Ristiretket | kristittyjen ja muslimien välinen uskonsotien sarja

Ensimmäiset ristiretket

Vuonna 1095 Bysantin valtakunnan hallitsija Alexius I pyysi apua puolustaakseen valtakuntaansa turkkilaisilta seldžukeilta. Paavi Urban II pyysi kaikkia kristittyjä liittymään sotaan turkkilaisia vastaan. Paavi kertoi kristityille, että sodan käyminen kostaisi Jumalalle heidän syntinsä. Hän sanoi, että jokainen ristiretkellä kuollut pääsisi suoraan taivaaseen.

Ristiretkiin osallistuneita kristittyjä sotilaita kutsuttiin ristiretkeläisiksi. He marssivat Jerusalemiin ja hyökkäsivät matkalla useisiin kaupunkeihin. Vuonna 1099 he voittivat taistelun Jerusalemista.

Ensimmäisten ristiretkien seurauksena syntyi neljä ristiretkeläisvaltiota. Nämä olivat Edessan kreivikunta, Antiokian ruhtinaskunta, Tripolin kreivikunta ja Jerusalemin kuningaskunta.

 

Toinen ristiretki

Noin 50 vuoden rauhan jälkeen Bernard Clairvaux'n kuningas kutsui koolle uuden ristiretken turkkilaisten hyökättyä Edessan kaupunkiin. Ranskalaiset ja saksalaiset armeijat marssivat Pyhään maahan vuonna 1147, mutta kärsivät tappion. Matkalla ristiretkeläiset kuitenkin auttoivat portugalilaisia valloittamaan Lissabonin Al-Andaluksesta osana Reconquista-operaatiota.

 

Kolmas ristiretki

Vuonna 1187, kun Saladin oli vallannut Jerusalemin takaisin, paavi Gregorius VIII kutsui koolle uuden ristiretken. Kolme Euroopan kuningasta johti tätä kolmatta ristiretkeä: Ranskan Filip II, Englannin Rikhard I ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarin Fredrik I.

Kolmas ristiretki onnistui osittain. Ristiretkeläiset saivat takaisin haltuunsa Arsufin ja Jaffan, kaksi tärkeää kaupunkia Pyhässä maassa. Heillä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi sotilaita, jotta he olisivat voineet yrittää vallata Jerusalemin takaisin. Sen sijaan he tekivät Saladinin kanssa aselevon, jonka ansiosta kristityt saattoivat matkustaa turvallisesti Jerusalemin läpi. Ristiretkeläiset perustivat sitten uudelleen Jerusalemin kuningaskunnan Akkiin.

Vuonna 1190 Friedrich hukkui Kilikiassa. Vuonna 1192 Richard lähti Pyhältä maalta. Kotimatkalla hänen laivansa haaksirikkoutui, mikä johti hänet Itävaltaan. Siellä hänen vihollisensa, herttua Leopold, otti hänet vangiksi ja lunasti lunnaat.

 

Neljäs ristiretki

Paavi Innocentius III aloitti neljännen ristiretken vuonna 1202. Hänen suunnitelmansa oli hyökätä Pyhään maahan Egyptin kautta. Tätä varten hän tarvitsi laivaston. Venetsialaiset suostuivat rakentamaan aluksia ja kouluttamaan merimiehiä ristiretkeä varten. Sitten venetsialaiset muuttivat ristiretken päämäärää ja menivät kristittyyn Konstantinopoliin, jossa he yrittivät saada Bysantin maanpakolaisen valtaistuimelle. Useiden väärinkäsitysten ja väkivaltaisuuksien jälkeen kaupunki ryöstettiin vuonna 1204.

Albigenserin ristiretki

Albigenserin ristiretki aloitettiin vuonna 1209 Etelä-Euroopan katarilaisten hävittämiseksi.

Lasten ristiretki

Lasten ristiretki on vuoden 1212 ristiretki. Vanhan kansan innostuksen purkaus johti lasten kokoontumiseen Ranskassa ja Saksassa. Joko Ranskasta tai Saksasta kotoisin oleva poika kertoi, että Jeesus oli käynyt hänen luonaan ja kehottanut häntä kääntämään rauhanomaisesti muslimit kristityiksi. Tämän näyn jälkeen monet lapset muodostivat yhtyeitä ja marssivat Italiaan. Siellä heidät pantiin laivoihin, jotka joko kaatuivat myrskyssä tai menivät Marokkoon. Suurin osa lapsista joko kuoli nälkään tai myytiin orjiksi.

Uudempi tutkimus

Ensimmäisessä osassa saksalainen paimen Nikolaus johti ryhmän Alppien yli Italiaan alkukeväällä 1212. Noin 7 000 saapui Genovaan elokuun lopulla. Heidän suunnitelmansa eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta, kun vedet eivät eronneet lupausten mukaisesti ja joukko hajosi. Osa lähti kotiin, osa saattoi lähteä Roomaan, ja osa saattoi matkustaa Rhônea pitkin Marseilleen, jossa heidät todennäköisesti myytiin orjiksi. Vain harvat palasivat kotiin, eikä kukaan päässyt Pyhään maahan.

Toista liikettä johti "paimenpoika" nimeltä Stephen de Cloyes lähellä Châteaudunin kylää. Saman vuoden kesäkuussa poika kertoi, että hänellä oli Ranskan kuninkaalle kirje Jeesukselta. Hän sai kerättyä yli 30 000 hengen väkijoukon ja lähti Saint-Denisiin. Siellä hänen nähtiin tekevän ihmeitä. Filippos II:n käskystä Pariisin yliopiston neuvosta väkijoukko lähetettiin kotiin, ja suurin osa heistä lähti. Mikään aikalaislähteistä ei mainitse väkijoukon suunnitelmia lähteä Jerusalemiin.

Myöhemmät kronikoitsijat kehittivät näitä tapahtumia. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan osallistujat eivät olleet lapsia, ainakaan aivan nuoria. Vaeltavia köyhiä alkoi esiintyä kaikkialla Euroopassa 1200-luvun alussa. Kyse oli ihmisistä, jotka joutuivat siirtymään kotiseudultaan tuon ajan taloudellisten muutosten vuoksi, jotka pakottivat monet köyhät talonpojat Pohjois-Ranskassa ja Saksassa myymään maansa. Näitä joukkoja kutsuttiin alentavasti nimellä pueri (latinaksi "pojat"), samaan tapaan kuin Yhdysvaltojen maaseudulta kotoisin olevia ihmisiä kutsutaan "maalaispojiksi".

Vuonna 1212 eräs nuori ranskalaispuer nimeltä Stephen ja eräs saksalaispuer nimeltä Nicholas alkoivat erikseen väittää, että heillä oli ollut samanlaisia näkyjä Jeesuksesta. Tämä johti siihen, että nämä vaeltavien köyhien joukot yhdistyivät uskonnolliseksi protestiliikkeeksi, joka muutti tämän pakotetun vaeltelun uskonnolliseksi matkaksi. Puerit marssivat ristiä seuraten. He yhdistivät itsensä Jeesuksen raamatulliseen matkaan. Tämä ei kuitenkaan ollut alkusoittoa pyhälle sodalle.

Tuohon aikaan kronikat olivat enimmäkseen katolisen kirkon ylläpitämiä. Ne kirjoitettiin latinaksi.

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin kronikoitsijat lukivat kertomuksia näistä kulkueista ja käänsivät pueri sanalla "lapset" ymmärtämättä, mitä tarkoitti. Näin syntyi lasten ristiretki. Tästä syntynyt tarina osoittaa, miten juurtunut käsitys ristiretkestä oli tuon ajan ihmisiin - kronikoitsijat olettivat, että puerien täytyi olla ristiretkeläisiä. Viattomuudessaan he palasivat Pietari Eremitille ominaiseen ristiretkeilyn perustaan ja kohtasivat samanlaisen traagisen kohtalon.

Matthew Parisin mukaan yhdestä lasten ristiretken johtajista tuli "Le Maître de Hongrie", paimenten ristiretken johtaja vuonna 1251.

 
Lasten ristiretki , Gustave Doré  

Viides ristiretki

Vuonna 1213 paavi Gregorius IX patisti Fredrik II:n johtamaan viidettä ristiretkeä. Kirkko yritti toista ristiretkeä valloittaakseen Pyhän maan takaisin. Unkarin, Itävallan ja Baijerin ristiretkeläisjoukot valtasivat Damietta-kaupungin Egyptissä vuonna 1219. Ristiretkeläiset joutuivat antautumaan, koska hävisivät taistelun Kairosta.

 

Kuudes ristiretki

Vuonna 1228 keisari Fredrik II lähti Brindisistä Syyriaan. Hän teki tämän sen jälkeen, kun paavi oli julistanut hänet kirkonkiroukseen. Puhumalla turkkilaisten kanssa hän onnistui, ja Jerusalem, Nasaret ja Betlehem luovutettiin ristiretkeläisille kymmeneksi vuodeksi ilman taisteluita. Tämä oli ensimmäinen suuri ristiretki, jota paavius ei ollut aloittanut, ja tämä suuntaus jatkui koko loppuvuosisadan ajan. Tämä ristiretki kesti vain vuoden, vuodesta 1228 vuoteen 1229.

 

Seitsemäs ristiretki

Temppeliritarit riitelivät Egyptin kanssa vuonna 1243. Vuonna 1244 Egypti hyökkäsi Jerusalemiin. Ranskan Ludvig IX aloitti ristiretken Egyptiä vastaan vuosina 1248-1254. Se epäonnistui, ja Ludvig vietti suuren osan ristiretkestä asuen Akkon kaupungissa. Tämän ristiretken keskellä oli ensimmäinen paimenristiretki vuonna 1251.

 

Kahdeksas ristiretki

Ranskan Ludvig IX järjesti kahdeksannen ristiretken vuonna 1270 auttaakseen ristiretkeläisvaltioita Syyriassa. Ristiretki pääsi kuitenkin Tunisiin asti, jossa Ludvig kuoli kuukautta myöhemmin.

 

Yhdeksäs ristiretki

Ennen kuin hänestä tuli kuningas, Englannin Edvard I aloitti ristiretken vuonna 1271. Hän vetäytyi seuraavana vuonna aselevon jälkeen.

 

Ristiretkien loppu

Ajan myötä ihmiset lähtivät ristiretkille muista syistä. Ristiretket päättyivät kaksi vuosisataa niiden alkamisen jälkeen, ja niiden tulokset olivat vaihtelevia. Ristiretket päättyivät Akkon mamlukien kukistumiseen vuonna 1291. (linkkiä ei ole vielä aloitettu).