Muinaiskreikan kieli: historia, murteet (attika, koine) ja kirjallisuus

Tutustu muinaiskreikan kieleen: sen historia, attika- ja koine-murteet sekä antiikin kirjallisuus — Homeros, tragediat ja vaikutus nykykieliin.

Muinaiskreikka oli indoeurooppalainen kieli, jota puhuttiin muinaisessa Kreikassa 9.-4. vuosisadalla eaa. alkaen. Kielen historia on kuitenkin laajempi: kielimuotoja esiintyy jo mykeneläisessä ajassa (Linear B -kirjoitukset, noin 16.–12. vuosisata eaa.), sen jälkeen seurasi ns. pimeä kausi, muinaiskreikan arkaainen ja klassinen vaihe (noin 8.–4. vuosisata eaa.) ja lopulta hellenistinen ja roomalaisaikainen Koine, joka säilyi kirjallisena ja hallinnollisena kielenä vielä vuosisatojen ajan. Muinaiskreikka ja latina ovat erittäin tärkeitä kieliä: niiden sanat, käsitteet ja kieliopilliset periaatteet vaikuttavat yhä tieteen, lääketieteen, filosofian ja lain sanastoon monessa nykykielessä. Vaikka muinaiskreikkaa ei enää puhuta alkuperäisessä muodossaan, se on antanut perustan monille nykyaikaisille eurooppalaisille kielimuodoille ja käsitteille.

Murteet ja kielelliset vaiheet

Kreikassa oli monia eri murteita, joista tärkeimpiä olivat attika, ioninen, eolinen ja dori, sekä useita paikallisia alamuotoja. Attikankreikkaa puhuttiin Ateenassa ja sen ympäristössä, ja sitä pidettiin klassisella ajalla usein "kirjakielenä" tai puhtaana muotona. Homeroksen ja muiden varhaisten runoilijoiden kieli on monimuotoinen sekoitus vanhoja sävyjä ja eri murteita.

Myöhemmin, erityisesti Aleksanteri Suuren valloitusten jälkeen, kehittyi yleiskieli nimeltä koine. Koine kreikka toimi kreikkalaisten yhteisenä kielenä laajalla alueella Välimeren itäosissa ja Lähi-idässä; siinä sekoittuivat attika ja useat muut murteet. Koine yksinkertaisti osittain muoto- ja äännejärjestelmää verrattuna klassiseen attikaan ja toimi lingua francana hellenistisellä ja roomalaisella ajalla. Niinpä koulutetut ihmiset oppivat kreikkaa usein toisena kielenä roomalaisessa maailmassa, samaan tapaan kuin monet oppivat nykyään englantia toisena kielenä.

Koinesta kehittyi vähitellen bysanttilainen eli keskikreikka ja edelleen nykysuomen vastineena modernin kreikan edeltäjä. Kielen äänne- ja muotorakenne muuttui ajan kuluessa: esimerkiksi taipuminen yksinkertaistui ja artikkeleiden käyttö vakiintui.

Kirjoitusjärjestelmät ja tekstilähteet

Muinaiskreikan vanhimmat kirjalliset merkit tunnetaan mykeneläisestä Linear B -käsialasta. Myöhemmin kreikkalainen aakkosto (jonka lähtökohtana oli foinikialainen kirjoitus) vakiintui ja siitä syntyi klassinen aakkosjärjestelmä, joka on suora esi-isä nykyisille kreikkalaisille aakkosille. Tekstejä on säilynyt monenlaisina lähteinä: kivilaatat (epigrafia), käsikirjoitukset, papyrukset ja myöhemmät kopiot bysanttilaisilta käsikirjoittajilta.

Kirjallisuus ja genret

Muinaiskreikkalaiset runoilijat ja kirjailijat loivat laajan kirjallisen perinteen, joka kattaa useita genrejä:

• Eepos: Suurimmat esimerkit ovat Ilias ja Odysseia, perinteisesti liitettynä runoilijaan Homeros, jotka kertovat sankaritarinoita, sodankäynnistä, matkustamisesta ja kreikkalaisista jumalista.
• Näytelmäkirjallisuus: 5. vuosisadalla eaa. syntyi Ateenassa runsaasti tragedioita ja komedioita. Merkkiteokset kirjoittivat mm. Aiskhylos, Sofokles ja Euripides, ja komedian tuntee esimerkiksi Aristophaneksen teoksista. Nämä näytelmät käsittelevät moraalisia, poliittisia ja yhteiskunnallisia teemoja.
• Lyyriikka: Runouden toinen tärkeä laji; laulurunoutta edustivat mm. Sappho ja Alkeos (ei-linkkejä tässä tekstissä).
• Historia ja proosa: Historiankirjoittajat kuten Herodotos ja Thukydides loivat perinteen, joka myöhemmin vaikutti historiatekstien muotoon. Filosofia, retoriikka ja tieteelliset tekstit (Platon, Aristoteles, lääketiede, matematiikka) muodostavat merkittävän osan muinaiskreikan kirjallisuudesta.

Antiikin Kreikan "kultakausi" innoitti myöhempää kirjallisuutta ja ajattelua, ja näitä teoksia on luettu, kommentoitu ja käännetty vuosisatojen ajan. Tekstien säilyminen on usein riippunut käsikirjoitusten kopioinnista ja bysanttilaisesta perinteestä.

Kieliopin, ääntämisen ja perinnön huomioita

Muinaiskreikan kielioppi oli morfologisesti rikas: substantiiveilla ja verbeillä oli monia taivutusmuotoja ja sijamuotoja. Klassinen attika käytti polytonista kirjoitusjärjestelmää (aksenttimerkit), kun taas modernissa kirjallisuudessa on käytössä yksinkertaisempi monotonic-järjestelmä. Ääntäminen on rekonstruoitavissa eri vaiheille; nykykreikan ääntäminen poikkeaa klassisesta äännejärjestelmästä.

Vaikutus ja perintö

Muinaiskreikan vaikutus näkyy nykysanoissa (lääketiede, biologia, filosofia, poliittinen terminologia), lainasanoina monissa eurooppalaisissa kielissä ja koulutuksen perinteissä. Lisäksi monet modernin länsimaisen kirjallisuuden, teatterin ja filosofian peruskäsitteet juontavat juurensa muinaiskreikan tekstiaineistosta.

Yhteenvetona: muinaiskreikka ei ollut yhtenäinen kielimuoto, vaan laaja ja monivaiheinen kieliperhe, joka kehittyi vuosituhansien aikana ja vaikutti voimakkaasti länsimaiseen kulttuuriin ja tieteeseen.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mitä on muinaiskreikka?

K: Miksi muinaiskreikka ja latina ovat tärkeitä kieliä?

K: Mitä on attikankreikka?

K: Mikä oli koininkreikkaa?

K: Kuka puhui ja kirjoitti vanhalla murteella, joka erosi jonkin verran attikankreikasta?

K: Mitä ovat Ilias ja Odysseia?

K: Kuka kirjoitti hienoja näytelmiä 5. vuosisadalla eaa.?

Hae kirjaimella