Thomas Woodrow Wilson (28. joulukuuta 1856 – 3. helmikuuta 1924) oli Yhdysvaltain presidentti vuosina 1913–1921. Hän syntyi Stauntonissa Virginiassa ja kasvoi etelävaltioissa, muun muassa Georgiassa, perheen papin poikana. Koulutukseltaan Wilson oli harvinainen presidentti: hän opiskeli Princetonissa (silloisessa College of New Jerseyssä), suoritti oikeustieteellistä opintoja ja sai tohtorintutkinnon politiikan ja valtiotieteen alalta Johns Hopkins -yliopistosta, mikä teki hänestä ensimmäisen Yhdysvaltain presidentin, jolla oli Ph.D.
Akateeminen ura ja siirtymä politiikkaan
Ennen poliittista uraa Wilson toimi akateemikkona ja lainopin opettajana. Vuosina 1890–1902 hän työskenteli Princetonin yliopiston lainopin ja politiikan professorina. Myöhemmin hän toimi myös Princetonin yliopiston rehtorina (1902–1910), uudistaen opetusta ja korkeakoulun hallintoa. Vuoden 1910 osavaltionvaaleissa Wilson valittiin New Jerseyn kuvernööriksi, ja siellä hän ajoi niin sanottua "progressiivista" uudistusohjelmaa, mikä loi pohjan presidenttikampanjalle.
Presidenttikaudet ja sisäpoliittiset uudistukset
Wilson valittiin Yhdysvaltain presidentiksi vuoden 1912 vaaleissa. Hänen kotimainen ohjelmansa "New Freedom" tähtäsi kilpailun lisäämiseen ja suuryritysten valvontaan. Merkittäviä lainsäädännöllisiä saavutuksia ovat muun muassa:
- Federal Reserve Act (1913) – keskuspankkijärjestelmän luominen
- Underwoodin tulliuudistus (1913) – tullien alentaminen ja uusi tuloverojärjestelmä
- Clayton Antitrust Act (1914) ja Federal Trade Commissionin perustaminen (1914) – kilpailuoikeuden vahvistaminen
Wilsonin hallinnon aikana hyväksyttiin myös 16. perustuslain lisäys, joka mahdollisti liittovaltion tuloveron käytön laajemmin.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikka — ensimmäinen maailmansota
Aluksi Wilson pyrki pysyttelemään neutraalina, mutta vuosina 1917–1918 Yhdysvallat ajautui mukaan ensimmäiseen maailmansotaan merisodankäynnin ja saksalaisten uppoumahyökkäysten sekä Zimmermannin telegrammin seurauksena. Wilson esitteli sodan jälkeen maailmanrauhaa koskevat periaatteensa, kuuluisat "Fourteen Points" -ohjelman, joka korosti itsedeterminaatiota, avoimia sopimuksia ja kansainvälistä yhteistyötä.
Kansainliitto ja rauhanneuvottelut
Wilson oli yksi Kansainliiton (League of Nations) aloitteentekijöistä ja sen voimakas tukija. Hän osallistui Versailles’n rauhanneuvotteluihin 1919 ja sai työstään Nobelin rauhanpalkinnon samana vuonna. Kansainliiton perustaminen oli Wilsonin suurin kansainvälinen saavutus, mutta Yhdysvaltain senaatti kieltäytyi ratifioimasta Versailles’n sopimusta, minkä vuoksi Yhdysvallat ei liittynyt Kansainliittoon.
Kriittinen arvio ja perintö
Wilsonin perintö on monitasoinen. Häntä arvostetaan kansainvälisen yhteistyön ja kansainlaisten organisaatioiden edistämisestä, mutta hänen kaudelleen on myös esitetty kovaa arvostelua. Wilsonin hallinto rajoitti sodanaikaisesti sananvapautta esimerkiksi Espionage Actin ja Sedition Actin avulla. Lisäksi hänen hallintonsa toimeenpani liittovaltion virastojen eriyttämistä rotujen mukaan, mikä on nähty taantumana rotukysymyksissä ja on herättänyt laajaa kritiikkiä.
Kauden lopun terveys ja kuolema
Vuonna 1919 Wilson sai vaikean aivohalvauksen, joka heikensi hänen toimintakykyään merkittävästi ja vaikutti hänen viimeisen toimintavuotensa toimivaltaan. Hänen vaimonsa Edith Wilson otti laajasti vastuuta presidentin tehtävien hallinnoinnissa, mikä on herättänyt keskustelua vallankäytöstä tuolloin. Wilson jätti viran vuonna 1921 ja kuoli 3. helmikuuta 1924 Washingtonissa. Hänet on haudattu Washingtonin kansalliskatedraaliin.
Yhteenvetona Woodrow Wilson oli vaikutusvaltainen ja ristiriitainen johtaja: hän edisti merkittäviä sisäpoliittisia uudistuksia ja nosti kansainvälisen järjestelmän kehittämisen keskeiseksi tavoitteeksi, mutta samalla hänen politiikkansa sisälsi autoritaarisia ja rotuasioihin liittyviä ratkaisuja, jotka ovat myöhemmin saaneet kritiikkiä.
Hän oli yksi Kansainliiton aloitteentekijöistä, jonka perustamista hän voimakkaasti tuki.