Pterygotus anglicus on sukupuuttoon kuollut Eurypterid, joka on sukua arachnideille (hämähäkkieläimille) ja jota kutsutaan yleisesti "meriskorpioneiksi". Se eli siluuri- ja devonikaudella (noin 443–359 miljoonaa vuotta sitten).
Fossiileja on löydetty Pohjois-Amerikasta, Etelä-Amerikasta, Euroopasta ja Australiasta. Pterygotus kuuluu Pterygotidae-heimoon ja on sukua suuremmalle Jaekelopterukselle, joka edustaa yhtä tunnetuista joukon jättiläisistä. Pterygotus muistuttaa muodoiltaan myös makean veden lajeja, kuten Slimonia.
Ulkonäkö ja rakenne
Pterygotus saattoi saavuttaa 1,6 metrin pituuden, mikä tekee siitä yhden suurimmista tunnetuista niveljalkaisista. Rungon etuosassa oli leveä karapaksi (pään yläkuori), jonka sivuilla oli pari suuria yhdistelmäsilmiä ja keskellä todennäköisesti pienemmät silmät (ocellit). Eturaajoissa oli pari suuria pihdejä (chelae), joita laji käytti saalistukseen ja saaliin hallintaan.
Lisäksi sillä oli neljä paria käveleviä jalkoja ja viides jalkapari, joka oli muuntunut leveiksi uintilavoiksi—näin laji pystyi sekä kävelemään pohjassa että aktiivisesti uimaan. Peräpäässä oli lyhyt telson, joka joillakin eurypterideillä oli muodoltaan piikki tai lapa ja jota saatettiin käyttää ohjailuun vedessä.
Elintavat ja ekologia
Pterygotus oli todennäköisesti aktiivinen saalistaja. Sen suuret pihdit ja hyvä näkö antoivat edun saalistaessa kaloja, muita selkärangattomia ja mahdollisesti pienempiä meriskorpioneita. Laji eli pääasiassa rannikkovesissä, matalissa merialueissa ja suistoissa, joissa ravintoa oli runsaasti.
Fossiilit ja merkitys
Pterygotuksen fossiilit ovat tärkeitä, koska ne kertovat niveljalkaisen koon rajoista ja meriekosysteemien rakenteesta Siluuri–Devon -siirtymässä. Löydöt eri puolilta maailmaa osoittavat lajin laajan levinneisyyden ja sopeutumiskyvyn erilaisiin merellisiin ympäristöihin. Suurten pterygotidien, kuten Jaekelopteruksen, rinnalla Pterygotus auttaa ymmärtämään, miten niveljalkaiset kehittyivät eri ekologisiin rooleihin jättimäisinä saalistajina.
Tutkimus ja taksonomia
Pterygotuksen taksonomia perustuu fossiilisiin luurankoosiin, karapaksin muotoon, eturaajojen rakenteeseen ja silmien sijoittumiseen. Lajien välinen erottelu voi olla haastavaa, koska fossiilit ovat usein osittaisia. Uudempi tutkimus yhdistää morfologista vertailua ja paikallista stratigrafiaa (kivikerrosten iät) luodakseen selkeämpiä käsityksiä eri pterygotidien sukulaisuussuhteista.
Yhteenvetona Pterygotus anglicus oli kookas, hyvin sopeutunut merieläin, joka edusti eurypteridien monimuotoisuutta ja vaikutti meriekosysteemien huippupetoina omalla ajallaan.
