyi Itä-Pakistanissa, jossa Intian ja Mukti Bahinin yhteisjoukot etenivät nopeasti. Intian maavoimat katkaisivat nopeasti yhteydet Pakistanin itäiseen ja läntiseen osaan ja etenivät kohti pääkaupunki Dhaa­kaa.

Antautuminen ja itsenäisyys

16. joulukuuta 1971 Pakistanin itäisen komennon kenraali A. A. K. Niazi allekirjoitti antautumissopimuksen alueen intialaiselle komentajalle kenraali Jagjit Singh Auroralle, mikä johti yli 90 000 pakistania sotavangin luovutukseen. Sopimuksen myötä syntyi uusi valtio: Bangladesh julistettiin itsenäiseksi ja myöhemmin sen itsenäisyydestä tuli kansainvälisesti tunnustettu.

Kansainväliset vaikutukset ja seuraukset

Sota muutti Etelä-Aasian geopolitiikkaa. Intia sai selkeän strategisen voiton ja vaikutti alueen valtatasapainoon vuosiksi eteenpäin. Sota lujitti myös Intian ja Neuvostoliiton suhteita; samaan aikaan Yhdysvallat ja Kiina ilmaisivat poliittista tukea Pakistanille. Yhdysvallat lähetti myös laivasto-osastoja Intian valtamerialueille kosketusnäytöksi, mikä lisäsi jännitteitä suurvaltojen välillä.

Humanitaarinen ja demografinen vaikutus

Vuoden 1971 tapahtumat aiheuttivat suuria inhimillisiä kärsimyksiä: laajat siviiliuhrit, joukkopakkosiirrot ja sotarikoksiin liittyviä raportteja. Intiaan paenneiden siirtolaisten paluu ja uuden valtion rakentaminen olivat pitkä ja raskas prosessi. Bangladesh viettää 16. joulukuuta voiton päivänä (Victory Day) ja Intia muistuttaa tapahtumaa Vijay Diwas -nimellä.

Ulkopolitiikka ja oikeus

Sodan jälkeen kansainvälinen huomio kiinnittyi sotarikosväitteisiin ja pakolaisten kohteluun. Bangladesh on myöhemmin pyrkinyt oikeudelliseen prosessointiin vastuullisten sotarikosten esiin tuomiseksi. Sotaa seuranneet diplomaattiset muutokset vaikuttivat alueen turvallisuusarkkitehtuuriin ja liittoutumiin.

Lukujen ja arvioiden tarkkuus

Tapahtumiin liittyvät lukumäärät — kuten siviiliuhrit, pakolaiset ja sotilaalliset tappiot — vaihtelevat lähteittäin. Edellä mainittu Intian ottamien sotavankien määrä perustuu sodan yhteydessä ilmoitettuihin lukuihin. Kuolleiden ja loukkaantuneiden arviot vaihtelevat, ja eri tutkimukset antavat erilaisia lukuja.

Yhteenveto: joulukuun 1971 sota oli lyhyt mutta syvästi merkittävä konflikti, joka johti uuden valtion, Bangladeshin, syntymään ja muutti pysyvästi Etelä-Aasian poliittista maisemaa. Sen vaikutukset näkyvät alueellisessa politiikassa ja historiakertomuksessa yhä tänä päivänä.

Lännen ja Neuvostoliiton osallistuminen

Neuvostoliitto asettui Bangladeshin puolelle ja tuki Intian armeijaa ja Mukti Bahinia sodan aikana. Neuvostoliitto ajatteli, että Bangladeshin itsenäistyminen heikentäisi sen kilpailijoiden - Yhdysvaltojen ja Kiinan - asemaa. Neuvostoliitto vakuutti Intialle, että jos vastakkainasettelu Yhdysvaltojen tai Kiinan kanssa kehittyisi, se ryhtyisi vastatoimiin. Tämä vakuutus kirjattiin elokuussa 1971 allekirjoitettuun Intian ja Neuvostoliiton ystävyyssopimukseen.

Yhdysvallat tuki Pakistania poliittisesti ja toimituksin. Presidentti Richard Nixon ja hänen ulkoministerinsä Henry Kissinger pelkäsivät Neuvostoliiton laajentumista Etelä- ja Kaakkois-Aasiaan. Pakistan oli Kiinan kansantasavallan läheinen liittolainen, jonka kanssa Nixon oli neuvotellut lähentymisestä. Nixon aikoi vierailla Kiinassa helmikuussa 1972. Nixon pelkäsi, että Intian hyökkäys Länsi-Pakistaniin antaisi Neuvostoliitolle vallan alueella. Se heikentäisi vakavasti Yhdysvaltojen maailmanlaajuista asemaa ja Yhdysvaltojen uuden hiljaisen liittolaisen Kiinan alueellista asemaa. Osoittaakseen Kiinalle, että Yhdysvallat on hyväuskoinen liittolainen, Nixon lähetti Pakistaniin sotilastarvikkeita Jordanian ja Iranin kautta ja kannusti samalla Kiinaa lisäämään asetoimituksiaan Pakistaniin. Nixonin hallinto jätti myös huomiotta saamansa raportit Pakistanin armeijan "kansanmurhaavasta" toiminnasta Itä-Pakistanissa, erityisesti Bloodin sähkeen. Tämä aiheutti laajaa kritiikkiä ja tuomiota sekä kongressissa että kansainvälisessä lehdistössä. Yhdysvallat esitti YK:n turvallisuusneuvostolle päätöslauselman, jossa vaadittiin tulitaukoa ja Intian ja Pakistanin asevoimien vetäytymistä. Neuvostoliitto käytti veto-oikeuttaan sitä vastaan. Seuraavina päivinä Nixon ja Kissinger yrittivät saada Intiaa vetäytymään, mutta he eivät onnistuneet.

Presidentti Nixon pyysi Irania ja Jordaniaa lähettämään F-86-, F-104- ja F-5-hävittäjänsä Pakistanin avuksi.

Kun Pakistanin tappio itäisellä sektorilla näytti varmalta, Nixon lähetti lentotukialus USS Enterprisen johtaman lentotukialusryhmän Bengalinlahdelle. Enterprise ja sen saattoalukset saapuivat asemiin 11. joulukuuta 1971. Venäläisen dokumentin mukaan Yhdistynyt kuningaskunta lähetti lahdelle lentotukialus HMS Eaglen johtaman lentotukialusryhmän.

Neuvostoliiton laivasto lähetti 6. joulukuuta ja 13. joulukuuta Vladivostokista kaksi risteilijä- ja hävittäjäjoukkoa sekä ydinohjuksilla varustetun sukellusveneen, jotka seurasivat Yhdysvaltojen Task Force 74:ää Intian valtamerellä 18. joulukuuta 1971-7. tammikuuta 1972. Neuvostoliitolla oli myös ydinsukellusvene, joka auttoi torjumaan USS Enterprisen operaatiojoukon aiheuttamaa uhkaa Intian valtamerellä.

Verisähke

Kysymyksiä ja vastauksia

Kysymys: Mikä oli vuoden 1971 Intian ja Pakistanin sota?

K: Kuinka kauan sota kesti?

K: Missä Intian ja Pakistanin joukot taistelivat sodan aikana?

K: Milloin sota tosiasiallisesti päättyi?

K: Mitä tapahtui antautumisen jälkeen?

K: Kuinka monta länsi-pakistanilaista Intia otti sotavankeina?

Kysymys: Pidetäänkö vuoden 1971 Intian ja Pakistanin välistä sotaa yhtenä historian lyhyimmistä sodista?

Hae kirjaimella