Opera buffa - italialainen koominen ooppera (1700-luvun määritelmä)

Opera buffa — 1700-luvun italialainen koominen ooppera: värikäs musiikkikomedia täynnä karikatyyrejä, nopeaa näyttämötoimintaa ja vaikuttavia ensemble-kohtauksia.

Opera buffa on italialainen termi, joka tarkoittaa "koomista oopperaa". Sitä käytetään pääasiassa 1700-luvun italialaisista koomisista oopperoista. Opera buffa on vastakohta opera serialle ("vakavalle oopperalle"), jossa tarina on tragedia. Opera serian piti olla "vakava", kun taas opera buffa oli viihdettävä musiikkikomedia. Opera serian tavoin kaikki laulettiin, eikä puhuttua dialogia ollut — toisin kuin esimerkiksi saksalainen Singspiel tai ranskalainen opéra comique, joissa puhuttu dialogi voi esiintyä.

Opera buffassa kertomus etenee yleensä resitatiivisesti (usein secco-resitatiivina basso continuo -säestyksellä), ja sen lomassa on aarioita, duettoja ja ensemble-osuuksia, joissa hahmot ilmaisevat tunteitaan ja näyttävät äänellistä taitoaan. Ariat buffassa ovat usein lyhyempiä ja rytmisesti suoraviivaisempia kuin korkeamman tyylin opera serian da capo -aariat; mukana voi olla myös nopeita "patter"-kohtauksia, orkestroidumpia resitatiiveja jännittyneissä hetkissä sekä monimutkaisia loppukohtauksia (finale), joissa useat hahmot laulavat päällekkäin eri materiaalin muodostaen dramaattisen yhteensoiton.

Nimet ja kehitys

Vaikka käytämme nykyään termiä "opera buffa", 1700-luvulla tällaisia oopperoita kutsuttiin muilla nimillä, esimerkiksi "commedia in musica", "dramma giocosa", "operetti", "burlesca" jne. Opera buffa oli yleensä täyspitkä teos, joka täytti koko illan viihdettä. Se erosi "intermezzosta" tai "farssasta", joka oli lyhyt musiikkikomedia, joka esitettiin musiikkitragedian väliajoilla, vaikka näiden kahden välinen ero ei aina olekaan ilmeinen. Intermezzo pidentyi 1700-luvun aikana ja kehittyi vähitellen ooppera buffaksi. Pergolesi La Serva Padrone oli intermezzo, josta tuli hyvin kuuluisa Pergolesi kuolemansa jälkeen. Se vaikutti ooppera buffa -teokseen. Pergolesin menestys aiheutti myös kansainvälisen kiinnostuksen italialaista koomista oopperaa kohtaan (mm. niin kutsutun "Querelle des Bouffons" -kiistan Ranskassa).

Musiikilliset ja draamalliset piirteet

Opera buffalle on ominaista nopea juonen eteneminen, selkeä rytmiikka ja napakka dramaturgia. Resitatiivit vievät juonta eteenpäin, kun taas aariat ja ensemblet pysäyttävät hetken ja antavat tilaa tunneilmaisulle. Erityisen tärkeäksi kehittyivät näytösten lopun suisitteet ja moniosaiset finalet, joissa useat henkilöt vuorottelevat ja lopulta tilanteet selkiintyvät tai riitatilanteet ratkeavat musiikin keinoin. Näyttelijäntyö ja komiikan ajoitus ovat buffassa usein keskeisemmässä roolissa kuin opera seriassa.

Tyypilliset hahmot ja karikatyyrit

Opera buffa sisälsi aina paljon karikatyyrejä. Hahmoissa näkyi inhimillisiä heikkouksia, kuten tyhmyyttä, turhamaisuutta, ahneutta ja teeskentelyä (ihmiset, jotka teeskentelivät olevansa viisaita ja tärkeitä). Ne pilkkasivat usein hallitsevia luokkia.

Tyypillisiä rollerakenteita olivat esimerkiksi:

• Basso buffo — koominen basso, usein juonen nokkela palvelija tai farssimainen vanhus.
• Soubrette / sopraano buffa — viehättävä, ovela palvelustyttö tai nuori nainen, joka usein juonii itselleen onnellisen lopun.
• Primi giovani — nuoret rakastavaiset, jotka usein joutuvat esteiden kautta yhteen.
• Il vecchio — vanha, usein varakas ja turhamainen mies, jota pilkataan (commedia dell'arten vaikutus näkyy mm. Pantalone- ja Il Dottore-tyypeissä).

Esitystyyli ja näyttämö

Ooppera buffassa näytteleminen oli aina hyvin tärkeää. Esitys oli hyvin vilkas, ja paljon tapahtui hyvin nopeasti. Kunkin näytöksen lopussa kaikki päähenkilöt lauloivat yhdessä: tätä kutsutaan "ensembleksi" (ranskankielinen sana "yhdessä"). Ensemblet toimivat juonenkäänteiden selventäjinä ja usein huipensivat kohtauksen kiihkeän dialogin ja musiikillisen kontrastin kautta. Buffa vaati näyttelijäsävellystä: laulajien tuli olla paitsi äänessään taitavia myös ketteriä komediassa ja ilmeikkäässä ilmaisu- sekä fyysisessä näyttelemisessä.

Syntypaikka, levikki ja merkittävät tekijät

Opera buffa alkoi Napolista ja levisi vähitellen muualle Italiaan. Se oli erityisen suosittua karnevaalien aikaan, jolloin kevyempi ja hauska repertuaari oli yleisön suosiossa. Tärkeitä ooppera buffa -säveltäjiä ovat muun muassa Carlo Goldoni ja Baldassare Galuppi. On syytä huomata, että Carlo Goldoni toimi ennen kaikkea libreton kirjoittajana, joka uudisti komiikan ja antoi monille buffa-oopperoille selkeän draaman rakenteen; Galuppi taas oli merkittävä säveltäjä napolilaisessa traditiossa. Muita keskeisiä nimiä ovat Pergolesi, Giovanni Paisiello, Domenico Cimarosa ja myöhemmin Rossini, jotka kaikki laajensivat buffan ilmaisua omilla tavoillaan.

Myöhäiskehitys ja vaikutus

1700-luvun lopulla ooppera buffa ja ooppera seria eivät aina olleet enää erotettavissa toisistaan. Lomittelu näkyi esimerkiksi termeissä kuten dramma giocoso, jossa yhdistyi koomisia ja vakavampia aineksia. Esimerkiksi Mozartin oopperassa Don Giovanni on paljon komediaa, mutta siinä on myös vakava puoli. Mozartin teokset kuten Le nozze di Figaro ja Così fan tutte myös ammensivat buffan perinteestä — etenkin moniosaisista ensembleista ja loppukohtausten rakentamisesta.

Opera buffan vaikutus näkyy edelleen oopperakirjallisuudessa ja näyttämöperinteessä: sen yhdistelmä rytmistä nerokkuutta, laulettua dialogia ja yhteiskunnallista pilkkaa loi pohjan monille myöhemmille musiikillis-komiikan muodoille.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mitä termi "opera buffa" tarkoittaa?

K: Miten opera buffa eroaa opera seria -oopperasta?

Kysymys: Mitä muita nimiä näille oopperatyypeille annettiin 1700-luvulla?

K: Oliko näissä oopperoissa puhuttua dialogia?

K: Mitä intermezzo ja farsa tarkoittavat?

Kysymys: Millaisia luonteenpiirteitä näihin teoksiin usein sisältyi?

K: Mistä tämäntyyppinen musiikki on peräisin?

Hae kirjaimella