Temppeliritarit (Temppeliherrojen ritarikunta) — historia ja tuho 1096–1312

Kristuksen ja Salomon temppelin köyhät sotilastoverit (latinaksi: Pauperes commilitones Christi Templique Salomonici), jotka tunnetaan yleisesti nimellä temppeliritarit tai temppeliritarikunta (ranskaksi: Ordre du Temple tai Templiers), kuuluivat länsimaisen kristinuskon tunnetuimpiin sotilasjärjestöihin. Järjestö kesti kaksi vuosisataa keskiajalla. Se perustettiin vuoden 1096 ensimmäisen ristiretken jälkeen, ja sen alkuperäisenä tarkoituksena oli varmistaa niiden monien kristittyjen turvallisuus, jotka tekivät pyhiinvaellusmatkan Jerusalemiin sen jälkeen, kun se oli vallattu muslimeilta.

Rooman katolinen kirkko hyväksyi sen virallisesti noin vuonna 1129, ja siitä tuli monien kristittyjen suosima hyväntekeväisyysjärjestö, jonka jäsenmäärä ja valta kasvoivat nopeasti. Temppeliherrojen ritarit pukeutuivat valkoisiin, punaisella ristillä varustettuihin vaippoihin, ja he kuuluivat ristiretkien taitavimpiin taistelujoukkoihin. Ne ritarikunnan jäsenet, jotka eivät taistelleet, johtivat laajaa taloudellista infrastruktuuria koko kristikunnassa, innovoivat rahoitustekniikoita, jotka olivat pankkitoiminnan varhaisia muotoja, ja rakensivat monia linnoituksia kaikkialla Välimerellä ja Pyhässä maassa.

Temppeliherrojen menestys oli tiiviisti sidoksissa ristiretkiin; kun Pyhä maa menetettiin, tuki ritarikunnalle hiipui. Huhut temppeliherrojen salaisesta vihkimisseremoniasta loivat epäluottamusta, ja Ranskan kuningas Filip IV, joka oli velkaa ritarikunnalle, alkoi painostaa paavi Klemens V:tä ryhtymään toimiin ritarikuntaa vastaan. Vuonna 1307 monet ritarikunnan jäsenet pidätettiin Ranskassa, heitä kidutettiin, jotta he antaisivat vääriä tunnustuksia, ja sitten heidät poltettiin roviolla. Vuonna 1312 paavi Klemens kuningas Filipin jatkuvan painostuksen alaisena hajotti ritarikunnan.

Perustaminen, nimi ja sääntö

Ritarikunta perustettiin alun perin 1100-luvun alussa pienenä veljeskuntana, jonka tarkoituksena oli suojella pyhiinvaeltajia ja hoitaa temppelin kaltaista tukikohtaa Jerusalemin temppelivuorella. Nimi viittasi Salomonin temppeliin (Temple) ja kristilliseen Kristuksen asemaan — tästä seurasi ritarien tuttavallinen nimitys temppeliritarit. Järjestön säännöt (ns. Latin Rule) muotoiltiin ja hyväksyttiin kirkollisesti noin vuonna 1129, jolloin muun muassa Bernhard Clairvaux'lainen vaikutus ja järjestön lupaukset köyhyydestä, kuuliaisuudesta ja siveydestä vakiintuivat.

Organisaatio ja jäsenyys

Ritarikunta oli hierarkkinen: ylimpänä oli suuri maisteri (Grand Master), jonka alaisina toimivat komentajat (commanders) ja paikallisten yksiköiden päälliköt (preceptors). Jäsenistö jaettiin ritareihin (koulutetut sotilaat), sergeanteihin (kevyempiä ratsumiehiä) ja pappeihin tai veljesseuraan kuuluneisiin kappeleihin. Jäsenet vannottiin noudattamaan ritarillista elämäntapaa ja sääntöä, joka yhdisti sotilas- ja luostariominaisuuksia.

Taloudellinen toiminta ja pankkitoiminnan varhaiset muodot

Temppeliherrojen maine sotilaallisena voimana oli vain osa heidän vaikutuksestaan. Ritarikunta omisti laajoja maatiloja ja kiinteistöjä ympäri Eurooppaa ja silloista Lähi-itää. He ylläpitivät komentorioita (commanderies), joista kerättiin tuloja ja hoidettiin rekrytointia sekä varustusta. Taloudellisessa toiminnassaan ritarit kehittivät ratkaisuja, jotka muistuttavat nykyisiä talletus- ja siirtopalveluja: pyhiinvaeltajat saattoivat tallettaa varoja Euroopassa ja nostaa ne Pyhässä maassa ritarien verkoston välityksellä — eräänlainen varhaisen pankkitoiminnan muoto. Ritarikunnan taloudelliset keinot ja verotusmahdollisuudet tekivät siitä vaikutusvaltaisen toimijan niin kirkollisissa kuin maallisissakin piireissä.

Linnoitukset ja sotilaalliset toimet

Temppeliherroilla oli merkittävä rooli ristiretkien sotilasoperaatioissa. He rakensivat ja hallinnoivat linnoituksia, jotka toimivat puolustus- ja tukikohtina sekä hallinnon keskuksina. Näiden linnoitusten verkosto mahdollisti jonkin verran liikkuvuutta ja logistista tukea ristiretkille sekä suojasi tärkeimpiä reittejä ja kaupunkeja Pyhässä maassa. Ritarit tunnettiin hyvin organisoituna, koulutettuna ja kurinalaisena taistelujoukkona.

Taantuma ja tuho

Ritarikunta alkoi menettää asemaansa, kun kristillinen valta Pyhässä maassa heikkeni. Erityisesti Akon (Acre) valloittaminen muslimeiden toimesta vuonna 1291 merkitsi käytännössä ritarikunnan sotilaallisen tarkoituksen päättymistä. Samaan aikaan Euroopassa ritarien varallisuus ja itsenäisyys herättivät kateutta ja poliittista kiinnostusta.

Vuonna 1307 Ranskan kuningas ryhtyi systemaattiseen iskuun ritarikuntaa vastaan. Monet jäsenet pidätettiin samanaikaisesti Ranskassa, ja kidutuksen avulla saatiin aikaan tunnustuksia salaisista ja sopimattomista rituaaleista. Myöhemmät tutkielmat ja modernit historioitsijat pitävät näitä tunnustuksia usein väärennettyinä tai pakotettuina. Yksi legendan tasolle noussut yksityiskohta on perimätieto siitä, että suuri pidätyspäivä tapahtui perjantaina 13. lokakuuta 1307 — tapahtuma, jolle jotkut ovat yhdistäneet nykyisen epäonnenpäivän pelon syntymän.

Oikeudenkäynnit, paavin rooli ja ritarikunnan lakkauttaminen

Paavi Klemens V suhtautui aluksi varovaisesti tilanteeseen, mutta Ranskan kuninkaan painostus oli huomattavaa. Pitkät ja monitahoiset oikeudenkäynnit kestivät vuosia; paavinistuinta painosti myös halu säilyttää kirkon suhteet maalliseen valtaan. Lopulta paavi Klemens V antoi vuonna 1312 päätöksen, jolla ritarikunta katkaistiin virallisesti — lakkautus julistettiin paavillisella bullalla. Monet ritarit vapautuivat syytteistä myöhemmin paikallisissa tuomioistuimissa, osa vangittiin tai kuoli vankilassa. Ritarikunnan viimeinen suuri maisteri, Jacques de Molay, tuomittiin kuolemaan ja poltettiin vuonna 1314.

Perintö ja nykyaikainen tulkinta

Vaikka Temppeliherroit katosivat virallisena järjestönä, heidän perintönsä on pitkä ja monitasoinen. He jättivät jälkiä eurooppalaiseen arkkitehtuuriin (esim. monet temppeliin liittyvät kirkot ja rakennukset), oikeushistoriaan ja talousjärjestelmiin. Temppeliritareista syntyi myös runsaasti myyttejä ja salaliittoteorioita — osa liittyy vapaamuurariuteen, osa aarteisiin tai salaiseen tiedonperintöön — mutta nykytutkimus pyrkii erottamaan tosiasiat legendasta. Historiantutkijat korostavat, että ritarikunnan tuho johtui sekä poliittisista että taloudellisista tekijöistä: sen varallisuus ja vaikutusvalta tekivät siitä houkuttelevan kohteen kuninkaalliselle taloudelliselle ja poliittiselle vallankäytölle.

Temppeliritarit jäävät silti yhdeksi keskiajan kiinnostavimmista ilmiöistä: ne yhdistivät uskonnollisuuden ja sotilaallisuuden, loivat uusia taloudellisia käytäntöjä ja ajoivat aikansa raja-alueita niin sotilaallisessa kuin yhteiskunnallisessakin mielessä.

Kysymyksiä ja vastauksia

Q: Mikä oli sotilasjärjestön nimi?

Q: Milloin se perustettiin?

K: Mikä oli sen alkuperäinen tarkoitus?

K: Miten heistä tuli niin voimakkaita?

K: Miksi heidän menestyksensä hiipui?

K: Mitä tapahtui vuonna 1307?

K: Milloin paavi Klemens hajotti heidät?

Hae kirjaimella