Richard Milhous Nixon (9. tammikuuta 1913 - 22. huhtikuuta 1994) oli yhdysvaltalainen poliitikko. Hän oli Yhdysvaltain 37. presidentti vuosina 1969–1974, jolloin hänestä tuli ainoa eronnut presidentti. Sitä ennen Nixon oli 36. varapresidentti (1953–1961 presidentti Dwight D. Eisenhowerin aikana) sekä Yhdysvaltain edustaja ja senaattori Kaliforniasta. Hän oli republikaani.
Varhainen elämä ja ura ennen presidenttiyttä
Nixon syntyi Yorba Lindassa, Kaliforniassa. Hän opiskeli Duken yliopistossa ja valmistui sen oikeustieteellisestä tiedekunnasta vuonna 1937. Valmistuttuaan hän palasi Kaliforniaan harjoittamaan lakia. Vuonna 1942 hän muutti vaimonsa Patin kanssa Washingtoniin liittovaltion hallituksen palvelukseen. Toisen maailmansodan aikana hän palveli merivoimien reservissä.
Nixon aloitti uransa politiikassa tultuaan valituksi edustajainhuoneeseen vuonna 1946. Tänä aikana hän tuli tunnetuksi kommunismin vastustajana ja terävänä vastustajana), ja hänen maineensa kasvoi mm. osallistumisen kautta kommunismin vastaisiin toimintoihin. Vuonna 1950 hänet valittiin senaattiin. Vuonna 1952 hän joutui julkisuuteen myös kuuluisan "Checkers"-puheensa myötä, jolla hän puolusti varojaan koskevia syytöksiä ja piti asemansa presidenttiehdokkaana varapresidenttikandidaattina.
Vuonna 1953 hänestä tuli Yhdysvaltain varapresidentti presidentti Dwight D. Eisenhowerin alaisuudessa. Hän toimi tässä tehtävässä kahdeksan vuotta ja oli aktiivinen kansainvälisissä tehtävissä ja diplomaattisissa vierailuissa. Vuonna 1960 Nixon pyrki presidentiksi. Hän hävisi John F. Kennedylle, osin erittäin tiukan äänitilanteen ja televisioitujen väittelyjen seurauksena. Kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 1962, Nixon pyrki Kalifornian kuvernööriksi. Hän hävisi myös nämä vaalit Pat Brownille, minkä jälkeen hän vetäytyi hetkeksi julkisesta politiikasta. Vuonna 1968 hän palasi kansalliseen politiikkaan ja pyrki toistamiseen presidentiksi. Hän voitti vaalit voittaen Hubert Humphreyn ja George Wallacen tiukassa vaalissa.
Presidenttikaudet: ulko- ja kotimaan politiikka
Presidenttinä Nixon vaikutti merkittävästi Yhdysvaltain ulkopolitiikkaan. Hänen keskeisiä linjauksiaan olivat Vietnamization (amerikkalaisten joukkojen asteittainen vetäminen ja laajemman vastuunkannon siirtäminen etelävietnamilaisille), laajennetut pommitukset Kambodžassa sekä lopulta neuvottelut, jotka johtivat Yhdysvaltain osallistumisen asteittaiseen vähentämiseen Vietnamin sotaan. Asevelvollisuus lakkasi käytännössä vuonna 1973, kun rekrytointijärjestelmä muuttui vapaaehtoispohjaiseksi.
Ulkopoliittisesti Nixonin kausi muistetaan erityisesti hänen vierailustaan Kiinassa vuonna 1972, joka avasi tien diplomaattisuhteille Pekingin kanssa, sekä hänen presidenttikautensa ajan pyrkimyksestä sujuvoittaa suhteita Neuvostoliittoon. Vuonna 1972 hän ja Neuvostoliiton johto allekirjoittivat historiallisia asevalvontasopimuksia, kuten ABM-sopimuksen ja SALT I -sopimuksen, jotka rajoittivat ohjusjärjestelmiä ja kylmän sodan aseteknologiaa.
Kotimaassa Nixon toteutti sekä talous- että sosiaalipoliittisia toimia. Hän määräsi palkka- ja hintasäännöstelyä 90 päiväksi inflaation hillitsemiseksi. Hän pyrki edistämään koulujen desegregaatio eli rotuerottelun purkamista etelässä vahvistamalla liittovaltion toimeenpanoa ja oikeusministeriön toimintaa. Hän perusti ympäristönsuojeluviraston (Environmental Protection Agency, EPA) sekä työturvallisuus- ja työterveyshallinnon (Occupational Safety and Health Administration, OSHA). Nixon allekirjoitti myös laajennuksia sosiaaliturvaan ja käynnisti julkisia terveysohjelmia, muun muassa käynnisti laajemman taistelun syöpää vastaan (National Cancer Act 1971). Presidenttinä hän oli myös virallisesti vallassa, kun Apollo 11:n miehistö laskeutui kuuhun vuonna 1969, ja hän seurasi tapahtumaa Valkoisesta talosta käsin.
Vuonna 1972 Nixon valittiin uudelleen murskavoitolla George McGovernia vastaan, mikä tuntui vahvalta mandaattina hänen toiselle kaudelleen.
Watergate-skandaali ja eron tausta
Toisella kaudellaan Nixonin presidenttikausi ajautui vakavaan sisäpoliittiseen kriisiin. Vuoden 1972 vaalien jälkeen paljastui murtautuminen demokraattisen puolueen päämajaan Watergate-rakennuksessa ja sen jälkeinen peittely, johon Valkoisen talon henkilöstöä ja Nixonin kampanjajärjestöä oli kytköksissä. Skandaali kasvoi, kun tutkinnat paljastivat laajempia järjestelyjä, kattoivat poliittista vaikuttamista ja laittomia aineellisia toimenpiteitä vaalien hyväksi.
Watergate-tutkinnat kärjistyivät julkisuuteen erityisesti Washington Postin juttujen ja kongressin kuulustelujen myötä. Keskeinen käännekohta oli nauhoitteiden löytyminen Valkoisen talon keskusteluista: Nixon oli pitänyt keskusteluista äänitallenteita. Nauhoitteiden julkaisemista koskevat oikeusriidat ja viranomaisten vaatimus luovuttaa todisteet johtivat poliittiseen myrskyyn, jota seurasi mm. niin kutsuttu "Saturday Night Massacre" vuonna 1973, jolloin apulainen oikeusministeri erosi eikä suostunut noudattamaan presidentin määräyksiä. Watergate-skandaali heikensi merkittävästi Nixonin poliittista tukea ja uskottavuutta.
Elokuussa 1974 Yhdysvaltain edustajainhuoneen oikeudelliset elimet olivat etenemässä presidentin virasta pidättämistä eli impeachment-menettelyä kohti. Kohun ja todisteiden valossa Nixon päätti erota virasta 9. elokuuta 1974, ja hänestä tuli ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka teki niin. Hänen seuraajansa Gerald Ford armahti hänet pian eron jälkeen, mikä herätti laajalti keskustelua ja jakoi mielipiteitä.
Eron jälkeen ja perintö
Erottuaan Nixon kirjoitti useita kirjoja, muun muassa muistelmia ja ulkopoliittisia analyysejä, perusti Nixonin kirjaston ja osallistui kansainvälisiin vierailuihin ja diplomaattisiin tehtäviin. Hän yritti osittain palauttaa mainettaan osallistumalla keskusteluun ulkopolitiikasta ja tarjoamalla neuvoja myöhemmille hallinnoille. Nixon kuoli 22. huhtikuuta 1994 saatuaan aivohalvauksen New Yorkissa. Hänet on haudattu syntymäkaupunkiinsa Yorba Lindaan Nixon Presidential Libraryn yhteyteen.
Nixonin perintö on monimuotoinen ja kiistanalainen. Hänen saavutuksiaan arvostetaan etenkin ulkopolitiikan alueella — avaus Kiinaan, détente Neuvostoliiton kanssa, ja asevalvontasopimukset — sekä joidenkin kotimaisten toimien (EPA:n ja OSHA:n perustaminen, terveysaloitteet). Samalla Watergate ja sen laajat väärinkäytöt rapauttivat luottamusta presidentin toimintaan ja jättivät pysyvän varjon hänen perintöönsä. Nixonin paikka listauksissa ja arvioissa vaihtelee: hän saa tunnustusta kyvystä harjoittaa realistista ulkopolitiikkaa, mutta hänen poliittinen perintönsä on jäänyt pysyvästi leimatuksi skandaalilla.