Köyhyys on Intiassa tärkeä kysymys. Intiassa elää suuri osa maailman köyhistä ihmisistä, ja köyhyyden muoto ja vakavuus vaihtelevat alueittain, kaupungin ja maaseudun välillä sekä sosiaalisten ryhmien mukaan.

Intian hallituksen mukaan köyhyysraja on maaseudulla ₹816 kuukaudessa ja kaupunkialueilla ₹1 000 kuukaudessa (Tendulkar-komitean määrittelyyn perustuva mitta). Tämä tarkoittaa, että monilla ihmisillä ei ole riittävästi rahaa välttämättömiin menoihin kuten ruokaan, asumiseen ja terveydenhoitoon. Ehdotettu, mutta pitkälti kiistelty ja osin eri tavoin tulkittu virallinen köyhyysraja on myös ilmoitettu arvoina ₹972 (noin 14 Yhdysvaltain dollaria) kuukaudessa maaseudulla ja ₹1 407 (noin 21 Yhdysvaltain dollaria) kuukaudessa kaupungeissa.

Intiassa keskivertoihmisen energiantarpeen arvioidaan olevan maaseudulla noin 2400 kilokaloria päivässä ja kaupunkialueilla noin 2100 kilokaloria päivässä. Energian saannin puute liittyy usein aliravitsemukseen, joka on yksi köyhyyden ilmentymistä.

Määritelmä ja mittaaminen

Köyhyyttä mitataan eri tavoin. Tavallisia lähestymistapoja ovat:

  • Rahanarvoperusteinen köyhyysraja (national poverty line): perustuu kotitalouksien kulutusmenoihin tai tuloon. Intiassa Tendulkar-komitea (2009) määritteli edellä mainitut kuukausittaiset raja-arvot.
  • Ulkomaanvertailun köyhyysrajat (esim. kansainvälinen köyhyysraja 1,25 USD/päivä aikaisemmin, myöhemmin päivitetty 1,90 USD/päivä PPP-menetelmällä): näitä käytetään maiden välisissä vertailuissa.
  • Multidimensionaalinen köyhyys: huomioi tulon lisäksi terveyden, koulutuksen ja elinolojen puutteet (esim. MPI-menetelmät).

Intian tilastot perustuvat usein kulutuskyselyihin, mutta mittaustapojen valinta vaikuttaa merkittävästi siihen, kuinka monta ihmistä katsotaan köyhyysrajan alapuolella oleviksi.

Tilastot ja kehitys

  • Tendulkar-komitean (viimeisimmät laajemmin käytetyt arviot) mukaan vuonna 2011–2012 noin 26 % Intian väestöstä oli alle kansainvälisen 1,25 USD/päivä -rajan (tuohon aikaan käytetty raja). Samassa arvioinnissa todettiin, että köyhyys oli laskussa: vuosina 2004–2005 köyhyysaste oli noin 37,2 % ja vuosina 2009–2010 noin 29,8 %.
  • Köyhien määrän on arvioitu olleen noin 250 miljoonaa vuonna 2011–2012, mutta nämä luvut riippuvat mittaustavasta ja hintamuutosten huomioinnista.
  • Viime vuosikymmeninä Intiassa on tapahtunut huomattavaa talouskasvua ja urbanisaatiota, mikä on pienentänyt absoluuttista köyhyyttä monilla alueilla. Samalla köyhyyden rakenne on muuttunut: tulojen kasvu ei aina näy hyvinvoinnin paranemisena kaikilla alueilla tai ryhmissä.

Syytekijät ja seuraukset

  • Keskeisiä köyhyyden taustatekijöitä ovat alhainen tuottavuus maataloudessa, maanomistusongelmat, puutteellinen infrastruktuuri, rajallinen pääsy laadukkaaseen koulutukseen ja terveydenhuoltoon sekä syrjintä kastin ja sukupuolen perusteella.
  • Köyhyys johtaa usein aliravitsemukseen, heikkoon koulutukseen, korkeampaan sairastavuuteen ja työmahdollisuuksien puutteeseen. Sekä lyhyen että pitkän aikavälin hyvinvoinnille aiheutuu haittaa, mikä voi ylläpitää köyhyyden kierrettä sukupolvien yli.

Politiikat ja toimenpiteet

Intian keskushallitus ja osavaltiot ovat toteuttaneet useita ohjelmia köyhyyden vähentämiseksi ja sosiaaliturvan parantamiseksi. Tunnettuja toimenpiteitä ovat muun muassa:

  • MGNREGA (Mahatma Gandhi National Rural Employment Guarantee Act) – työllisyystakuu maaseudulla; antaa vähintään tietyn määrän palkallisia työpäiviä kotitaloutta kohti.
  • Julkinen osin valtion tukema ruokajärjestelmä (Public Distribution System, PDS) – subsidiaruokajakelun kautta ruokatarvikkeita alennettuun hintaan.
  • Sosiaaliset ohjelmat terveyden (esim. Ayushman Bharat), asumisen ja sähkön saatavuuden parantamiseksi sekä taloudellisen osallisuuden edistäminen (esim. pankkitilin avaamiset PMJDY-ohjelmassa).

Haasteet ja kritiikki

  • Mittausongelmat: eri komiteat ja tutkimukset antavat erilaisia tuloksia riippuen siitä, käytetäänkö kulutus- vai tuloperusteista lähestymistapaa, ja miten hintatason muutokset huomioidaan.
  • Ohjelmien kohdentaminen ja toimitusketjut: tukien perille saaminen ja korruption ehkäisy ovat pitkään olleet ongelmia.
  • Äkilliset shokit, kuten talouskriisit tai pandemiat (esim. COVID-19), voivat nopeasti lisätä köyhyyttä ja kumota aiempaa edistystä. Pitkäaikainen haaste on myös työmarkkinoiden laadun parantaminen ja tuottavuuden kasvattaminen maaseudulla.

Yhteenveto

Intian köyhyys on monimuotoinen ilmiö, jota mitataan eri tavoin. Viime vuosikymmeninä absoluuttinen köyhyys on vähentynyt, mutta haasteita riittää: mittaustavat, alueelliset erot, sosiaalinen syrjintä ja äkilliset taloudelliset shokit tekevät köyhyyden torjumisesta monimutkaista. Pitkäjänteinen vähentäminen edellyttää sekä talouskasvua että kohdennettuja sosiaalipoliittisia toimia, infrastruktuurin parantamista ja inklusiivista kehitystä.