Man’yōgana
Man'yōgana on vanhin tunnettu äännepohjainen kirjoitusjärjestelmä, jota käytetään japanin kielessä. Kun kanji eli japanin kielen kirjoittamiseen käytettävät kiinalaiset merkit saapuivat Japaniin noin neljännellä vuosisadalla jKr. Korean niemimaan kautta, sitä käytettiin vain kiinan kielen kirjoittamiseen. Vaikka kiinan kieli ei ollut japanilaisille äidinkieli, japanilaiset yläluokan edustajat opiskelivat klassisia kiinalaisia kirjoituksia. Jonkin aikaa myöhemmin, vaikka tarkkaa ajankohtaa ei tiedetä, kiinalaisia merkkejä, jotka tulivat tunnetuiksi japanissa nimellä kanji, käytettiin japanin kielen kirjoittamiseen ensimmäistä kertaa noin 6. vuosisadalla jKr., vaikka siinä oli voimakas kiinalainen vaikutus.
Kiinalaisen kirjainjärjestelmän kirjoittaminen japanin kieleen sopivaksi oli melko vaikea tehtävä, koska kiinan ja japanin välillä oli niin suuria eroja. Esimerkiksi kiinan kielessä on SVO-sanajärjestys (subjekti-verbi-objekti) (esim. syön sushia), kun taas japanin kielessä on SOV-sanajärjestys (esim. syön sushia). Lisäksi kiinalaiset morfeemit eli sanan pienimmät merkitykselliset osat ovat yleensä yksitavuisia eli vain yhden tavun sanoja, kun taas japanilaiset sanat ovat usein monisitavuisia eli kaksi- tai useampitavuisia. Esimerkkejä tästä ovat 山, 魚, 中, 国, 人, 多, 速 ja 見. Mandariinikiinassa, joka on maailman puhutuin kiinan murre, nämä morfeemit lausutaan tässä järjestyksessä shān, yú, zhōng, guó, rén, duō, sù ja kàn, jotka kaikki ovat vain yhtä tavua. Japanin äidinkielisessä ääntämyksessä nämä morfeemit kuitenkin lausutaan yama, sakana, naka, kuni, hito, oo, haya ja mi(ru). Kaiken tämän tekee monimutkaisemmaksi se, että kolmea viimeistä kanjia ei kirjoiteta japaniksi juuri koskaan yksinään, jos lainkaan, sillä niitä käytetään yleensä adjektiiveissa, verbeissä ja adverbeissä.
Merkkien kirjoittaminen yksinään on kiinassa usein ok, koska kiina on analyyttinen kieli eli kieli, jonka kielioppi rakentuu sanajärjestyksen perusteella, mutta japanin kieli on hyvin taivutettu eli kielioppi rakentuu sanojen päätteiden perusteella. Tästä syystä verbeissä, adjektiiveissa ja adverbeissä on lähes aina vähintään kaksi morfeemia, joista ensimmäinen on johdannaismorfeemi eli sanan osa, jolla on sanan perusmerkitys, ja toista ja muita sen jälkeisiä morfeemeja kutsutaan taivutusmorfeemeiksi eli sanan osiksi, jotka on lisätty osoittamaan sanan kielioppia. Esimerkiksi sana, jossa käytetään merkkiä 見, on 見る mi(ru), jossa ensimmäinen morfeemi, kanji 見 ja sen ääntämys mi, tarkoittaa juurimerkitystä "nähdä", ja toinen tavu ru osoittaa, että sana on verbi, mikä tekee siitä sanan "nähdä". Adjektiivi 多い oo(i) muodostuu morfeemista 多 oo, joka tarkoittaa "monia", ja morfeemista い i, mikä osoittaa, että sana on adjektiivi. Viimeiset esimerkit ovat kaksi sanaa 速い haya(i) ja 速く haya(ku). Vaikka molempien sanojen ensimmäinen morfeemi on kaksi tavua 速 haya, joka tarkoittaa "nopeasti", い i sanassa 速い tekee sanasta adjektiivin, kun taas く ku sanassa 速く hayaku tekee sanasta adverbin, jolloin sanasta tulee "nopeasti".
Koska kiinan ja japanin välillä oli monia eroja, kiinalainen kirjainjärjestelmä oli muutettava puhuttuun japanin kieleen sopivaksi, jotta japanin kieltä äidinkielenään puhuvat ymmärtäisivät sitä. Ensimmäinen ratkaisu, jonka japanilaiset keksivät, oli käyttää kiinalaisia merkkejä niiden ääntämiseen eikä sanan merkitykseen. Näitä kutsuttiin nimellä man'yōgana, joka sai nimensä Man'yōshun mukaan, joka oli kokoelma japanilaisia runoja, joissa japania kirjoitettiin man'yōganaa käyttäen. Kun kiinalaisia merkkejä, joita käytettiin niiden merkitykseen, alettiin kutsua kanjeiksi, kiinalaisia merkkejä, joita käytettiin vain ääntämiseen, alettiin kutsua man'yōganoiksi. Man'yōgana koostui noin 970 kiinalaisesta merkistä, joita voitiin käyttää edustamaan noin 90:tä eri moraalia, joita japanin kielessä käytettiin.
Vaikka esimerkiksi merkki 山 tarkoittaa japaniksi "vuorta", itse merkkiä käytettiin yleensä vain kiinalaisista lainasanoista tai kiinan kielestä lainatuista sanoista, kuten 富士山 Fuji-san, joka tarkoittaa "Fuji-vuori"，火山kazan, joka tarkoittaa "tulivuori"， ja 山村 sanson, joka tarkoittaa "vuoristokylää". Kiinasta lainatuissa sanoissa käytetään on'yomia (japaniksi on'yomi やま:lle on san, zan, sen tai zen) tai kiinasta lainattuja ääntämyksiä kun'yomin eli japanilaisen alkuperäisen ääntämisen sijaan. Japanin kirjakielen alkuaikoina japanilaiset sanat kirjoitettiin suurelta osin kanjin sijasta man'yōganalla. Esimerkiksi vaikka kanji sanalle "vuori" on 山 ja kun'yomi sanalle on yama, japanin kotoinen sana kirjoitettiin 耶麻, 八馬, 矢間, 也麻 jne. erottaakseen sen siitä, että se on kiinalainen lainasana eli kango.
Kun taas moderni japanilainen lause voitaisiin kirjoittaa näin: Sama lause, joka on kirjoitettu kokonaan man'yōgana-kielellä, voitaisiin kirjoittaa seuraavasti: 私はすしを食べます Watashi-wa sushi-o tabemasu (eli syön sushia), mutta sama lause, joka on kirjoitettu kokonaan man'yōgana-kielellä, voitaisiin kirjoittaa muotoon 和多氏巴寿司鳥他邊麻須, mikä antaisi sille kiinalaisemman ilmeen. Tai jos joku haluaisi pitää kaikki kanjit samoina mutta korvata kaikki nykyaikaiset kanat, lause näyttäisi tältä 私巴寿司鳥食邊麻須.
Vaikka man'yōgana antoi japanilaisille keinon esittää puhuttua japania paperilla, man'yōganalla kirjoitettuja lauseita oli melko vaikea lukea. Koska kiinalaisia merkkejä käytettiin sekä sanojen merkityksen että ääntämisen esittämiseen, japania äidinkielenään puhuva henkilö saattoi hämmentyä, kun hän luki jotakin, joka oli kirjoitettu sekä kanjilla että man'yōganalla. Yllä olevia esimerkkejä man'yōgana-kielellä olisi jopa japania äidinkielenään puhuvan japanilaisen vaikea lukea, varsinkin nykyajan japanilaisen. Kaiken lisäksi kaiken kirjoittaminen nopeasti ylös oli lähes mahdotonta, sillä yksinkertaisen japanilaisen tavun kirjoittamiseen tarvittiin kokonainen kiinalainen merkki, ja jotkut niistä olisi voitu kirjoittaa jopa 30 kynänvedolla.
Jotta japanilaiset kirjailijat voisivat kirjoittaa nopeammin, käyttää vähemmän kirjallisia merkkejä ja lukea helpommin, he loivat yksinkertaisemmat kana- eli kirjalliset merkit, jotka kuvaavat japanilaisia tavuja. Buddhalaiset munkit loivat katakanan käyttämällä vain kanjin osia, jotta he voisivat kirjoittaa puhutut opetukset nopeammin. Yläluokan naiset käyttivät tuntemiaan kanjeja ja kirjoittivat näiden kanjien kursiivimuotoja. Nämä tunnettiin nimellä hiragana. Vaikka ne luotiin erikseen, ne korvasivat myöhemmin man'yōganan pääasiallisena äänteisiin perustuvana kirjoitusjärjestelmänä. Vaikka nykyään käytetäänkin useimmiten hiraganaa ja katakanaa, man'yōganaa käytetään edelleen joidenkin nykyajan japanilaisten sanojen kirjoittamiseen.
Näitä esimerkkejä kutsutaan atejiksi. Joitakin esimerkkejä ovat 寿司 sushi, 亜細亜 Ajia (Aasia)、亜米利加 Amerika (Amerikka)、仏蘭西 Furansu (Ranska)、阿弗利加 Afurika (Afrikka)、沢山 takusan ja 珈琲 kōhī (kahvi)。.
Joskus, kuten 仏蘭西:n tapauksessa, nämä ovat paikkojen nimien vanhoja kirjoitusasuja, ennen kuin japanilaiset päättivät käyttää katanana-merkintää kaikissa muissa kuin kiinalaisissa lainasanoissa. Toisinaan käytetään atejia, koska kiinalaiset merkit ovat eri maissa tunnetumpia kuin hiragana ja katana, esimerkiksi kiinalaiset tunnistavat 寿司:n, koska molempia merkkejä on myös kiinassa, eikä すし:tä, koska kumpaakaan merkkiä ei ole kiinassa. Vaikka kiinalainen merkki "kahvi" on 咖啡, japanilainen 珈琲 on niin lähellä sitä, että kiinalaiset voivat selvittää sen pienellä arvailulla.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on Man'yōgana?
V: Man'yōgana on vanhin tunnettu äännepohjainen kirjoitusjärjestelmä, jota käytetään japanin kielessä. Se luotiin käyttämällä kiinalaisia merkkejä vain niiden ääntämiseen eikä sanan merkitykseen.
K: Milloin kanjit tulivat ensimmäisen kerran Japaniin?
V: Kanjit eli japanin kielen kirjoittamiseen käytetyt kiinalaiset merkit saapuivat Japaniin ensimmäisen kerran noin 4. vuosisadalla jKr. Korean niemimaan kautta.
K: Miten kiinalaiset ja japanilaiset erosivat toisistaan kirjoittamisessa?
V: Kiinalaisten ja japanilaisten välillä oli monia eroja kirjoittamisessa. Esimerkiksi kiinan kielen sanajärjestys on SVO (subjekti-verbi-objekti), kun taas japanin kielen sanajärjestys on SOV. Lisäksi kiinalaiset morfeemit ovat yleensä yksitavuisia eli vain yhden tavun sanoja, kun taas japanilaiset sanat olivat usein monitavuisia eli kahden tai useamman tavun sanoja.
K: Mitä tehtiin, jotta japanin kielen äidinkieliset puhujat ymmärtäisivät kanjin?
V: Kiinalainen kirjainjärjestelmä oli muutettava puhuttuun japanin kieleen sopivaksi, jotta japania äidinkielenään puhuvat ymmärtäisivät sitä. Tätä ratkaisua kutsuttiin nimellä man'yōgana, joka koostui noin 970 kiinalaisesta merkistä, joita voitiin käyttää kuvaamaan noin 90 erilaista japanin kielessä käytettävää moraalia.
K: Mikä korvasi man'yōganan äänteisiin perustuvana kirjoitusjärjestelmänä?
V: Katakana ja hiragana korvasivat man'yōganan äänteisiin perustuvana kirjoitusjärjestelmänä, koska ne olivat yksinkertaisia ja helppokäyttöisiä verrattuna man'yōganaan, jota jopa japanin kieltä äidinkielenään puhuvien oli vaikea ymmärtää, koska se perustui vahvasti kanji-merkkeihin.
Kysymys: Onko olemassa nykyaikaisia esimerkkejä sanoista, jotka on kirjoitettu man'yōganalla?
V: Kyllä, on olemassa nykyaikaisia esimerkkejä sanoista, jotka on kirjoitettu man'yōganalla, kuten 寿司 sushi、亜細亜 Ajia (Aasia)、亜米利加 Amerika (Amerikka)、仏蘭西 Furansu (Ranska)、阿弗利加 Afurika (Afrikka)、沢山 takusan ja 珈琲 kōhī (kahvi). Näitä kutsutaan atejiksi, koska niissä käytetään vanhoja kirjoitusasuja ennen kuin katakana tuli suosituksi tai koska ne ovat tunnistettavampia kuin hiragana/katakana Japanin ulkopuolella, sillä joitakin niistä voi olla myös muissa kielissä, kuten kiinassa.
