Teoreettiset sävellajit — mahdottomat avaimet ja enharmoniset vastineet
Tutustu teoreettisiin sävellajeihin: mahdottomat avaimet, kaksoisharpit ja enharmoniset vastineet — selkeä opas sävelteoriaan ja käytäntöön.
Musiikinteoriassa teoreettiset tai mahdottomat avaimet ovat avaimia, joiden sävelsignaatiossa on vähintään yksi kaksoissointu tai kaksoisharppi.
Kaksoistasoja ja kaksoisharppeja käytetään musiikissa satunnaissointuina, mutta niitä sijoitetaan harvoin (tasavireistä musiikkia käyttävässä musiikissa) sävelsävyyn, koska se tekisi sävelsävyn lukemisen hyvin vaikeaksi.
Esimerkiksi G♯-duuri-sävelaskelmaa käytetään harvoin nuottien kirjoittamiseen, koska sen sävelasteikossa on F
. G♯-duuri-sävelasteikon tasatahtisessa asteikossa on täsmälleen samat sävelet kuin A♭-duuriasteikossa. Tällaisia avainpareja kutsutaan enharmonisesti vastaaviksi. Teoreettinen G♯-duuri kirjoitetaan siis yleensä A♭-duurin sävellajilla.
Mitä kaksoisharpit ja -flatit tarkoittavat?
Kaksoisharppi (♯♯) korottaa sävelen kahdella puolisävelellä eli yhdellä kokoäänellä, ja kaksoisflat (♭♭) laskee sävelen kahdella puolisävelellä. Tällaiset merkinnät toimivat samalla periaatteella kuin yksinkertaiset # ja ♭, mutta niillä ilmaistaan suuremmat korotukset tai laskut. Notaatiossa kaksoisharpit ja -flatit tekevät nuottien lukemisesta ja avainkuvien hahmottamisesta monimutkaisempaa, minkä vuoksi niitä pyritään välttämään, kun mahdollista.
Miksi teoreettisia avaimia vältetään?
- Lukemisen vaikeus: avainkuva, jossa on kaksoissointuja tai useita kaksoissymboleja, on esiintyville muusikoille hankala ja altis virheille.
- Enharmoninen yksinkertaistus: tasavireisessä virityksessä useimmat teoreettiset avaimet kuulostavat täsmälleen samalta kuin yksinkertaisempi, enharmoninen vastine (esim. G♯-duuri = A♭-duuri), joten käytetään mieluummin jälkimmäistä.
- Käytännöllisyys: nuottien kirjoittaminen, painatus ja soittaminen ovat helpompia, kun avainkuva pysyy kohtuullisena (enintään seitsemän # tai ♭).
Esimerkkejä ja enharmoniset vastineet
Tyypillisiä esimerkkejä teoreettisista avaimista ovat esimerkiksi G♯-duuri, D♯-duuri ja A♯-duuri; niiden enharmoniset (käytännöllisemmät) vastineet ovat vastaavasti A♭-duuri, E♭-duuri ja B♭-duuri. Muita usein mainittuja vastinepareja:
- B♯-duuri ≈ C-duuri
- C♭-duuri ≈ B-duuri
- D♭♭ tai vastaavat kaksoismerkittyjen avainten teoriat ovat yleensä korvattavissa selkeämmillä nimillä.
Huomaa, että vaikka nämä parit ovat enharmonisia (kuulostavat samalta tasavireessä), niiden notaatio ja teoreettinen merkitys (esim. melodinen funktio tai kvinttikierto) voivat erota riippuen sävellyksen harmonisesta kontekstista.
Käyttötapaukset ja historiallinen tausta
- Teoreettinen analyysi: teoreettisia avaimia käytetään joskus harmonian analyysissa tai koulutustekstissä selvittämään tiettyjä kontrapunktisia suhteita tai modulointeja.
- Historialliset viritykset: ennen tasavireisyyden laajaa käyttöönottoa sävelasteikot eivät aina olleet täsmälleen samat nimellisesti eri avaimissa; silloin jotkin "vaikeat" avaimet saattoivat olla käytännöllisempiä tietyissä konteksteissa.
- Nykykirjoituksessa: modernissa klassisessa ja populaarimusiikissa teoreettiset avaimet ovat harvinaisia, mutta ne saattavat esiintyä tarkoituksellisesti värittämään notaatioita tai ilmaista microtonaalisia ideoita.
Vinkkejä muusikoille
- Kun kohtaat avainkuvan, jossa on kaksoismerkintöjä, yritä ensin etsiä enharmonista yksinkertaistusta — usein kappale voidaan ymmärtää helpommin sen avulla.
- Opettele lukemaan kaksoisharppeja ja -flatteja, sillä ne esiintyvät ajoittain esimerkiksi edistyneemmässä pianomusiikissa tai teoreettisissa esimerkeissä.
- Muista, että nuotin nimi ja soitu sävel voivat poiketa — sama ääni voi olla eri nimellä riippuen avaimesta ja harmoniasta.
Yhteenvetona: teoreettiset tai "mahdottomat" avaimet ovat ennen kaikkea notaatioon liittyvä ilmiö. Ne eivät luo uusia ääniä tasavireisessä järjestelmässä, mutta voivat kuvata tiettyjä teoreettisia suhteita tai historiallisia viritysratkaisuja. Käytännössä musisoijat ja nuottikirjoittajat suosivat yleensä niiden enharmonisia vastineita, koska ne ovat selkeämpiä lukea ja ymmärtää.
Enharmoninen ekvivalenssi
Länsimaisen musiikin kappaleessa on tavallisesti kotiavaimet, ja sen sisällä oleva kohta voi siirtyä toiseen, yleensä kotiavaimeen läheisesti liittyvään sävellajiin. (Tavallisesti lähellä alkuperäistä viitosympyrän ympärillä.) Kun avain on lähellä ympyrän yläosaa (nollan tai vähän akordia sisältävä avain), molempien avainten kirjoitus on helppoa - lisätään pieni määrä ylimääräisiä teriä tai desejä. Mutta jos kotiavain on lähellä ympyrän alaosaa (ääniavain, jossa on paljon johdannaisia), voidaan joutua käyttämään enharmonista ekvivalenssia, koska pelkkä johdannaisten lisääminen johtaa avaimeen, jossa on liian paljon johdannaisia, jotta sitä olisi helppo soittaa tai kirjoittaa.
Viidesosaympyrä, joka osoittaa duuri- ja molliavaimet
Tarve ottaa huomioon teoreettiset avaimet
Kummassakin viitosympyrän kolmessa alimmassa paikassa kaksi enharmonista vastinetta voidaan kirjoittaa ilman kaksois-säröjä tai kaksois-ääniä, joten niitä ei voida luokitella "teoreettisiksi avaimiksi":
| Pääaine (sivuaine) | Avainsignatuuri |
| Pääaine (sivuaine) | Avainsignatuuri |
| B (G♯) | 5 terävää |
| C♭ (A♭) | 7 asuntoa |
| F♯ (D♯) | 6 terävää |
| G♭ (E♭) | 6 asuntoa |
| C♯ (A♯) | 7 terävää |
| D♭ (B♭) | 5 asuntoa |
Mutta kun suhteellinen avain on ympyrän vastakkaisella puolella kuin kotiavaimensa, teoriassa kyseiseen avaimeen moduloiminen edellyttäisi niin monien desien tai isojen lisäämistä, että avainsignaaliin pitäisi kirjoittaa kaksinkertaiset desit ja kaksinkertaiset flatit. Seuraavat avaimet (joista kuusi on edellä mainittujen rinnakkaisia duuri- ja molliavaimia) vaatisivat jopa seitsemän kaksoisharppia tai -follaa:
| Avain | Avain Allekirjoitus | |
| D♭ molli (= C♯ molli). | 8 asuntoa | F-duuri (= E-duuri) |
| g-molli (= f-molli). | 9 asuntoa | B |
| c-molli (= h-molli) | 10 asuntoa | E |
| f-molli (= e-molli) | 11 asuntoa | A |
| H | 12 asuntoa | D |
| E | 13 asuntoa | G |
| A | 14 asuntoa | C |
| G♯-duuri (= A♭-duuri) | 8 terävää | E♯-molli (= f-molli) |
| D♯-duuri (= E♭-duuri) | 9 terävää | B-molli (= c-molli) |
| A♯-duuri (= B♭-duuri) | 10 terävää | F |
| E♯-duuri (= F-duuri) | 11 terävää | C |
| B-duuri (= C-duuri) | 12 terävää | G |
| F | 13 terävää | D |
| C | 14 terävää | A |
Jos esimerkiksi E-duurissa oleva kappale moduloituisi viidenneksellä ylöspäin B-duuriin, joka on ympyrän vieressä ja samalla puolella ympyrää, merkintä on selkeä ja yksinkertainen: lisätään yksi ylimääräinen terävä, jolloin saadaan viisi terävää. Jos se moduloitaisiin uudelleen, siitä tulisi F♯-duuri, joka kirjoitettaisiin kuudella terällä. Seuraavassa modulaatiossa, C♯-duuriin, on seitsemän teriä. Mutta seuraava modulaatio olisi teoreettisessa G♯-avaimessa, joka tarvitsisi kahdeksannen terän, jotta edellisestä F♯-nuotista tulisi F . Teoreettisten avainten välttämiseksi uusi jakso kirjoitettaisiin yleensä enharmonisesti vastaavaan A♭-duuri-sävellajiin.
| Diatoniset asteikot ja avaimet | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Taulukosta näet, kuinka monta terää tai desiä kussakin asteikossa on. Molliasteikot kirjoitetaan pienellä. | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mitä ovat teoreettiset avaimet?
V: Teoreettiset sävelet ovat musiikin säveliä, joiden sävelsignaatiossa on vähintään yksi kaksoissävy tai kaksoiskyke.
K: Miksi kaksoisflatit ja kaksois-särpit sijoittuvat harvoin avainsignatuuriin?
V: Kaksoisduuneja ja kaksoisreseptiä käytetään akordinaaleina, mutta niitä sijoitetaan harvoin äänimerkkiin, koska se tekisi äänimerkin lukemisen hyvin vaikeaksi.
K: Mikä on esimerkki teoreettisesta äänensävystä?
V: Esimerkki teoreettisesta säveltavasta on G♯-duuri, jonka säveltavassa on F.
K: Miten voimme kirjoittaa musiikkia käyttäen tätä teoreettista avainta?
V: Voimme kirjoittaa musiikkia käyttäen tätä teoreettista avainta kirjoittamalla sen samoilla sävelillä kuin A♭-duuri, koska nämä kaksi avainta ovat enharmonisesti samanarvoisia.
K: Mitä tarkoittaa enharmonisesti vastaava?
V: Enharmonisesti ekvivalentti tarkoittaa, että kahdella eri säveltavalla on täsmälleen samat sävelet.
K: Miksi käytämme ekvivalenttista temperamenttia, kun kirjoitamme nuotteja ylös? V: Käytämme ekvivalenttista temperamenttia, kun kirjoitamme musiikkia muistiin, jotta kaikki nuotit kuulostavat yhtä sointuvilta riippumatta niiden sijainnista asteikolla.
Etsiä