Myriapoda — monijalkaiset: tuhat- ja satasjalkaiset, 13 000 lajia

Tutustu myriapodeihin: monijalkaisten maailma — tuhat- ja satasjalkaiset, 13 000 lajia, maaeläimet, uskomattomat jalkamäärät, fossiilihistoria ja niiden elinympäristöt.

Tekijä: Leandro Alegsa

19-03-2026 12:33

Myriapoda on niveljalkaisten alalaji. Siihen kuuluvat muun muassa tuhatjalkaiset ja tuhatjalkaiset. Ryhmään kuuluu noin 13 000 kuvailtua lajia, joista kaikki ovat maaeläimiä. Nimi tarkoittaa "monta jalkaa" — todellisuudessa lajirajat vaihtelevat voimakkaasti: yksi tunnettu laji, Illacme plenipes, voi kantaa yli 750 jalkaa, kun taas joillakin lajeilla on alle kymmenen jalkaa.

Luokittelu

Myriapodat jaetaan perinteisesti neljään pääluokkaan:

Diplopoda (tuhatjalkaiset) – tavallisesti kasvi- ja eloperäistä ainesta syöviä, kehittyneitä kaksijalkaisia segmenttejä (ns. diplosomit).
Chilopoda (satasjalkaiset) – lihansyöjiä, jotka kantavat myrkkyä sisältäviä purevia etujalkoja (forcipulat) saaliin lamauttamiseksi.
Pauropoda – pieniä, hienorakenteisia lajeja, joiden jalka- ja segmenttimäärät voivat olla alhaisia.
Symphyla – pieniä, valkoisia maaperässä eläviä myriapodeja, jotka muistuttavat ulkonäöltään pikkuisia veikeitä.

Rakenne ja liikkuminen

Myriapodien ruumis on jaettu toistuviin segmentteihin, joista kukin kantaa yhtä tai kahta paria jalkoja. Diplopodien segmentit ovat usein yhdistyneitä siten, että jokainen näkyvä segmentti kantaa kahta jalkaparia (tämä on yksi syy niiden pitkään, tiheään jalka-asetelmaan). Chilopodat ovat litteämpiä ja ketterämpiä, mikä sopii lihansyöntiin ja nopeaan liikkeeseen. Hengitys tapahtuu pääasiassa trakeiden kautta, ja monilla lajeilla on pieniä ilmarakoja (spiracles) segmenttien sivuilla.

Elintavat ja ekologia

Elinympäristöt: myriapodat elävät pääasiassa kosteissa maastoissa, kuten lehtomaa-, metsä- ja maaperäkerroksissa, lahopuun alla ja kivien alla. Suurin osa lajeista ei kestä kuivuusjaksoja hyvin.
Ravinto: diplopodat ovat yleensä hajottajia ja kasvinsyöjiä (syövät kuollutta kasvinosaa, sieniä jne.), kun taas chilopodat ovat petoeläimiä, jotka pyydystävät hyönteisiä ja muita pieneliöitä.
Puolustus: diplopodit säteilevät usein erilaisia kemiallisia puolustusaineita (esim. formaldehydin kaltaisia yhdisteitä), käpristyvät suojaksi tai irrottavat osia kykenemättömän saalistajan häiritsemiseksi. Chilopodat käyttävät puremia ja myrkkyä.
Lisääntyminen: myriapodien lisääntyminen vaihtelee luokittain; jotkin lajit munivat yksittäin maaperään, toiset hoitavat jälkeläisiä jonkin aikaa. Monilla lajeilla on monimutkaisia parittelukäyttäytymisiä ja erikoistuneita lisääntymiselimiä (esim. gonopodit diplopodeilla).

Levinneisyys ja suojelu

Myriapodat ovat maailmanlaajuisesti yleisiä ja esiintyvät kaikilla maapallon alueilla lukuun ottamatta napa-alueita. Monet lajit ovat kuitenkin habitatin spesialisteja, ja niiden populaatiot voivat olla herkkiä metsien häviämiselle, maaperän muuttumiselle ja kuivatukselle. Useimpien lajien tarkka levinneisyys ja uhanalaisuus ovat huonosti tunnettuja, koska monia lajeja ei ole vielä kuvailtu.

Evoluutio ja fossiilit

Myriapodien fossiilitiedot ulottuvat myöhäiselle siluurikaudelle, ja varhaiset fossiilit osoittavat, että ryhmä oli jo tuolloin eriytynyt nykyisistä päälinjoistaan. Samanaikaisesti molekyylitodisteet viittaavat siihen, että myriapodat monipuolistuivat jo kambrikaudella, ja kambrian tasolta on löydetty fossiileja, joita tulkitaan myriapodien kaltaisiksi (tai niiden lähisukulaisiksi). Fossiiliaineisto on kuitenkin osin katkonainen, ja uusilla löydöillä sekä molekyylianalyyseillä pyritään tarkentamaan ryhmän varhaista kehityshistoriaa.

Merkitys

Myriapodat ovat tärkeitä ekosysteemipalveluiden tuottajia: diplopodit edistävät hajotusta ja ravinteiden kiertoa, kun taas chilopodat säätelevät pieneliöiden ja hyönteisten populaatioita. Ne ovat myös tutkimuskohteita morfologian, evoluution ja kemiallisten puolustusmekanismien tutkimuksessa.

Rakenne

Myriapodeilla on vain yksi antennipari ja useimmissa tapauksissa yksinkertaiset silmät. Suulakit sijaitsevat pään alapuolella, . Ylähuulen muodostavat "epistomi" ja labrum ja alahuulen pari leukoja. Suun sisällä on pari alaleukoja. Myriapodit hengittävät hengityspiraalien kautta, jotka ovat yhteydessä hyönteisten kaltaiseen henkitorvijärjestelmään.

Luokitus

On keskusteltu paljon siitä, mikä niveljalkaisten ryhmä on läheisimmin sukua Myriapoda-heimolle. Mandibulata-hypoteesin mukaan Myriapoda on Pancrustacean sisartaksoni, joka käsittää Crustaceat ja Hexapodat. Atelocerata-hypoteesin mukaan Hexapoda on lähin, kun taas Paradoxopoda-hypoteesin mukaan Chelicerata on lähin. Viimeksi mainittua hypoteesia tukevat useat molekyylitutkimukset, vaikka morfologisia merkkejä on vain vähän.

Eläviä myriapodeja on neljä luokkaa: Chilopoda (tuhatjalkaiset), Diplopoda (tuhatjalkaiset), Pauropoda ja Symphyla. Eläviä lajeja on yhteensä noin 12 000. Kunkin myriapodien ryhmän uskotaan olevan monofyleettinen, mutta niiden väliset sukulaisuussuhteet eivät ole yhtä varmoja.

Tuhatjalkaiset

Tuhatjalkaiset kuuluvat luokkaan Chilopoda. Ne ovat nopeita, saalistavia ja myrkyllisiä, ja ne saalistavat enimmäkseen öisin. Niitä on noin 3 300 lajia, jotka vaihtelevat pienikokoisesta Nannarup hoffmanista (pituus alle puoli tuumaa, n. 12 mm) jättiläismäiseen Scolopendra giganteaan, joka voi olla yli 30 senttimetriä pitkä.

Monisukasjalkaiset

Monisorkkaiset kuuluvat luokkaan Diplopoda, jossa useimmilla segmenteillä näyttää olevan kaksi paria jalkoja. Tämä johtuu siitä, että kukin ruumiinsegmenttipari on sulautunut (yhdistynyt) yhdeksi yksiköksi, minkä vuoksi ne näyttävät siltä, että niillä on kaksi jalkaparia segmenttiä kohti.

Ne ovat hitaampia kuin tuhatjalkaiset, ja ne käyttävät ravinnokseen lehtien kariketta ja jätteitä. Niitä on kuvattu noin 8 000 lajia, mikä saattaa edustaa alle kymmenesosaa maailman todellisesta tuhatjalkaisten monimuotoisuudesta. Yhdellä lajilla, Illacme plenipesillä, on 750 jalkaa, mikä on kaikista eläimistä suurin määrä. Tuhatjalkaisilla on tyypillisesti 36-400 jalkaa. Pillituhatjalkaiset ovat paljon lyhyempiä, ja ne pystyvät käärimään itsensä palloksi, kuten pillituhatjalkaiset.

Symphyla

Maailmanlaajuisesti tunnetaan noin 200 symphylaattilajia. Ne muistuttavat tuhatjalkaisia, mutta ovat pienempiä ja läpikuultavia. Monet niistä viettävät elämänsä maaperän sisäkkäisinä eläiminä, mutta jotkut elävät arboreaalisesti. Nuorilla yksilöillä on kuusi paria jalkoja, mutta useiden vuosien eliniän aikana ne lisäävät parin jokaisessa karvanvaihdossa, joten aikuisella yksilöllä on kaksitoista paria jalkoja.

Pauropoda

Pauropoda on toinen pieni ryhmä pieniä myriapodeja. Ne ovat tyypillisesti 0,5-2,0 millimetriä pitkiä, ja ne elävät maaperässä kaikilla mantereilla Etelämannerta lukuun ottamatta. Yli 700 lajia on kuvattu. Niiden uskotaan olevan tuhatjalkaisten sisäryhmä, ja niiden selkäpuolen tergiitit ovat sulautuneet yhteen segmenttipareittain, samalla tavoin kuin tuhatjalkaisilla on nähty segmenttien täydellisempi sulautuminen.