Ratifiointi: miten kansainväliset sopimukset vahvistetaan
Ratifiointi: miten kansainväliset sopimukset vahvistetaan, parlamentin, senaatin ja kansanäänestyksen roolit sekä vaikutukset lainsäädäntöön ja valtioiden vastuisiin.
Ratifioinnilla tarkoitetaan sopimuksen vahvistamista siten, että valtio ilmaisee kansainvälisen oikeuden mukaisesti suostumuksensa sitoutua sopimuksen ehtoihin. Ratifiointi eroaa sopimuksen allekirjoittamisesta: allekirjoitus ilmaisee yleensä aikeen hyväksyä sopimus, mutta sitovaksi se tulee vasta, kun valtio on virallisesti ratifioinut sen.
Miksi ratifiointi on tarpeen?
Ratifiointi varmistaa, että sopimus sitoo valtiota kansainvälisesti. Monet sopimukset velvoittavat maat tekemään toimenpiteitä tai muuttamaan lainsäädäntöä, joten monissa valtioissa tarvitaan myös sisäistä hyväksyntää ennen sitoutumista. Lisäksi ratifiointimenettely antaa aikaa arvioida sopimuksen vaikutuksia ja tehdä mahdollisia varauksia tai selvennyksiä.
Perusvaiheet
- Allekirjoitus: valtio tai sen edustaja allekirjoittaa sopimus ilmaisten tarkoituksen edetä.
- Kansallinen hyväksyntä: hallitus, parlamentti tai muu toimielin käsittelee sopimuksen ja tarvittaessa muuttaa lainsäädäntöä tai antaa valtuutuksen ratifiointiin.
- Ratifiointi-instrumentin laatiminen: valtio toimittaa virallisen ratifiointiasiakirjan (instrument of ratification) sopimuksen tallettajalle.
- Sopimuksen voimaantulo: sopimus tulee voimaan sille määrätyn ehdon täyttyessä (esimerkiksi tietty määrä ratifiointeja tai tietty päivä).
Ratifioinnin kansalliset erot
Ratifiointikäytännöt vaihtelevat valtioittain. Joitakin esimerkkejä ja periaatteita:
- Yhdysvallat: Sopimus sitoo Yhdysvaltoja vain, jos senaatti antaa "neuvojaan ja suostumustaan" (kaksi kolmasosaa tarvittaessa). Esimerkiksi vaikka presidentti Woodrow Wilson allekirjoitti Versaillesin sopimuksen, joka päätti ensimmäisen maailmansodan Saksan kanssa ja perusti Kansainliiton, sopimus ei koskaan tullut voimaan Yhdysvalloissa, koska senaatti ei hyväksynyt sitä. Tämän vuoksi Saksan ja Yhdysvaltojen välillä tehtiin sen jälkeen erillinen rauhansopimus.
- Yhdistynyt kuningaskunta: Hallitus ratifioi sopimukset, eikä se yleensä tarvitse alahuoneen suostumusta. Kuitenkin jos sopimus muuttaa sisäistä lainsäädäntöä tai asettaa uusia oikeuksia ja velvollisuuksia kansalaisille, tarvitaan erikseen parlamentin säätämä laki. Esimerkiksi ennen kuin Yhdistynyt kuningaskunta liittyi Euroopan unioniin vuonna 1973, tarvittavien lakimuutosten tekeminen edellytti Euroopan yhteisöjä koskevan lain hyväksymistä.
- Monistiset ja dualistiset järjestelmät: Joissain maissa (monistisissa) hyväksytty kansainvälinen sopimus voi tulla osaksi kansallista oikeutta suoraan. Toisissa (dualistisissa) järjestelmissä sopimus vaatii erillisen täytäntöönpanolainsäädännön, jotta sillä olisi suora vaikutus sisäisessä oikeudessa. Useimmat maat soveltavat käytännössä jotain näiden väliltä.
- Suomi: Suomessa sopimusten ratifiointi tapahtuu presidentin ja hallituksen toimesta; perustuslain mukaan sopimuksen tekeminen voi edellyttää myös eduskunnan hyväksyntää, etenkin jos sopimus koskee asioita, jotka kuuluvat eduskunnan toimivaltaan tai edellyttävät lakien muuttamista.
Muuta huomioitavaa
- Instrument of ratification eli ratifiointiasiakirja toimitetaan usein sopimuksen tallettajalle (esim. YK:n pääsihteerille). Sopimus astuu voimaan kohdan mukaisesti, yleensä kun tietty määrä valtioita on ratifioinut sen.
- Varaukset: Valtio voi tietyin edellytyksin tehdä varauksia sopimuksen soveltamisesta, elleivät sopimuksen ehdot sulje varauksia pois. Varaukset voivat rajoittaa sitovuutta tietyissä kohdissa.
- Irtisanominen ja muuttaminen: Monet sopimukset sisältävät määräykset irtisanomisesta, muuttamisesta ja riitojen ratkaisusta. Kansallinen menettely irtisanomiselle voi vaatia samaa hyväksyntää kuin ratifioinnille.
- Kansainväliset säännöt: Ratifiointia ja sopimusten solmimista säätelee kansainvälinen sopimusoikeus, kuten Viennan yleissopimus sopimusoikeudesta, joka määrittelee muun muassa suostumuksen ilmaisun muotoja ja sopimuksen voimaantulon periaatteita.
Käytännön vaikutukset
Sopimuksen ratifiointi luo kansainvälisen velvoitteen: valtio on kansainvälisesti vastuussa sitoutumisistaan. Samalla se voi edellyttää kotimaisen lainsäädännön muuttamista, mikä tekee kansallisesta hyväksyntäprosessista tärkeän osan demokraattista kontrollia. Tavallisia seuraavia toimia ovat lainmuutokset, hallinnollisten käytäntöjen päivittäminen sekä tiedottaminen kansalaisille ja sidosryhmille.
Ratifiointi siis varmistaa, että valtio kantaa vastuunsa kansainvälisistä sitoumuksista ja että sopimuksen vaikutukset on huomioitu myös kotimaisessa oikeusjärjestyksessä.
Kysymyksiä ja vastauksia
Q: Mitä on ratifiointi?
V: Ratifiointi on sopimuksen vahvistaminen.
K: Miten maat ratifioivat sopimuksia?
V: Monien maiden on vahvistettava sopimus joko lainsäätäjiensä kautta tai kansanäänestyksellä (kansan äänestyksellä). Aiemmin sopimukset allekirjoittivat maan hallitsijan valitsemat edustajat, ja hallitsija ratifioi ne ennen niiden voimaantuloa. Yhdysvaltoja sopimus sitoo vain, jos senaatti hyväksyy sen.
Kysymys: Kuka ratkaisi tämän kysymyksen aiemmin?
V: Aiemmin tämä kysymys ratkaistiin luopumalla lisäysvaatimuksista.
K: Miten Yhdistynyt kuningaskunta ratifioi sopimukset?
V: Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus ratifioi sopimukset tarvitsematta alahuoneen suostumusta, mutta jos se muuttaa lakia, tarvitaan parlamentin säädös.
Kysymys: Mitä tarvittiin, jotta Yhdistynyt kuningaskunta voisi liittyä Euroopan unioniin vuonna 1973?
V: Jotta Britannia voisi liittyä Euroopan unioniin vuonna 1973, sen oli hyväksyttävä Euroopan yhteisöjä koskeva laki (European Communities Act), jotta tarvittavia lakimuutoksia voitiin tehdä.
K: Kuka allekirjoitti Versailles'n sopimuksen, joka päätti ensimmäisen maailmansodan Saksan kanssa ja perusti Kansainliiton?
V: Presidentti Woodrow Wilson allekirjoitti Versaillesin sopimuksen, joka päätti ensimmäisen maailmansodan Saksan kanssa ja perusti Kansainliiton.
Etsiä