Malaria – oireet, aiheuttaja Plasmodium ja leviäminen hyttysen avulla

Ihmisissä malariaa aiheuttavia Plasmodium-lajeja on useita:

• vakava sairaus:
• Plasmodium falciparum
• lievempi tauti:
• Plasmodium malariae
• Plasmodium ovale
• Plasmodium vivax
• lajeja, jotka tavallisesti tartuttavat muita kädellisiä:
• Plasmodium knowesli

P. vivax ja P. falciparum aiheuttavat eniten malariaa ihmisille. Falciparummalaria on pahin malaria, ja se tappaa eniten ihmisiä.

Kun Plasmodium pääsee vereen, niitä kutsutaan itiöemiksi. Sporotsoiitit kulkeutuvat maksaan, jossa ne muodostavat paljon uusia sporotsoiitteja. Sitten ne muuttuvat Plasmodiumin eri muodoksi. Tämä muoto on merotsoiitti. Merotsoiitit siirtyvät punasoluihin, jolloin ne muodostavat monia uusia merotsoiitteja.

Merotsoiitit irtoavat punasoluista yhä uudelleen ja uudelleen. Kun ne tekevät näin, henkilö sairastuu pahoin ja saa malarian oireita. Tämä tapahtuu muutaman päivän välein, ja sitä kutsutaan paroxysmiksi.

P. vivax ja P. ovale voivat elää maksassa pitkään. Henkilö voi näyttää hyväkuntoiselta, mutta hänellä voi silti olla Plasmodium maksassa. Tätä kutsutaan lepovaiheeksi. Viikkoja tai kuukausia myöhemmin Plasmodium voi lähteä maksasta vereen, ja henkilö sairastuu uudelleen.

P. falciparum on vaarallisin malariatyyppi. Se sairastuttaa ihmisiä enemmän kuin muut malariatyypit, koska niitä on veressä enemmän. Falciparummalariassa punasolut ovat myös tahmeat. Tämä saa punasolut tukkimaan verisuonet. Jos verisuonet tukkeutuvat, se voi vahingoittaa sitä, mihin verisuoni tuo verta, ja se voi vahingoittaa ihmisen elimiä.

Raskaana olevat naiset ja lapset kärsivät eniten malariasta. Kun he saavat malarian, he sairastuvat enemmän.

40 prosenttia ihmisistä asuu paikassa, jossa esiintyy malariaa. Malaria on näissä paikoissa:

• Afrikka
• Aasia (lähinnä Intia, Lähi-itä ja Kaakkois-Aasia).
• Keski- ja Etelä-Amerikka
• Hispaniola
• Itä-Eurooppa
• Etelä-Tyynimeri (Tyynenmeren osa päiväntasaajan eteläpuolella).

Joka vuosi 300-700 miljoonaa ihmistä sairastuu malariaan. Se tappaa vuosittain 1-2 miljoonaa ihmistä. Kuolemantapauksista 90 prosenttia tapahtuu Afrikassa. Suurin osa malariaan kuolevista ihmisistä on lapsia. Vaikka lapset eivät kuolisi, monet saavat aivovaurioita.

Monet näistä kuolemantapauksista voitaisiin estää lääkkeillä tai hyttysten torjunnalla. Malariaa esiintyy kuitenkin usein köyhissä maissa. Näillä mailla ei ole tarpeeksi rahaa hyttysten torjuntaan tai lääkkeiden antamiseen ihmisille. Raha ei kuitenkaan ole ainoa ongelma. Maassa on oltava järjestäytynyt terveydenhuoltojärjestelmä, joka tarjoaa palveluja. Monet Keski-Afrikan maat ovat kärsineet sotatoimista, ryhmien välisistä konflikteista ja yleisistä levottomuuksista. Myöskään helppoja ratkaisuja loisten tappamiseksi ei ole olemassa kuten 50 vuotta sitten. Tämä johtuu siitä, että hyönteiset ovat vastustuskykyisiä monille hyönteismyrkkyille, ja Plasmodium-loinen on erittäin vastustuskykyinen kiniinille ja useimmille muille yleisille lääkkeille. Tämä on normaali evoluutioprosessi: kemikaalit karsivat pois vastustuskyvyttömät organismit, ja harvojen vastustuskykyisten organismien jälkeläiset lisääntyvät.

Oireet ovat kehon muutoksia, jotka ovat merkkejä sairaudesta. Useimmat malariaan sairastuneet saavat oireita 10-30 päivän kuluttua tartunnan saamisesta (Plasmodium pääsee heidän vereensä), mutta jotkut ihmiset voivat saada oireita jo viikon kuluttua, ja jotkut voivat saada malariatartunnan, mutta eivät saa oireita vuoteen.

Malarian yleisin oire on kuume, jolloin ruumiinlämpö on korkea. Malarian aiheuttama kuume tulee yleensä hyvin äkillisesti. Malariaan sairastuneet tuntevat usein olonsa kuin olisivat sairastaneet influenssan.

Malarian oireita ovat:

• Artralgia (nivelkipu)
• Päänsärky (kipu päässä)
• Erittäin väsynyt tai unelias olo
• Yskä
• Vilunväristykset (erittäin kylmä olo)
• Delirium (kun ihmiset ovat sairauden vuoksi hyvin sekaisin. He saattavat näyttää humalaisilta. He eivät ehkä pysty puhumaan.)
• Kooma (kun ihminen ei ole tajuissaan. He näyttävät nukkuvan, mutta heitä ei voi herättää. )

Malarian merkit:

• Anemia (alhainen punasolujen määrä veressä).
• Ripuli
• Keltaisuus (keltainen iho ja silmät)
• Hikoilu
• Oksentelu
• Nopea syke
• Alhainen verenpaine
• Laajentuneet elimet. Kun jokin asia suurenee tai on normaalia SUUREMPI, sana päättyy usein -megaliaan.
• Hepatomegalia - suurentunut maksa, splenomegalia - suurentunut perna tai molemmat hepatosplenomegalia. Kun nämä elimet suurentuvat, se voi aiheuttaa kipua vatsan oikeassa yläneljänneksessä.

Komplikaatiot ovat ongelmia, jotka johtuvat sairaudesta.

Raskaana olevilla naisilla ja pienillä lapsilla on enemmän komplikaatioita. Ensimmäistä kertaa malariaan sairastuvilla on enemmän komplikaatioita. Falciparummalaria aiheuttaa eniten komplikaatioita.

Kliininen diagnoosi

Kliininen diagnoosi perustuu sairauden merkkeihin ja oireisiin, ja se on diagnoosi, joka tehdään ilman lääketieteellisiä testejä. Malarian tapauksessa yksi tärkeimmistä oireista, jotka voivat johtaa malarian kliiniseen diagnoosiin, on kuume.

Koulutetun ammattihenkilön olisi vahvistettava malarian kliininen diagnoosi laboratoriotulosten perusteella mahdollisimman pian.

Malarian pikatesti

Malarian pikatesti on verikoe, jolla voidaan vahvistaa malarian diagnoosi noin kahdessakymmenessä minuutissa. Pikatestit eivät ole idioottivarmoja, ja niillä on useita haittoja, minkä vuoksi negatiivista pikatestiä ei pidä hyväksyä sellaisenaan, vaan malarian mikroskopointi on välttämätöntä.

Malarian mikroskopointi

Lääkärit voivat tehdä verikokeen nähdäkseen, onko potilaalla malaria. Tätä testiä kutsutaan Giemsa-verikokeeksi. Veri laitetaan objektilasille, joka on ohut lasinpala. Giemsa-värjäys laitetaan objektilasille. Tämä värjäys auttaa lääkäreitä näkemään malarian. Sitten he katsovat objektilasia mikroskoopilla. Plasmodium näkyy punasoluissa.

Erilaisia malariatauteja sairastavat tarvitsevat erilaisia lääkkeitä. Lääke, joka tehoaa yhdenlaiseen malariaan, ei välttämättä tehoa toisenlaiseen malariaan. Siksi on erittäin tärkeää tietää, mitä Plasmodium-lajia henkilöllä on.

Jos lajia ei tiedetä, henkilölle on annettava lääkkeitä ja häntä on hoidettava kuin hänellä olisi falciparummalaria - pahin laji.

On myös tärkeää tietää, missä henkilö sai malarian. Plasmodium on joissakin paikoissa vastustuskykyinen joillekin lääkkeille. Afrikassa malarian hoitoon käytettävät lääkkeet ovat siis erilaisia kuin Etelä-Amerikassa malarian hoitoon käytettävät lääkkeet.

Muun malarian kuin falciparum-malarian hoito

Kaikkialla muualla paitsi Uudessa-Guineassa kohtelu on sama. Uudessa-Guineassa suurin osa P. vivaxista on resistenttejä klorokiinille. Sitä voidaan hoitaa kiniinillä, mutta tämä lääke voi sairastuttaa ihmisiä. Kaikkialla muualla ei-falciparummalariaa hoidetaan klorokiinilla.

Klorokiini tappaa veressä olevan Plasmodiumin. Klorokiini ei kuitenkaan tapa maksassa olevaa Plasmodiumia. P. vivax ja P. ovale pysyvät molemmat pitkään maksassa. Tämä on lepovaihe. P. vivaxia ja P. ovalea vastaan on annettava klorokiinin ohella toinen lääke. Tämän tarkoituksena on tappaa maksassa oleva Plasmodium. Malarian tappamiseen maksassa käytettävä lääke on primakiini. Kaakkois-Aasiassa osa P. vivaxista on resistenttejä primakiinille. Useimmissa muissa paikoissa primakiini tehoaa erittäin hyvin.

Jotkut ihmiset sairastuvat primaakiinista. Ihmiset on siis testattava, onko heillä G6PD-puutos, ennen kuin he ottavat primaquinia.

Falciparummalarian hoito

Falciparum on pahin malaria. Falciparum-malariaa sairastavat ihmiset on hoidettava sairaalassa, jos he ovat:

• Erittäin sairas
• Lapset
• Raskaana
• Malaria ensimmäistä kertaa
• Ei pysty ottamaan lääkkeitä suun kautta

Jopa kotona lääkkeillä hoidettavien ihmisten on pysyttävä lääkärin luona 8 tuntia. Näin varmistetaan, etteivät he sairastu entisestään, ja että he voivat ottaa lääkkeet suun kautta. Malaria alkaa muuttua hengenvaaralliseksi taudiksi vasta, kun puremasta on kulunut pari viikkoa ilman hoitoa.

Falciparum-malaria on myös vastustuskykyisempi lääkkeille. Tämän vuoksi sitä on paljon vaikeampi hoitaa. Falciparummalariaa hoidetaan aina kahdella tai useammalla lääkkeellä. Lääkärit valitsevat lääkkeet sen mukaan, missä päin maailmaa henkilö sai malarian. Eri paikoissa esiintyy P. falciparumia, joka on vastustuskykyinen eri lääkkeille.

Tärkein resistenssi on klorokiiniresistenssi. Joissakin paikoissa maailmassa klorokiini tappaa P. falciparumin. Joissakin paikoissa se on klorokiiniresistentti. Tämä tarkoittaa, että klorokiini ei tapa sitä. Näissä paikoissa voidaan käyttää kiniiniä. Kiniini otetaan suun kautta.

Malariaa voidaan ehkäistä kolmella tavalla:

• Hyttysten torjunta
• Pidä hyttyset puremasta
• Ota lääkkeitä, jotta et sairastuisi pureman jälkeen, erityisesti niissä osissa maailmaa, joissa ihmiset sairastavat malariaa.

Hyttysten torjunta

Tartunnanlevittäjien torjunta on yksi tapa pysäyttää malaria. Vektorilla tarkoitetaan organismia, joka siirtää tartuntataudin toiseen organismiin. Malarian osalta vektori on Anopheles-hyttynen.

Eniten käytetty vektorintorjuntamenetelmä on torjunta-aineet. Ne ovat kemikaaleja, jotka tappavat hyttysen. Ensimmäinen vektorihyönteisten torjuntaan käytetty torjunta-aine oli DDT. DDT toimi erittäin hyvin vektorihyönteisten torjunnassa. Se tappoi hyttysiä. Se ei käyttönsä aikana sairastuttanut ihmisiä kovinkaan paljon. Se ei maksanut kovin paljon rahaa. Muita kemikaaleja vektorihyönteisten torjuntaan ei ollut vielä keksitty.

Monissa paikoissa hyttysistä tuli vastustuskykyisiä DDT:lle. Tämä tarkoitti sitä, että DDT ei enää toiminut näillä alueilla. Tutkijat olivat huolissaan siitä, että DDT sairastutti ihmisiä ja eläimiä. Se tappoi myös paljon villieläimiä. DDT myös säilyy ympäristössä pitkään. Näistä syistä ihmiset käyttävät useimmiten muita kemikaaleja tartunnanlevittäjien torjuntaan. Käytetään organofosfaatti- tai karbonaattitorjunta-aineita, kuten malationia tai bendiokarbia.

Tartunnanlevittäjien torjunta ei ole ainoa tapa pysäyttää malaria. DDT ei ole ainoa kemikaali, jota voidaan käyttää vektorien torjuntaan. Paras tapa pysäyttää malaria on käyttää menetelmien yhdistelmää. Joissakin paikoissa DDT voi olla hyödyllinen osa malarian torjuntaohjelmaa. Siksi DDT:tä saa edelleen käyttää malarian torjuntaan.

Hyttysten puremisen estäminen

Malariaa levittäviä hyttysiä esiintyy enemmän aamunkoitteessa (kun aurinko nousee) ja iltahämärässä (kun aurinko laskee). Ole varovaisimmin varovainen näinä aikoina. Käytä pitkiä housuja ja pitkähihaisia paitoja. Käytä hyttyskarkotetta (tämä on kemikaali, josta hyttyset eivät pidä, joten ne eivät pure.) Hyttyset purevat ohuen kankaan läpi. Siksi karkotetta on käytettävä iholla ja vaatteissa.

Torjunta-aineita voidaan käyttää huoneissa hyttysten tappamiseksi. Ulkona nukuttaessa ihmiset käyttävät hyttysverkkoa. Se on valmistettu kankaasta, jonka läpi ilma pääsee, mutta joka pitää hyttyset poissa. Se asetetaan sängyn päälle, jossa ihmiset nukkuvat, jotta hyttyset pysyvät poissa. Joskus ihmiset käyttävät sitä myös silloin, kun he eivät nuku. On parasta käyttää hyttysverkkoja, jotka on käsitelty permetriinillä, joka karkottaa ja tappaa hyttyset.

Lääkkeiden ottaminen, jotta ei sairastuisi

Ihmiset voivat ottaa lääkkeitä, kun he ovat paikassa, jossa on malariaa. Tämä vähentää mahdollisuuksia sairastua malariaan. Tätä kutsutaan ennaltaehkäisyksi.

Jotkut ihmiset käyttävät ennaltaehkäiseviä lääkkeitä vuosia. Monilla ihmisillä alueilla, joilla esiintyy malariaa, ei ole varaa ostaa näitä lääkkeitä.

Ihmiset, jotka asuvat siellä, missä ei ole malariaa, eivät yleensä ole sairastaneet malariaa. Ensimmäinen malariatapaus on yleensä paljon pahempi. Siksi ihmiset, jotka asuvat paikassa, jossa ei ole malariaa, voivat ottaa ennaltaehkäiseviä lääkkeitä mennessään paikkoihin, joissa on malariaa. Se, millaisia ennaltaehkäiseviä lääkkeitä ihmiset ottavat, riippuu siitä, missä he ovat. Tämä johtuu siitä, että kaikki lääkkeet eivät tehoa malariaan kaikissa paikoissa.

Jotta ennaltaehkäisevät lääkkeet toimisivat parhaalla mahdollisella tavalla, ne on otettava oikealla tavalla. Lääkitys on aloitettava ennen malaria-alueelle menoa. Useimpia lääkkeitä on otettava 4 viikon ajan kotiinpaluun jälkeen. Yhtä lääkettä (Malarone) on käytettävä vain viikon ajan kotiinpaluun jälkeen.

Tansaniassa on joitakin lapsia, joilla on luonnollinen immuniteetti malariaa vastaan. Tutkijat käyttävät tätä hyväksi kehittäessään uutta rokotetta. Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat havainneet, että lapset tuottavat vasta-ainetta, joka hyökkää malariaa aiheuttavaa loista vastaan. Tämän vasta-aineen ruiskuttaminen hiiriin suojasi eläimiä taudilta. Tutkijat aikovat tehdä kokeita kädellisillä, myös ihmisillä.

Kolkatassa sijaitsevassa Presidency General Hospitalissa työskennellyt brittiläinen Sir Ronald Ross todisti lopulta vuonna 1898, että malariaa levittävät anopheles-hyttyset. Hän teki tämän osoittamalla, että tietyt hyttyslajit levittävät malariaa lintuihin. Hän eristi malariaparasiitteja tartunnan saaneista linnuista syöneiden hyttysten sylkirauhasista. Tästä työstä Ross sai vuoden 1902 lääketieteen Nobel-palkinnon. Erottuaan Intian lääkintäpalvelusta Ross työskenteli vastaperustetussa Liverpoolin trooppisen lääketieteen koulussa ja johti malarian torjuntatoimia Egyptissä, Panamassa, Kreikassa ja Mauritiuksella. Walter Reedin johtama lääketieteellinen lautakunta vahvisti Finlayn ja Rossin havainnot myöhemmin vuonna 1900. Sen suosituksia käytettiin Panaman kanavaa rakennettaessa. Tämä kansanterveystyö pelasti tuhansien työläisten hengen ja auttoi kehittämään menetelmiä, joita käytettiin tulevissa kansanterveyskampanjoissa tautia vastaan.

Ensimmäinen tehokas lääke malariaan saatiin kiniiniä sisältävästä cinchona-puun kuoresta. Tämä puu kasvaa Andien rinteillä, pääasiassa Perussa. Perun alkuperäiskansat valmistivat cinchonasta tinktuuraa malarian torjumiseksi. Jesuiitat huomasivat käytännön tehokkuuden ja toivat hoidon Eurooppaan 1640-luvulla, jossa se hyväksyttiin nopeasti. Vasta vuonna 1820 ranskalaiset kemistit eristivät ja nimesivät kuoresta aktiivisen ainesosan, kiniinin, vasta vuonna 1820.

1900-luvun alussa, ennen kuin antibiootteja tuli saataville, Julius Wagner-Jauregg havaitsi, että kuppaista potilasta voitiin hoitaa tartuttamalla häneen tarkoituksellisesti malariaa. Syntynyt kuume tappaisi syfiliksen spirokeetat, ja malariaa voitaisiin torjua kiniinillä. Vaikka jotkut potilaat kuolivat malariaan, tämä oli parempi vaihtoehto kuin lähes varma kuolema syfilikseen.

Malaria oli suurin vaara, johon yhdysvaltalaiset joukot törmäsivät toisen maailmansodan aikana Etelä-Tyynenmeren alueella, jossa noin 500 000 miestä sai tartunnan. Kuusikymmentätuhatta amerikkalaissotilasta kuoli malariaan Pohjois-Afrikan ja Etelä-Tyynenmeren kampanjoiden aikana.

• Plasmodium
• Antibioottiresistenssi