Molliasteikko on musiikinteoriassa asteikko, jonka perusrakenne muodostuu toonikasta, toonikan yläpuolella olevasta pienestä terssistä ja toonikan yläpuolella olevasta puhtaasta kvintistä. Nämä kolme säveltä muodostavat mollin peruskolmisoinnun. Molliajärjestelmiin kuuluvat myös useat asteikot ja moodit, kuten dorilainen moodi ja fryygialainen moodi, jotka jakavat mollille tyypillisiä piirteitä.

Yksinkertaisesti sanottuna molliasteikko on sävelsarja, jonka kuulostetaan usein melankoliselta tai tummasävyiseltä verrattuna duuriasteikkoon. Jokaisella molliasteikolla on myös suhteellinen duuriasteikko, jonka kuudennesta sävelestä molli voidaan ajatella alkavan — esimerkiksi a-molli alkaa C-duurin kuudennesta sävelestä.

Useimmiten, kun puhutaan molliasteikosta käytännössä, tarkoitetaan yhtä kolmesta yleisestä tyypistä:

  • Luonnollinen molli (natural minor) — sävelvälimalli: 2–1–2–2–1–2–2 semitonia (kokoväli = 2, puolisävel = 1). Esimerkki: a-molli luonnollisena = A B C D E F G A.
  • Harmoninen molli (harmonic minor) — sama kuin luonnollinen, mutta yläsävel (seuraava toonikan yläpuolinen sävel) korotetaan puolisävelllä, mikä tuottaa suuren sekstin ja suuren dominanttisoinnun tarpeen: 2–1–2–2–1–3–1 semitonia. Esimerkki: a-harmoninen molli = A B C D E F G# A. Harmoninen molli antaa vahvemman johtosävelen ja mahdollistaa suurivertaisen V-asteen (E major tai E7 a-mollissa).
  • Melodinen molli (melodic minor) — nouseva ja laskeva muoto eroavat toisistaan: noustessa korotetaan sekä VI että VII aste (sävelaskeleet F→F# ja G→G# a-mollissa), jolloin nousuasteikon välimallit ovat 2–1–2–2–2–2–1 semitonia; laskeutuvassa suunnassa asteikko yleensä palaa luonnolliseksi molliksi (2–1–2–2–1–2–2). Esimerkki: a-molli melodisena nousevana = A B C D E F# G# A; laskevana = A G F E D C B A.

Intervalleina mollin perusrakenne voidaan kuvata myös asteikkotasoina ja sointujen avulla: luonnollisessa mollissa asteet ja niiden kolmisoinnut romalaisin numeroin ovat tyypillisesti i – ii° – III – iv – v – VI – VII (esimerkiksi a-mollissa: Am – B° – C – Dm – Em – F – G). Harmonisen mollin vaikutuksesta v-aste muuttuu usein suureksi (V) tai V7:ksi johtosävelen takia, jolloin harmoninen funktio vahvistuu (Am – E tai E7).

Mihin mollia käytetään? Molliasteikot ovat keskeisiä sekä klassisessa että populaarimusiikissa ja tarjoavat laajan ilmaisukirjon: luonnollinen molli antaa klassisia ja kansanmusiikillisia sävyjä, harmoninen molli luo dramaattisia ja itämaismaisiin melodioihin viittaavia värejä johtosävelen ansiosta, ja melodinen molli helpottaa sujuvaa melodista liikkumista ylös mentäessä. Moodit kuten dorilainen ja fryygialainen tuovat omat tunnuspiirteensä (esim. dorilaisessa on pieni terssi mutta suuri seksti, fryygialaisessa on pieni sekunti).

Yhteenvetona: molliasteikko on laaja käsite, joka kattaa useita asteikkotyyppejä ja mooditoimintoja. Tuntemalla luonnollisen, harmonisen ja melodisen mollin erot sekä niiden sointutoiminnot voi ymmärtää, miten molli rakentaa melankolisesta tunnelmasta dynaamisen harmonisen liikkeen ja melodisen mahdollisuuden.