Titus Macchius Plautus – antiikin Rooman komediakirjailija ja näytelmäkirjailija

Plautuksen varhaiselämästä tiedetään vain vähän. Nuorena Plautus rakensi näyttämöitä näytelmiä varten. Hän myös auttoi kulissien vaihtamisessa. Tällöin hän ehkä alkoi rakastaa teatteria. Ihmiset huomasivat, että hän oli lahjakas näyttelijä. Hän kutsui itseään "Macchiukseksi" (pellehahmo suosituissa farsseissa) ja "Plautukseksi" (termi, joka tarkoittaa "litteäjalkaista"). Perinteet kertovat myös, että jonkin ajan kuluttua hän ansaitsi tarpeeksi rahaa ryhtyäkseen työskentelemään merenkulkualalla. Hän aloitti jotakin, mutta hän ei menestynyt. Hänen sanotaan sitten työskennelleen käsillään työskentelevänä henkilönä. Vapaa-ajallaan hän perehtyi kreikkalaiseen draamaan - erityisesti Menanderin uuteen komediaan. Hänen opintonsa johtivat siihen, että hänen näytelmänsä esitettiin. Näytelmiä esitettiin ensimmäisen kerran n. 205 eaa. ja 184 eaa. välisenä aikana. Plautuksen komediat ovat enimmäkseen kreikkalaisten näytelmien sovituksia roomalaisille. Ne perustuvat yleensä kreikkalaisten näytelmäkirjailijoiden teoksiin.

Plautus ja roomalaisen yhteiskunnan jumalat

H. M. Tolliver puhuu Rooman valtionjumalista ja niiden merkityksestä Plautuksen teatterissa. Nämä jumalat olivat Plautuksen aikana tärkeä osa roomalaisten elämää - ihmisten piti palvoa niitä. Tolliver kertoo, että jumalat eivät olleet aivan samanlaisia kuin nykyään palvotut jumalat. Niitä palvottiin, mutta ne olivat myös kansallinen symboli. Valtionuskonto toimi myös poliittisena välineenä. Jos jumalat kannattivat huonoa johtajaa, myös kansan piti tukea häntä.

Plautusta syytetään joskus siitä, että hän opettaa yleisölle välinpitämättömyyttä ja jumalten pilkkaamista. Mitä tahansa hänen näytelmissään esiintyvää hahmoa voitiin verrata jumalaan. Olipa kyse hahmon kunnioittamisesta tai pilkkaamisesta, nämä viittaukset olivat jumalia halventavia. Tällaisia viittauksia jumaliin ovat esimerkiksi hahmo, joka vertaa kuolevaista naista jumalaan, tai hahmo, joka sanoo rakastavansa mieluummin naista kuin jumalia. Miles Gloriosuksen Pyrgopolynices (vs. 1265) kehuskelee pitkällä eliniällään ja sanoo syntyneensä päivän myöhemmin kuin Jupiter. Pseudoluksessa Jupiteria verrataan parittaja Ballioon. Ei ole myöskään harvinaista, että joku hahmo pilkkaa jumalia. Tämä on nähtävissä Poenuluksessa ja Rudensissa.

Yleensä ainoat hahmot, jotka halveksivat jumalaa, ovat alhaisen aseman hahmoja, kuten parittajia. Plautus tekee tämän ehkä siksi, että hahmot olisivat entistäkin demoralisoituneempia. Sotilaat aiheuttavat usein pilkkaa jumalien keskuudessa. Nuoret miehet, joiden on tarkoitus edustaa ylempää yhteiskuntaluokkaa, pilkkaavat usein jumalia huomautuksissaan. Loiset, parittajat ja kurtisaanit ylistävät jumalia usein vähin seremonioin. Tolliver väittää, että draama sekä heijastaa että ennakoi yhteiskunnallista muutosta. On todennäköistä, että Plautuksen aikana jumaliin suhtauduttiin jo paljon epäilevästi. Plautus ei keksinyt tai rohkaissut epäkunnioitukseen jumalia kohtaan, vaan käytti aikansa ajatuksia. Valtio valvoi näyttämötuotantoja, ja Plautuksen näytelmät olisi kielletty, jos ne olisivat olleet liian riskialttiita.

Gnaeus Naevius

Gnaeus Naevius oli toinen roomalainen näytelmäkirjailija kolmannen vuosisadan lopulla eaa. Hän kirjoitti tragedioita ja perusti jopa fabula praetexta -näytelmät (historialliset näytelmät), joissa hän dramatisoi historiallisia tapahtumia. Hän taisteli ensimmäisessä Punisessa sodassa, joten hänen syntymänsä sijoittuu noin vuoteen 280 eaa. Hänen ensimmäinen tragediansa tapahtui vuonna 235 eaa. Plautus olisi elänyt täsmälleen samaan aikaan kuin Naevius, mutta aloitti kirjoittamisen myöhemmin. Naevius on tunnetuin siitä, että hän joutui Metellien ja Scipionien - kahden kolmannen vuosisadan lopun vaikutusvaltaisen suvun - vangiksi. Naeviuksen vangitseminen ja lopulta karkottaminen on osoitus valtion sensuurista. Tämä sensuurin pelko on saattanut vaikuttaa Plautuksen valintaan siitä, mistä hän kirjoitti ja miten hän kirjoitti siitä.

Plautuksen nimiin on liitetty satoja näytelmiä, mutta kaanonissa on jäljellä 20 näytelmää. Voidakseen käyttää monipuolisempia hahmoja hän kehitti niin sanotun varastohahmon. Joskus hän käytti tyypillisiä tilanteita, joissa näitä hahmoja voitiin myös käyttää. Hän käytti aina samantyyppisiä varastohahmoja, varsinkin jos hän pystyi huvittamaan yleisöä. Kuten Walter Juniper kirjoitti: "Kaikki, myös taiteellinen luonnehdinta ja luonnehdinnan johdonmukaisuus, uhrattiin huumorille, ja hahmojen esittäminen jäi vain silloin, kun juonen ja huumorin onnistumisen kannalta oli välttämätöntä, että henkilö pysyi hahmossaan, ja kun henkilö kuvauksellaan vaikutti huumoriin."

Esimerkiksi Miles Gloriosus -elokuvassa nimeltä mainittu "kerskaileva sotilas" Pyrgopolynices näyttää turhamaista ja vaatimatonta puoltaan vasta ensimmäisessä näytöksessä, kun taas loinen Artotrogus liioittelee Pyrgopolynicesin saavutuksia. Artotrogus luo yhä naurettavampia väitteitä, joihin Pyrgopolynices suostuu kyseenalaistamatta. Nämä kaksi ovat täydellisiä esimerkkejä Plautinuksen komedioissa esiintyneistä mahtipontisen sotilaan ja epätoivoisen loisen vakiohahmoista.

Tällä tavoin Plautus pystyi yksinkertaistamaan monimutkaisia hahmoja ja antamaan yleisölle sen, mitä se halusi. "Yleisö, jonka makuun Plautus mukautui, ei ollut kiinnostunut hahmonäytelmästä", vaan se halusi huumoria, joka oli helposti monien ihmisten ymmärrettävissä. Stock-asetelmat tarjosivat tällaista huumoria. Plautus käytti sanaleikkejä, hän leikitteli sanoilla tai antoi sanoille toisen merkityksen. Yleensä Plautuksen näytelmien humoristiset hahmot ovat matalassa yhteiskunnallisessa asemassa. Tämä auttaa komediaa kokonaisuutena, koska alemman luokan hahmoihin suhtauduttiin usein vähemmän vakavasti, ja heidän oli oltava vähemmän varovaisia sanomisissaan.

• Moliere
• Toinen Puninen sota
• Shakespeare