Antoninuksen valli | Ison-Britannian pohjoisosiin rakennettu kivi- ja turvelinnoitus
Antoninen muuri on kivi- ja turvelinnoitus, jonka Rooman valtakunta rakennutti Ison-Britannian pohjoisosaan 2. vuosisadan puolivälissä. Rooman keisari Antoninus Pius rakennutti muurin hillitäkseen barbaareja: muinaisia brittiläisiä muurin pohjoispuolella, Kaledoniassa. Muuri on nykyään Skotlannissa, ja se kulkee Firth of Forthin ja Firth of Clyden välillä nykyisessä Skotlannin alankoalueella. Kun roomalaiset rakensivat muurin, se oli Rooman valtakunnan pohjoisraja.
Roomalaisen Britannian kuvernöörin Lollius Urbicuksen roomalaiset legioonat (armeijat) rakensivat muurin keisarille vuosina 139-142. Muuri oli noin 59 kilometriä (37 mailia) pitkä. Sen perustukset tehtiin kivestä, ja se oli 4,5 metristä (15 jalkaa) 5 metriin (16 jalkaa) leveä. Itse muuri oli tehty turpeesta. Muurin edessä (pohjoispuolella) oli oja. Ojan etäisyys muurista oli 7 metriä (23 jalkaa). Oja oli vähintään 3,6 metriä syvä ja paikoin lähes 12 metriä leveä. Roomalaiset käyttivät muuria vuoteen 158 asti. Viimeiset roomalaiset poistuivat muurilta noin vuonna 163. Sen jälkeen muuri rapistui hiljalleen.
Antoninuksen muuri on osa Unescon maailmanperintökohteesta nimeltä Rooman valtakunnan rajat. Se kuuluu samaan luetteloon Englannissa sijaitsevan Hadrianuksen muurin ja saksalaisten Limes Germanicus -nimellä tunnettujen linnoitusten kanssa. Muuri oli toinen kahdesta roomalaisten Isoon-Britanniaan luomasta "suuresta muurista". Sen rauniot eivät ole yhtä näkyviä kuin etelässä sijaitseva, paremmin tunnettu Hadrianuksen muuri.
Rakentaminen aloitettiin vuonna 142 jKr. keisari Antoninus Piuksen käskystä, ja sen valmistuminen kesti noin kaksitoista vuotta. Kaledonialaisten aiheuttama paine saattoi saada Antoninus Piuksen lähettämään keisarikunnan joukkoja kauemmas pohjoiseen. Muuria suojasi kuusitoista linnoitusta, joiden välissä oli useita pieniä linnakkeita; joukkojen liikkumista helpotti kaikki paikat yhdistävä tie, joka tunnettiin nimellä Military Way. Muurin rakentaneet sotilaat muistivat rakentamista ja taisteluitaan barbaareja vastaan lukuisilla koristeellisilla laatoilla, joista kaksikymmentä on yhä jäljellä.
Tästä hyvästä alusta huolimatta muuri hylättiin vain kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Varuskunnat lähetettiin takaisin Hadrianuksen muurille. Vuonna 208 keisari Septimius Severus asetti uudelleen legioonat muurille ja määräsi korjaukset. Tämän vuoksi muuria kutsutaan Severuksen muuriksi. Tämä miehitys päättyi kuitenkin vain muutamaa vuotta myöhemmin, eikä muuria enää koskaan vahvistettu. Suurin osa muurista ja siihen liittyvistä linnoituksista on tuhoutunut ajan myötä, mutta joitakin jäännöksiä on yhä näkyvissä. Monet niistä ovat tulleet Historic Scotlandin ja Unescon maailmanperintökomitean huostaan. Suurin osa muurista on yksityisomistuksessa.
Kartta Antoninen muuri Skotlannissa ja Hadrianuksen muuri Pohjois-Englannissa.
Kysymyksiä ja vastauksia
Q: Mikä on Antoninen muuri?
V: Antoninen muuri on kivi- ja turvelinnoitus, jonka Rooman valtakunta rakennutti Ison-Britannian pohjoisosan poikki 2. vuosisadan puolivälissä. Sen rakennutti Rooman keisari Antoninus Pius barbaarien hallitsemiseksi, ja se kulki Firth of Forthin ja Firth of Clyden välillä nyky-Skotlannissa.
K: Milloin muuri rakennettiin?
V: Muuri rakennettiin vuosina 139-142 jKr. keisari Antoninus Piuksen käskystä.
K: Kuinka pitkä muuri oli?
V: Muuri oli noin 59 kilometriä (37 mailia) pitkä.
K: Kuinka leveä se oli?
V: Muurin perustukset oli tehty kivestä, ja sen leveys oli 4,5 metristä 5 metriin (16 jalkaa).
K: Millainen oja sitä ympäröi?
V: Muurin pohjoispuolella sen edessä oli oja, joka oli vähintään 3,6 metriä (12 jalkaa) syvä, paikoin lähes 12 metriä (39 jalkaa) leveä ja 7 metrin (23 jalan) päässä itse muurista.
K: Vahvistettiinko muuria koskaan uudelleen sen jälkeen, kun se oli hylätty?
V: Ei, noin vuonna 163 jKr. hylätyn muurin jälkeen sitä ei enää koskaan vahvistettu, vaikka keisari Septimius Severus yritti korjata sitä vuonna 208 jKr.
K: Onko jokin osa siitä vielä nykyäänkin näkyvissä?
V: Kyllä, joitakin jäännöksiä on edelleen näkyvissä, ja monet niistä ovat Historic Scotlandin tai Unescon maailmanperintökomitean hoidossa, vaikka suurin osa on nykyään yksityisomistuksessa.
