Myriapoda on niveljalkaisten alalaji. Siihen kuuluvat muun muassa tuhatjalkaiset ja tuhatjalkaiset. Ryhmään kuuluu noin 13 000 kuvailtua lajia, joista kaikki ovat maaeläimiä. Nimi tarkoittaa "monta jalkaa" — todellisuudessa lajirajat vaihtelevat voimakkaasti: yksi tunnettu laji, Illacme plenipes, voi kantaa yli 750 jalkaa, kun taas joillakin lajeilla on alle kymmenen jalkaa.
Luokittelu
Myriapodat jaetaan perinteisesti neljään pääluokkaan:
- Diplopoda (tuhatjalkaiset) – tavallisesti kasvi- ja eloperäistä ainesta syöviä, kehittyneitä kaksijalkaisia segmenttejä (ns. diplosomit).
- Chilopoda (satasjalkaiset) – lihansyöjiä, jotka kantavat myrkkyä sisältäviä purevia etujalkoja (forcipulat) saaliin lamauttamiseksi.
- Pauropoda – pieniä, hienorakenteisia lajeja, joiden jalka- ja segmenttimäärät voivat olla alhaisia.
- Symphyla – pieniä, valkoisia maaperässä eläviä myriapodeja, jotka muistuttavat ulkonäöltään pikkuisia veikeitä.
Rakenne ja liikkuminen
Myriapodien ruumis on jaettu toistuviin segmentteihin, joista kukin kantaa yhtä tai kahta paria jalkoja. Diplopodien segmentit ovat usein yhdistyneitä siten, että jokainen näkyvä segmentti kantaa kahta jalkaparia (tämä on yksi syy niiden pitkään, tiheään jalka-asetelmaan). Chilopodat ovat litteämpiä ja ketterämpiä, mikä sopii lihansyöntiin ja nopeaan liikkeeseen. Hengitys tapahtuu pääasiassa trakeiden kautta, ja monilla lajeilla on pieniä ilmarakoja (spiracles) segmenttien sivuilla.
Elintavat ja ekologia
- Elinympäristöt: myriapodat elävät pääasiassa kosteissa maastoissa, kuten lehtomaa-, metsä- ja maaperäkerroksissa, lahopuun alla ja kivien alla. Suurin osa lajeista ei kestä kuivuusjaksoja hyvin.
- Ravinto: diplopodat ovat yleensä hajottajia ja kasvinsyöjiä (syövät kuollutta kasvinosaa, sieniä jne.), kun taas chilopodat ovat petoeläimiä, jotka pyydystävät hyönteisiä ja muita pieneliöitä.
- Puolustus: diplopodit säteilevät usein erilaisia kemiallisia puolustusaineita (esim. formaldehydin kaltaisia yhdisteitä), käpristyvät suojaksi tai irrottavat osia kykenemättömän saalistajan häiritsemiseksi. Chilopodat käyttävät puremia ja myrkkyä.
- Lisääntyminen: myriapodien lisääntyminen vaihtelee luokittain; jotkin lajit munivat yksittäin maaperään, toiset hoitavat jälkeläisiä jonkin aikaa. Monilla lajeilla on monimutkaisia parittelukäyttäytymisiä ja erikoistuneita lisääntymiselimiä (esim. gonopodit diplopodeilla).
Levinneisyys ja suojelu
Myriapodat ovat maailmanlaajuisesti yleisiä ja esiintyvät kaikilla maapallon alueilla lukuun ottamatta napa-alueita. Monet lajit ovat kuitenkin habitatin spesialisteja, ja niiden populaatiot voivat olla herkkiä metsien häviämiselle, maaperän muuttumiselle ja kuivatukselle. Useimpien lajien tarkka levinneisyys ja uhanalaisuus ovat huonosti tunnettuja, koska monia lajeja ei ole vielä kuvailtu.
Evoluutio ja fossiilit
Myriapodien fossiilitiedot ulottuvat myöhäiselle siluurikaudelle, ja varhaiset fossiilit osoittavat, että ryhmä oli jo tuolloin eriytynyt nykyisistä päälinjoistaan. Samanaikaisesti molekyylitodisteet viittaavat siihen, että myriapodat monipuolistuivat jo kambrikaudella, ja kambrian tasolta on löydetty fossiileja, joita tulkitaan myriapodien kaltaisiksi (tai niiden lähisukulaisiksi). Fossiiliaineisto on kuitenkin osin katkonainen, ja uusilla löydöillä sekä molekyylianalyyseillä pyritään tarkentamaan ryhmän varhaista kehityshistoriaa.
Merkitys
Myriapodat ovat tärkeitä ekosysteemipalveluiden tuottajia: diplopodit edistävät hajotusta ja ravinteiden kiertoa, kun taas chilopodat säätelevät pieneliöiden ja hyönteisten populaatioita. Ne ovat myös tutkimuskohteita morfologian, evoluution ja kemiallisten puolustusmekanismien tutkimuksessa.
