Alankomaiden maakunnat

Maakunnat

Kahdestatoista maakunnasta ja niiden pääkaupungeista on luettelo jäljempänä:

Rakenne

Alankomaiden maakunta on hallinnollinen kerros valtionhallinnon ja paikallisten kuntien välissä. Se vastaa alueellisesti merkittävistä asioista. Kunkin maakunnan hallitus koostuu kolmesta suuresta osasta: Provinciale Staten, joka on joka neljäs vuosi valittava maakuntaparlamentti. Sen jäsenistä valitaan Gedeputeerde Staten, joka on kollegio, jonka tehtävänä on hoitaa useimmat toimeenpanotehtävät. Kollegion puheenjohtajana toimii Commissaris van de Koningin eli kuninkaallinen komissaari, jonka kruunu nimittää.

Historiallinen tausta

Lähes kaikki Alankomaiden provinssit ovat peräisin keskiaikaisesta valtiosta, kuten kreivikunnasta tai herttuakunnasta. Sama koskee Belgian alueita. Niiden asema muuttui, kun ne joutuivat hallitsijan vaikutuspiiriin. Tämä yksi hallitsija keskitti sitten niiden hallinnon. Sen jälkeen niistä tuli suuremman valtion maakuntia. Nykyään maakuntia on yhteensä 17. Näistä yhdistyneistä Alankomaista seitsemän pohjoista maakuntaa muodosti 1600-luvulla Seitsemän yhdistyneen maakunnan tasavallan. Ne olivat Alankomaat, Zeeland, Gelderland, Utrecht, Friesland, Overijssel ja Groningen. Tasavallan alueeseen kuuluivat myös Drenthe (yksi 17:stä, mutta ilman muiden autonomista asemaa) sekä osia Brabantista, Limburgista ja Flanderista, joita pidettiin "valloitettuina alueina" ja joita hallitsi suoraan Staten-Generaal, parlamentti. Tästä johtui niiden nimi Generality Lands. Niitä kutsuttiin nimillä Staats-Brabant, Staats-Limburg ja Staats-Vlaanderen, mikä tarkoittaa "valtion alueita". Kullakin näistä "Alankomaista" oli suuri autonomia. Ne tekivät keskenään yhteistyötä lähinnä puolustuksen alalla ja yleensä kansainvälisellä tasolla. Muualla ne hoitivat omat asiansa.

Tammikuun 1. päivänä 1796 Batavian tasavallan aikana Drenthestä ja Staats-Brabantista tuli Alankomaiden kahdeksas ja yhdeksäs maakunta; jälkimmäinen tunnettiin nimellä Bataafs Brabant, Batavian Brabant, ja se muutti nimensä Noord Brabantiksi, Pohjois-Brabantiksi, vuonna 1815, kun siitä tuli osa Alankomaiden yhdistettyä kuningaskuntaa. Tähän kuningaskuntaan kuului myös (silloinen) Etelä-Brabant, joka oli Belgian maakunta. Tässä uudessa yhtenäisessä valtiossa maakunnat olivat nykyisessä muodossaan. Nykyään ne ovat kansallisen valtion ei-autonomisia osa-alueita. Maakuntia on jälleen 17, vaikka kaikki eivät olekaan samoja kuin 1500-luvun maakunnat. Vuonna 1839 Belgian itsenäistyessä alkuperäinen Limburgin maakunta jaettiin kahden maan kesken. Kummallakin maalla on nyt Limburg-niminen maakunta. Vuotta myöhemmin Hollanti, Alankomaiden suurin ja väkirikkain maakunta, jaettiin myös kahdeksi maakunnaksi, joten maakuntia oli yhteensä 11. Kahdestoista jäsen oli Flevoland, joka muodostui 1. tammikuuta 1986 perustetusta Flevolandista, joka koostui lähes kokonaan palautetusta maasta.

Ranskan kauden departementit

Batavian tasavallan aikana Alankomaat organisoitiin vuosina 1798-1801 Ranskan vallankumouksellisen esimerkin innoittamana kokonaan uudelleen kahdeksaan uuteen departementtiin, joista useimmat nimettiin jokien mukaan, ja näin pyrittiin luopumaan vanhasta autonomisen maakunnan asemasta. Seuraavassa luetellaan departementit, niiden pääkaupungit ja entisten maakuntien alueet, jotka ne pääosin yhdistivät:

Vain kolmen vuoden kuluttua vallankaappauksen jälkeen entisten maakuntien rajat palautettiin, mutta ei niiden autonomista asemaa. Niitä kutsuttiin nyt myös "departementeiksi", ja Drenthe liitettiin Overijsseliin. Vuonna 1806 Alankomaiden kuningaskunta korvasi tasavallan Ranskan etujen edistämiseksi. Tämän hallinnon aikana Hollanti jaettiin ensimmäisen kerran kahtia, jolloin Amstellandin departementti sijaitsi pohjoisessa ja Maaslandin departementti etelässä. Itä-Friisi, joka kuului tuolloin kuten nykyäänkin Saksaan, liitettiin kuningaskuntaan departementtina vuonna 1807, ja Drenthe erotettiin jälleen, joten kokonaismääräksi tuli 11 departementtia.

Kun Alankomaista lopulta tuli kokonaan osa Ranskaa vuonna 1810, valtakunnan departementit ja niiden rajat säilyivät suurelta osin ennallaan, ja osa niistä liitettiin yhteen. Ne nimettiin kuitenkin lähes kaikki uudelleen, jälleen pääasiassa jokien mukaan, vaikka nimet poikkesivatkin Batavian vastaavista. Seuraavassa on niiden nimet ja nykyiset maakunnat, joita ne suurimmaksi osaksi vastasivat:

Ranskalaisten hävittyä ja vetäydyttyä vuonna 1813 vanhat maakunnat ja niiden nimet palautettiin ennalleen, Hollanti yhdistyi ja Itä-Friisi lähti omille teilleen. Alankomaiden yhdistyneen kuningaskunnan 17 maakuntaa perustuivat suurelta osin entisiin ranskalaisiin departementteihin ja niiden rajoihin, erityisesti alueella, josta myöhemmin tuli Belgia.