Kavirondo

Alkuperä ja jakautuminen

Kavirondo on kahden eri heimoryhmän yleisnimi: Bantu muutti etelästä ja toinen Nilotic, tuli pohjoisesta. Bantut näyttävät olleen ensimmäiset. Nilotic-heimot ovat todennäköisesti akoli-heimon jälkeläisiä. Ne näyttävät ylittäneen järven päästäkseen nykyiseen kotiseutuunsa, Kavirondonlahden ympärillä sijaitsevaan maahan. Näistä kahdesta ryhmästä bantut asuvat nykyään pohjoisemmassa kuin naapurinsa, ja ne ovat käytännössä tämän rodun pohjoisimmat edustajat (Hobley). Heidän etenemisensä pohjoiseen pysäytti niloottiheimojen etelään suuntautuva liike, kun taas niloottiheimojen vaelluksen pysäytti puolestaan idästä saapuneet elgumit (jotka ovat todennäköisesti itse niloottiperäisiä).

Bantu-kavirondot jaetaan kolmeen päätyyppiin: Awa-Rimi, Awa-Ware ja Awa-Kisii. Heidän bantu-naapurinsa kutsuvat nilotilaisia kavirondoja Ja-Mwaksi. Niloottien heimojen yleisnimi on Ja-Luo, mutta bantu-kavirondot kutsuvat niitä Awa-Nyoroksi. Näillä kahdella ryhmällä on monia yhteisiä piirteitä.

Kavirondoilla on monia heimoja, jotka jakautuvat, kuten Sir H. H. Johnston epäilee, totemisesti.

Kulttuuri ja yhteiskunta

Perinteisesti nämä ihmiset näyttävät olevan alasti. Nilotilaisen Kavirondon miehet alkavat käyttää pientä vuohennahkapalaa peniksensä päällä, kun heistä tulee isiä. Tätä kutsutaan nimellä Sembe. Vaikka tämä päällinen on käytännössä hyödytön peittona, etiketti sanoo, että sitä on silti käytettävä. Jopa niiden miesten, jotka käyttävät vaatteita, on pidettävä vuohennahkaa, kun heistä tulee isiä.

Heimon miehet ovat matkustaneet enemmän ja olleet enemmän tekemisissä valkoisten kanssa. Jotkut heimon miehistä käyttävät nykyään eurooppalaistyylisiä vaatteita. Naiset matkustivat vähemmän tai olivat konservatiivisempia. He säilyttivät alastomuuden tai ne harvat vaatteet, joita heillä oli aiemmin.

Bantu Kavirondon naimisissa olevat naiset käyttävät edessä lyhyttä mustaa naruhapsua ja takana vyötäröstä riippuvaa banaanikuitutupsua. Tämä tupsu näyttää kaukaa katsottuna hännältä. Ensimmäiset Afrikkaan matkanneet puhuivat "pyrstörotuisesta rodusta". Nilotilaiset Kavirondo-naiset käyttävät häntää, mutta eivät hapsua edessä. Dandyn vuoksi he käyttävät vuohennahkaa, joka on ripustettu olkapäiden yli.

Osa bantuheimoista harjoittaa ympärileikkausta, mutta niloottiheimot eivät. Rintaan ja vatsaan tatuoidaan kuvioita koristeeksi. Miehiä, jopa aviomiehiä, kielletään koskemasta naisten häntään, jota on pidettävä, vaikka vartalon ympärille olisi kiedottu muita vaatteita.

Kavirondot tunnetaan itsenäisistä, innokkaista ja taisteluvalmiista ihmisistä. Heitä pidetään rehellisinä ja heillä on korkea seksuaalimoraali, mikä on yleistä bantuheimojen keskuudessa. Naisia on enemmän kuin miehiä. Tästä syystä moniavioisuus on yleistä.

Bantuheimojen keskuudessa mies kieltäytyy kaikista vaimonsa nuoremmista sisaruksista, kun nämä saavuttavat murrosiän. Käytännöllisesti katsoen yksikään nainen ei elä naimattomana koko elämäänsä, sillä jos kukaan kosija ei etsi häntä, hän valitsee miehen ja tarjoaa itseään hänelle alennettuun hintaan, ja tämä tarjous hyväksytään yleensä, sillä naiset ovat erinomaisia maataloustyöntekijöitä. Nilootit kavirondot ovat taipuvaisia eksogamiaan, ja he pyrkivät aina menemään naimisiin klaaninsa ulkopuolella. Tytöt kihlataan kuuden tai seitsemänvuotiaina, ja tuleva aviomies tekee jatkuvasti pieniä lahjoja tulevalle appiukolleen, kunnes morsian on saavuttanut naiseuden. On häpeällistä, jos tyttö ei ole neitsyt hääpäivänään. Hänet lähetetään takaisin vanhempiensa luo, joiden on palautettava avioliittohinta ja maksettava sakko. Vaimon aviorikoksesta rangaistiin aiemmin kuolemalla, ja kuolemanrangaistus määrättiin myös nuorille miehille ja tytöille, jotka syyllistyivät aviorikokseen. Bantu-kavirondojen keskuudessa tavanomainen vähimmäishinta vaimosta on neljäkymmentä hokkia, kaksikymmentä vuohta ja yksi lehmä, jotka maksetaan erissä. Nilotilaiset kavirondot maksavat kaksikymmentä lammasta ja kahdesta kuuteen lehmää; aviomieheksi valittu voi vaatia morsiamensa, kun puolet on maksettu; jos nainen kuolee synnyttämättä lapsia, hänen isänsä palauttaa hänelle ostetun summan, ellei leski suostu korvaamaan häntä toisella sisarella. Naiset ovat hedelmällisiä, ja kaksosten syntymä on yleinen ja onnekkaana pidetty tapahtuma, jota juhlitaan juhlimalla ja tanssimalla. Bantu-kavirondojen keskuudessa kaksosten äidin on pysyttävä majassaan seitsemän päivää; niloottien keskuudessa vanhempien ja lasten on pysyttävä majassaan koko kuukauden. Jos bantuäiti on menettänyt kaksi lasta peräkkäin, seuraava syntynyt lapsi viedään aamunkoitteessa tielle, jonne se jätetään, kunnes naapuri, tavallisesti naispuolinen ystävä, joka on mennyt sinne tarkoituksella, poimii sen ja vie äidilleen, joka antaa vastineeksi vuohen; jokseenkin samanlainen tapa on vallalla myös niotic-heimojen keskuudessa. Nimet eivät ole mies- ja naispuolisia, ja tytär kantaa usein isänsä nimeä.

Kavirondot hautaavat kuolleensa. Eräässä bantuheimossa, Awa-Kisesassa, päällikkö haudataan oman majansa lattiaan istuma-asennossa, mutta niin syvälle, että pää työntyy ulos. Pään päälle asetetaan saviastia, ja hänen päävaimojensa on pysyttävä majassa, kunnes muurahaiset syövät lihan tai se hajoaa, jolloin kallo poistetaan ja haudataan lähelle majaa. Myöhemmin luuranko kaivetaan esiin, ja se haudataan uudelleen suurella seremoniallisuudella heimon pyhään hautapaikkaan. Bantuheimojen naimisissa olevat naiset haudataan mökkiinsä oikealle kyljelleen makaamaan, jalat ylösalaisin, ja mökki jätetään sitten tyhjilleen. Niloottiheimojen keskuudessa hauta kaivetaan majan kuistin alle. Bantuheimojen miehet haudataan avoimeen tilaan keskelle majaansa; niloottiheimoissa vainajan ensimmäinen vaimo haudataan hänen majaansa, jos hän on elossa, ja jos hän ei ole elossa, hänet haudataan sen majan verannan alle, jossa hän kuoli. Lapsi haudataan äitinsä majan oven lähelle. Surun merkkinä on banaanikuidusta valmistettu naru, jota pidetään kaulan ja vyötärön ympärillä.

Päällikkö valitsee joskus vuosia ennen kuolemaansa jonkun pojistaan seuraajakseen ja antaa usein messinkirannekorun merkkinä. Miehen omaisuus jaetaan tasan hänen lastensa kesken.

Jotkut heimot asuvat eristyksissä olevissa mökeissä, kun taas pohjoisempana asuvilla heimoilla on vahvasti muurattuja kyliä. Muurit ovat mutaa, ja aiemmin nilotilaisheimojen keskuudessa joskus myös kiveä. Brittiläisen siirtomaavallan jälkeen maan turvallisuus on saanut kavirondot antamaan muurien rapistua. Heidän majansa ovat pyöreitä, ja niissä on kartiomaiset kattorakenteet ja melko leveät kuistit ympäriinsä.

Osa mökistä on erotettu vuohien makuupaikaksi, ja kanat nukkuvat sisätiloissa suuressa korissa. Ainoat vuoteet ovat nahkoja. Jokaisessa majassa on kaksi tulisijaa, joita koskevat tiukat säännöt. Vieraat tai kaukaiset sukulaiset eivät saa mennä ensimmäisen, lähellä ovea sijaitsevan, ruoanlaittoon käytettävän takan taakse. Toisen takan ääressä, joka on melkein keskellä majaa, istuu majan omistaja, hänen vaimonsa, lapsensa, veljensä ja sisarensa. Tämän takan ympärillä perhe nukkuu.

Ainoat muut huonekalut ovat keitto- ja vesiruukut sekä saviastian viljatölkit. Ruoka tarjoillaan pienissä koreissa. Jokaisella täysikasvuisella miehellä on oma mökki, ja jokaiselle vaimolle on oma mökki. Länsi-Elgonin Masaba Kavirondon majojen katon huipun päällä on veistetty pylväs, joka Sir H. H. Johnstonin mukaan on ilmeisesti fallos. Bantu-kavirondojen keskuudessa isä ei syö poikiensa kanssa, eivätkä veljekset syö yhdessä. Niloottien heimojen keskuudessa isä ja pojat syövät yhdessä, yleensä erillisessä majassa, jossa on avoimet sivut. Naiset syövät erillään ja vasta sen jälkeen, kun miehet ovat syöneet.

Vaikka Kavirondo on rauhanomainen kansa, se taistelee hyvin. Heidän aseensa ovat keihäitä, joissa on melko pitkät litteät terät ilman verijuoksua, ja leveäteräisiä miekkoja. Jotkut käyttävät ritsaa, ja useimmat kantavat kilpeä. Myös jousia ja nuolia käytetään; tuliaseet ovat kuitenkin syrjäyttämässä muut aseet. Kavirondojen sodankäynti oli pääasiassa puolustuksellista ja heimojen välistä, viimeksi mainittu oli eräänlainen kosto. Kun mies oli tappanut vihollisensa taistelussa, hän ajoi palatessaan päänsä kaljuksi ja hieroi sitä lääkkeellä (yleensä vuohenlannalla), joka suojasi häntä kuolleen miehen hengeltä. Awa-wangat luopuivat tästä tavasta, kun he saivat tuliaseita. Nuoret soturit pakotettiin puukottamaan surmattujen vihollistensa ruumiita.

Siirtomaa-aikana kavirondot ovat lisääntymässä hedelmällisyytensä ja moraalinsa vuoksi. Matalilla alueilla asuvat kärsivät lievästä malariasta, kun taas ulkomailla he kärsivät punataudista ja keuhkokuumeesta. On esiintynyt isorokkoepidemioita. Paikallinen lääketiede on yksinkertaisinta. Haavat sidotaan voilla ja lehdillä, ja keuhkotulehduksen tai keuhkoputkentulehduksen hoitoon puhkaistaan reikä rintaan. Lääkintämiehiä ei ole: naiset ovat lääkäreitä. Tietyt etuhampaat vedetään pois. Jos mies säilyttää ne, hänen uskotaan kuolevan sodassa. Eräissä heimoissa myös naisilta poistetaan etuhampaat, koska muuten heidän miehilleen kävisi huono tuuri. Samasta syystä vaimo arpeuttaa otsansa tai vatsansa ihon. Kavirondo-mies leikkaa ennen vaaralliselle matkalle lähtöä arpia vaimonsa vartaloon, jotta hänellä olisi onnea.

Kavirondoilla on tansseista syntymä- ja kuolintanssi, tanssi vihkimisen yhteydessä ja yksi sovitustanssi kuivuuskausina. Heidän musiikkinsa on valitettavaa ja toisinaan kaunista, ja sitä soitetaan suurella lyyran muotoisella soittimella. He käyttävät myös erilaisia rumpuja.

Ja-Luon naiset käyttävät korvakoristeina pieniä helmiä, jotka on kiinnitetty messinkipaloihin. Nämä helmet eivät ole Länsi-Afrikan aggry-helmien tapaan paikallisia eivätkä hiljattain maahan tulleita. Ne ovat ikivanhoja, väriltään yleensä sinisiä, joskus keltaisia tai vihreitä, ja niitä kerätään tietyillä alueilla rankkasateiden jälkeen. Alkuasukkaat uskovat, että ne tulevat sateen mukana. Ne ovat muodoltaan ja väriltään samanlaisia kuin muinaiset egyptiläiset helmet ja muut Baluchistanin muinaisista kaupungeista saadut helmet.

Uskonto ja uskomukset

He näyttävät harjoittavan epämääräistä esi-isien palvontaa, mutta pohjoisilla heimoilla on kaksi jumalaa, Awafwa ja Ishishemi, hyvän ja pahan henget. Ensin mainitulle uhrataan karjaa ja vuohia.

Kavirondot uskovat vahvasti lampaan sisälmysten ennustamiseen. Lähes kaikki ja kaikki ovat Kavirondolle paha tai hyvä enne.

Heillä on vain vähän myyttejä tai perinteitä; muurahaiskarhu on heidän eläinlegendojensa päähenkilö.

He uskovat noituuteen ja harjoittavat koettelemuksia.

Talous

Kavirondot ovat pääasiassa maatalousväestöä: sekä miehet että naiset työskentelevät pelloilla suurten rautakourien avulla. Durran, Eleusinen ja maissin lisäksi viljellään ja poltetaan tupakkaa ja hamppua. Molemmat sukupuolet polttavat, mutta hampun käyttö on rajoitettu miehiin ja naimattomiin naisiin, koska sen uskotaan vahingoittavan synnyttäviä naisia. Hamppua poltetaan kuplassa. Kavirondot viljelevät seesamia ja valmistavat sen siemenistä öljyä, jota he polttavat pienissä savilampuissa, jotka ovat ikivanhaa lautaslampun tyyppiä, ja Hobleyn mukaan malli on peräisin rannikkoväestöltä.

Kavirondot pitävät karjaa, lampaita, vuohia, kanoja ja muutamia koiria. Naiset eivät syö lampaita, kanoja tai kananmunia, eivätkä he saa juoda maitoa, paitsi jos se on sekoitettu muihin asioihin. Useimmat heimot arvostavat villikissan ja leopardin lihaa. Bantu Kavirondon keskuudessa vuohet ja lampaat tukehdutetaan, ja niiden kuono pidetään kiinni, kunnes eläin kuolee. Eleusinesta valmistetaan olutta.

Kavirondot ovat rohkeita metsästäjiä, jotka pyydystävät virtahepoja köysien ja ansojen avulla ja hyökkäävät keihäillä suurimpien norsujen kimppuun. Kalat, joista he pitävät kovasti, pyydystetään siimalla ja vavalla tai ansoilla. Mehiläishoito on yleistä, ja siellä, missä puita on vähän, mehiläispesät sijoitetaan mökin katolle.

Perinteisiä Kavirondon elinkeinoja ovat suolan valmistus, joka tapahtuu polttamalla kaislaa ja vesikasveja ja johtamalla vesi tuhkan läpi; rautamalmin sulattaminen (vain bantuheimoilla); keramiikka ja korinkudonta.