Kinorhyncha (mutalohikäärmeet) — mikroskooppiset meriselkärangattomat
Tutustu kinorhynchoihin (mutalohikäärmeet): mikroskooppisiin meriselkärangattomiin, jotka elävät mudassa ja hiekassa aallottomista rannoista syvänmeren pohjiin.
Kinorhyncha on pienten (enintään 1 mm) meriselkärangattomien heimoon kuuluva ryhmä. Niitä esiintyy laajalti mudassa tai hiekassa kaikissa meren syvyyksissä. Niitä kutsutaan myös mutalohikäärmeiksi. Niitä tunnetaan noin 150 lajia. Kinorhynchat syövät lajista riippuen joko diatomeja tai mudassa olevaa orgaanista ainesta.
Rakenne ja ulkonäkö
Kinorhynchalla on selkeästi jaoteltu ruumis, joka koostuu yleensä kolmen osan yhdistelmästä: lyhyt, sisäänvedettävä etuosa (introvert), suppea niska (neck) ja selkäpuolen runkoosasarja. Runko on jaettu tyypillisesti 11 segmenttiin, joista kukin voi kantaa kovettuneita levykkeitä, piikkejä tai karvamaisia rakenteita. Introvertissä on useita piikkirenkaita (scalids), joita eläin käyttää liikkumiseen ja ravinnon käsittelyyn. Pintakerros on kitiinimäinen ja eläin vaihtaa sitä kasvunsa myötä eli se ekdysoi (molt).
Elintavat ja ravinto
Kinorhynchat elävät pääasiassa sedimentin huokosissa (meiofauna). Ne liikkuvatviä ja kaivautuvat käyttämällä introvertin piikkejä ja rungon piikkejä. Ravinto koostuu pääsääntöisesti mikroskooppisesta orgaanisesta aineksesta, kuten hajonneesta kasvi- ja eläinperäisestä materiaalista, sekä mikrolevistä kuten diatomeista. Ravinnonlähteet vaihtelevat lajeittain ja elinympäristön mukaan.
Lisääntyminen ja kehitys
Kinorhynchilla on yleensä erilliset sukupuolet (urokset ja naaraat). Lisääntyminen tapahtuu sukusolujen avulla; monet lajit kasvavat suoraan ilman larvivaihetta, eli nuoret yksilöt muistuttavat pienempiä aikuisia. Tarkat lisääntymistavat voivat vaihdella lajeittain, ja joidenkin lajien biologiaa tunnetaan vielä huonosti johtuen niiden pienestä koosta ja piilöelintavoista.
Levinneisyys ja elinympäristö
Kinorhynchat ovat laajalle levinneitä ja niitä tavataan kaikilla merialueilla rannikon matalista osista aina syvänmeren sedimentteihin. Ne viihtyvät erityisesti hienojakoisissa sedimenteissä, kuten mudassa ja hiekassa, joissa orgaaninen aines kerrostuu. Useita lajeja on kuvattu myös syvänmeren olosuhteista, ja uusia lajeja löydetään usein, kun merenpohjan meiofaunaa tutkitaan tarkemmin.
Taksonomia ja sukulaisuussuhteet
Kinorhyncha kuuluu ekdysoiviin selkärangattomiin (Ecdysozoa) ja läheisiksi sukulaisiksi on sijoitettu muun muassa Priapulida ja Loricifera — näiden ryhmien kanssa ne jakavat joitakin morfologisia piirteitä, kuten introvertin ja scalideiksi kutsutut piikit. Nykyinen luokittelu perustuu sekä perinteiseen rakenneanatomiaan että molekyylidataan, mutta ryhmän sisäinen taksonomia elää ja muuttuu uusien tutkimusten myötä.
Merkitys ja tutkimus
Kinorhynchat ovat tärkeitä meren sedimenttiekosysteemien pienimuotoisessa ravintoverkossa ja ne voivat toimia indikaattoreina sedimentin ekologiselle tilalle. Niiden pieni koko ja piilottelevat elintavat tekevät niistä haasteellisen tutkittavia, mutta myös mielenkiintoisia modernin taksonomian ja evoluutiobiologian tutkimuskohteita. Tutkimuksessa käytetään usein sedimentinäytteiden seulausta ja tiheysgradienttiflotaatioita (esim. Ludox) meiofaunan erottamiseen.
Yhteenvetona: Kinorhynchat ovat pieniä, rakenteeltaan selkeästi segmentoituja merieläimiä, jotka elävät sedimentin sisällä ja osallistuvat hajottajien ja mikrofaunan verkostoon. Niiden monimuotoisuus on vielä osittain kartoittamatta, ja ne tarjoavat paljon tietoa merenpohjan biodiversiteetista ja evoluutiosta.
Anatomia
Kinorhynchansit ovat segmentoituja, raajattomia eläimiä, joiden runko koostuu päästä, kaulasta ja yhdestätoista segmentistä koostuvasta rungosta. Toisin kuin joillakin samankaltaisilla selkärangattomilla eläimillä, niillä ei ole ulkoisia värekarvoja, vaan niillä on useita piikkejä pitkin vartaloa ja jopa seitsemän piikkipiiriä pään ympärillä. Näitä piikkejä käytetään liikkumiseen, pään vetämiseen ja eteenpäin työntämiseen sekä alustaan tarttumiseen piikeillä samalla kun vartaloa vedetään ylöspäin.
Rungon seinämä koostuu ohuesta kerroksesta, joka erittää sitkeää kynsinauhaa, joka moltisoituu useita kertoja aikuiseksi kasvaessaan. Tämä kerros on syncytium, jossa on tumia, mutta ei solukalvoja.
Piikit ovat rungon seinämän liikuteltavia jatkeita, ja ne ovat onttoja ja peittyvät kynsinauhalla. Pää on täysin sisäänvedettävä, ja sitä peittävät sisäänvedettynä kaulalevyt, joita kutsutaan placideiksi.
Hermosto on tyypillinen selkärangattomille. Se koostuu ventraalisesta hermosäikeestä, jossa jokaisessa segmentissä on yksi ganglio, ja nielua ympäröivästä etuhermorengasta. Pienempiä ganglioita sijaitsee myös kunkin segmentin lateraalisissa ja dorsaalisissa osissa, mutta ne eivät muodosta erillisiä hermosäikeitä. Joillakin lajeilla on päässä yksinkertaiset okellit (silmäpisteet), ja kaikilla lajeilla on vartalossa pieniä harjaksia, jotka antavat tuntoaistin.
Lisääntyminen
On kaksi sukupuolta, jotka näyttävät samalta. Rungon keskiosassa sijaitsee pari sukurauhasia, jotka avautuvat huokosiin viimeisessä segmentissä. Useimmilla lajeilla siittiökanavaan kuuluu kaksi tai kolme piikkirakennetta, jotka oletettavasti auttavat kopulaatiossa, vaikka yksityiskohtia ei tunneta. Toukat elävät vapaasti, mutta niiden lisääntymisprosessista tiedetään vain vähän muuta.
Luokitus
Niiden lähimpien sukulaisten uskotaan olevan Loricifera- ja Priapulida-sukuja. Yhdessä ne muodostavat Scalidophorat.
Heimo Kinorhyncha
- Järjestys Cyclorhagida
- Järjestys Homalorhagida
Etsiä