Urmiajärvi (persiaksi: دریاچه ارومیه) on suolajärvi Iranin luoteisosassa. Se sijaitsee Itä‑ ja Länsi‑Azarbaijanin maakunnissa, ja se on lounaassa lähellä Kaspianmerta. Urmiajärvi on Iranin suurin järvi ja yksi maailman suurimmista suolajärvistä sekä Lähi‑idän suurin makeaan vettä sitomaton sisäjärvi.

Sijainti ja mitat

Urmiajärven sijainti on 37°42′0″N, 45°18′60″E. Sen pinta‑ala vaihtelee vuodesta riippuen; se oli aikaisemmin noin 5 200 km² (2 000 mailia²metriä (52 jalkaa) syvä. Urmiajärvi on eräälleen tyypiltään endoreinen: se saa vettä lukuisista lähialueen jokilaaksoista mutta sillä ei ole pysyvää ulostuloa mereen.

Luonto ja merkitys

Järveen laskeutuu runsaasti vettä useista lähivuoriston joista — perinteisesti mainitaan noin kolmetoista pääuomaa — jotka kuljettavat vettä sadannan ja sulamisvesien kautta. Järven järvi‑ ja rannikkoluonto on ollut tärkeä muuttolintujen, erityisesti suola‑ ja kosteikkolintujen, levähdys‑ ja pesimäalue. Vesiekosysteemiin kuuluivat myös suolavesihylkeet kuten Artemia‑lajit (suolavarsi), jotka olivat merkittävä ravinnonlähde linnustolle ja paikalliselle ekosysteemille.

Vesien laatu

Urmian vesi on erittäin suolaista. Suolapitoisuus vaihtelee vuodenaikojen ja veden määrän mukaan; kuivina jaksoina ja paikallisesti suolapitoisuus voi olla hyvin korkea. Korkea suolapitoisuus sekä veden tason vaihtelut ovat muokanneet järven biologista monimuotoisuutta ja vaikuttaneet taloudelliseen toimintaan rannan yhteisöissä.

Pienentyminen ja ympäristöongelmat

Urmiajärvi pienenee vuosi vuodelta. Tämä johtuu monista syistä: patojen ja kastelujärjestelmien rakentamisesta yläjuoksuille, laajasta maatalouden kastelusta, pohjavesien liikakäytöstä sekä ilmastonmuutoksen ja kuivuusjaksojen vaikutuksesta. Veden väheneminen on altistanut järven pohjaa, mikä on lisännyt suolapölyn leviämistä tuulien mukana. Suolapöly voi kulkeutua asutuksen ja viljelysmaiden yli, jolloin siitä syntyy terveysongelmia (hengitysoireet, silmäärsytykset) ja maatalousmaiden suolaantumista.

Kuivuus ja kasvavat suolapitoisuudet ovat vakavasti heikentäneet alkuperäisiä eläin‑ ja kasvilajeja, kuten suolaisen veden Artemia‑katkarapuja ja monia muuttolintulajeja, mikä on puolestaan vaikuttanut paikalliseen kalastukseen ja talouden kannattavuuteen.

Asutus, liikenne ja sillanhankkeet

Urmiajärvi sijaitsee Länsi‑Azarbaijanin ja Itä‑Azarbaijanin maakuntien välissä. Tabriz on merkittävä kaupunki järven itäpuolella ja Urmia (järven nimikkokaupunki) sen länsipuolella. Lyhin maantieyhteys näiden kaupunkien välillä kulkee järven ympäri, mikä on tehnyt suoran ylityksen houkuttelevaksi vaihtoehdoksi. 1970‑luvulla suunniteltiin sillan rakentamista järven yli, mutta hanke keskeytettiin islamilaisen vallankumouksen seurauksena vuonna 1979. Hanke käynnistettiin uudelleen 2000‑luvulla, ja sillan osa‑alueita rakennettiin — osa sillasta avattiin liikenteelle myöhään 2000‑luvulla, minkä jälkeen yhteys on helpottanut paikallista liikkumista.

Pelastustoimet ja tulevaisuus

Vesitilanteen vakavuus on synnyttänyt laajoja restaurointi‑ ja suojelualoitteita. Iranin hallinto, paikalliset viranomaiset ja kansainväliset organisaatiot ovat käynnistäneet toimenpiteitä, joiden tavoitteena on palauttaa järven vedenkorkeus ja ekosysteemi. Toimenpiteisiin on kuulunut patojen hallinta ja uudelleensuunnittelu yläjuoksuilla, kastelun tehokkuuden parantaminen, vedenkäytön sääntely, jokien saneeraus, uudelleenistutukset valuma‑alueilla sekä hätävesisiirrot ja kanavien rakentaminen. Ohjelmien tavoitteena on myös estää suolapölyn leviäminen ja turvata paikallisten ihmisten terveys ja toimeentulo.

Restaurointi on pitkä ja monitahoinen prosessi, joka vaatii sekä paikallisia muutoksia vedenkäytössä että laajempaa poliittista sitoutumista ja kansainvälistä tukea. Järven tila voi parantua, jos vedenkäyttöä saadaan hallittua ja luonnonvaroja käytettyä kestävästi, mutta tilanne jää haavoittuvaksi ilmastonmuutoksen ja alueellisen vedenkulutuksen kehityksen vuoksi.

Vaikutukset paikalliselle yhteisölle

Järven kuivuminen on vaikuttanut suoraan kalastukseen, suolan ja muiden luonnontuotteiden hyödyntämiseen sekä matkailuun. Monet rannikkokunnat ovat menettäneet elinkeinojaan, ja ympäristökatastrofi on lisännyt muuttoliikettä kohti kaupunkeja. Terveyshaittojen ehkäiseminen ja taloudellisen elinvoiman palauttaminen ovat keskeisiä haasteita paikallisille ja kansallisille toimijoille.

Urmiajärven tulevaisuus riippuu pitkälti siitä, miten tehokkaasti valuma‑alueen vedenkäyttöä ohjataan, miten nopeasti ja laajasti restaurointitoimia toteutetaan ja miten ilmastonmuutoksen vaikutuksiin varaudutaan. Vaikka tilanne on vaikea, useita toimenpiteitä on käynnissä, ja niillä on potentiaalia hidastaa tai osittain kääntää negatiivista kehitystä.