"Avalon" on suosittu kappale, joka julkaistiin vuonna 1920. Sen nimi liitetään useisiin tekijöihin: Al Jolson, Buddy DeSylva ja Vincent Rose mainitaan usein kappaleen tekijöinä. Jolson levytti sen ensimmäisenä ja käytti sitä musikaaleissa Sinbad ja Bombo. Jolsonin versio nousi Yhdysvaltain singlelistalla sijalle 2 ja kappaleesta tuli nopeasti osa sekä populaarimusiikin että jazztulkintojen repertoaaria.
Kappaleen synty ja tekijyys
Kappaleen tekijyydestä on ollut epäselvyyksiä. On mahdollista, että Vincent Rose sävelsi kappaleen pääosin itse ja että Jolsonin nimeä käytettiin krediiteissä osana kaupallista markkinointia, koska Jolson oli tuolloin yksi suosituimmista esiintyjistä. Aluksi julkaisussa merkittiin vain Rose ja Jolson, ja Buddy DeSylvan nimi lisättiin myöhemmin. Tämänkaltaiset käytännöt eivät olleet harvinaisia 1920-luvun levytys- ja julkaisumaailmassa.
Levyt, esitykset ja vaikutus jazzissa
"Avalon" on gravitoitunut jazzstandardiin, ja monet merkittävät jazzartistit ovat levyttäneet tai esittäneet sen epävirallisilla ja virallisilla äänitteillä. Tunnettuja versioita ovat esimerkiksi:
- Cab Calloway (1934)
- Coleman Hawkins (1935)
- Eddie Durham (1936)
- Benny Goodman – kappale kuului hänen ohjelmistoonsa ja se esitettiin myös legendaarisessa konsertissa Carnegie Hallissa vuonna 1938.
Kappaletta on käytetty myös elokuvissa, muun muassa The Jolson Story (1946) ja The Benny Goodman Story (1956). Sen tarttuva melodia ja mahdollisuus improvisaatioon tekivät siitä suositun valinnan jazz-yhtyeille ja sooloartisteille. Kappaleen laajempi levittyminen vahvisti myös Jolsonin ja kirjoittajaryhmän mainetta populaarimusiikin piirissä.
Puccini-oikeuskiista
Laulun alussa oleva melodinen aihe on huomattavan samankaltainen Giacomo Puccinin oopperasta Giacomo Tosca, erityisesti kohtauksesta, joka tunnetaan laajalti oopperan tunteikkaana aariana. Useat kuuntelijat ja musiikintutkijat ovat todenneet, että Rose muutti Puccinin melodian vain vähän, ja tämä johti myöhemmin oikeustoimiin.
Tuomioistuin päätti lopulta, että Jolsonin ja Rosen oli maksettava Puccinin kustantajille 25 000 dollaria sekä luovutettava kaikki kappaleesta myöhemmin saadut voitot. Päätös vahvisti käytännössä, että sävelmän lainaaminen tai siitä huomattava muistuttaminen ilman lupaa voi muodostaa tekijänoikeusrikkomuksen, myös populaarimusiikissa. Oikeuskiista on jäänyt esimerkkinä siitä, kuinka klassisen musiikin teemojen käyttö populaarisovituksissa voi johtaa korvausvaatimuksiin.
Merkitys ja perintö
"Avalon" jää dokumentiksi 1920-luvun populaarimusiikin kaupallistamisesta, tekijänoikeuskäytännöistä ja jazzin varhaisesta kansansuosioitumisesta. Kappale osoittaa myös, miten melodiat kulkeutuvat tyylilajista toiseen ja miten tekijyyteen liittyvät käytännöt ja oikeudelliset rajat kehittyivät. Vaikka oikeuskiista vähensi alkuperäisten tekijöiden taloudellisia etuja, kappale säilyi osana sekä jazz- että populaarimusiikin perinnettä ja sitä pidetään yhä esimerkkinä 1920-luvun hittikappaleesta, jonka historia kytkeytyy sekä luovuuteen että oikeudellisiin kiistoihin.