Necronomicon – Lovecraftin fiktiivinen Kuolleiden nimien kirja ja väärennökset

Necronomicon Lovecraftin fiktiivinen Kuolleiden nimien kirja, sen synkkä mytologia, alkuperäiset tarinat, unet ja tunnetut väärennökset sekä vaikutus kulttuuriin

Necronomicon on kauhukirjailija H. P. Lovecraftin luoma fiktiivinen taikakirja. Se on kreikalta kuulostava sana, jota tavallisesti selitetään muotoon "kuolleiden nimien kirja". Nimen tarkka etymologia on Lovecraftin luoma ja sille ei ole yhtä virallista käännöstä, mutta yleiskäsitys korostaa kirjan yhteyttä kuolemaan, unohdettuihin nimisiin ja kiellettyihin tietoihin. Se lausutaan usein "neck-ro-nom-ih-kon".

Luomisen tausta

Lovecraft kertoi saaneensa Necronomiconin idean unesta, ja hän sijoitti sen osaksi laajempaa kuvitteellista maailmaa, jota nykyään kutsutaan Cthulhu-mytologiaksi tai Lovecraftin mytologiaksi. Kirjan fiktiivinen tekijä on arabialainen runoilija ja okkultisti Abdul Alhazred, jota Lovecraft kuvaili "hulluksi arabilaiseksi" (the "Mad Arab"). Lovecraft lisäsi teokseen kuvitteellisia bibliografisia tietoja, viitteitä ja keksittyjä käännöksiä, jotta se näyttäisi uskottavalta ja vanhalta dokumentilta.

Fiktiivinen historia ja rooli tarinoissa

Necronomicon esiintyy useissa Lovecraftin kertomuksissa ja myös monien muiden mytologiaan myöhemmin lisänneiden kirjailijoiden teoksissa. Siinä väitetään olevan tietoa muinaisista olennoista, kosmisista kauhuista ja menetelmistä, jotka voivat herättää tai houkutella näitä voimia. Kirjan lukeminen tai sen naamioiden avaaminen johtaa usein tarinoissa mielettömyyteen, onnettomuuteen tai tuhoon, mikä tekee siitä tehokkaan kauhuelementin.

Lovecraftin ja hänen ystäviensä yhteispeli

Lovecraft rohkaisi kirjallista yhteisöään viittaamaan Necronomiconiin ja keksimään siihen liittyviä yksityiskohtia. Tämä yhteistyö ja yhteinen viittausverkosto auttoivat tekemään kirjallisesta keinotekoisesta teoksesta elävämmän tuntuisen. Sittemmin toiset kirjoittajat, kuten August Derleth ja monet nykykirjoittajat, laajensivat mytologiaa ja käyttivät Necronomiconia tarinallisena työkaluna.

Väärennökset ja todellisen maailman julkaisut

Fiktiivisen kirjan suosion ja uskottavuuden vuoksi jotkut tahot ovat julkaisseet teoksia, jotka esittävät olevansa todellisia käännöksiä tai alkuperäiskäsikirjoituksia. Näitä julkaisuja voidaan pitää väärennöksinä tai fanituotoksina: ne lainaavat Lovecraftin nimeä, muotoa ja mytologisia elementtejä ja lisäävät sekoituksen muinaisesta mytologiasta, okkultismista ja populaarikulttuurista. Useimmat akateemiset tutkijat ja Lovecraft-asiantuntijat pitävät Necronomiconia kirjallisena fiktiona eivätkä historiallisena lähteenä.

Vaikutus ja legendojen leviäminen

Vaikka Necronomicon on alkujaan fiktiivinen, sen maine on levinnyt laajasti. Kirja on inspiroinut elokuvia, roolipelejä, musiikkia ja taidetta; monet mytologiaa tuntemattomat lukijat ovat joskus erehtyneet pitämään sitä historiallisena tai okkulttisesti merkittävänä teoksena. Siksi keskustelu Necronomiconista kulkee usein rajalla kirjallisuuden, myytin ja populaarikulttuurin välillä.

Miksi aihe kiinnostaa yhä?

• Mysteerin ja kielletyn tiedon viehätys: Ajatus salaisista, vaarallisista teksteistä vetoaa kauhu- ja fantasialukijoihin.
• Yhteisöllinen tarinankerronta: Lovecraftin ja hänen seuraajiensa tapa jakaa ja täydentää fiktiivistä kirjallisuutta loi elävän mytologian, joka elää edelleen fanien ja kirjailijoiden keskuudessa.
• Populaarikulttuurin vaikutus: Elokuvat, pelit ja musiikki ovat pitäneet idean näkyvillä ja muokanneet sitä eri muotoihin.

Yhteenvetona Necronomicon on esimerkki siitä, kuinka kirjallinen fiktiivinen esine voi kasvaa itsenäiseksi legendaksi: alun perin Lovecraftin luoma keksintö, josta on muodostunut laajempi kulttuurinen ilmiö, johon liittyy sekä luovaa jatkokirjoittamista että todellisuuden ja fiktion rajan hämärtymistä.

Hae kirjaimella