Riemannin hypoteesi | matemaattinen kysymys

Riemannin hypoteesi on matemaattinen kysymys (olettamus). Monet ihmiset ovat sitä mieltä, että hypoteesin todistuksen löytäminen on yksi vaikeimmista ja tärkeimmistä ratkaisemattomista puhtaan matematiikan ongelmista. Puhdas matematiikka on matematiikan laji, jossa on kyse matematiikkaa koskevasta ajattelusta. Se eroaa siitä, että yritetään soveltaa matematiikkaa reaalimaailmaan. Vastaus Riemannin hypoteesiin on "kyllä" tai "ei".

Oletus on nimetty Bernhard Riemannin mukaan. Hän eli 1800-luvulla. Riemannin hypoteesi esittää kysymyksen erityisestä asiasta, jota kutsutaan Riemannin zeta-funktioksi.

Jos vastaus kysymykseen on "kyllä", se tarkoittaisi, että matemaatikot voivat tietää enemmän alkuluvuista. Erityisesti se auttaisi heitä tietämään, miten löytää alkulukuja. Riemannin hypoteesi on niin tärkeä ja niin vaikea todistaa, että Clay Mathematics Institute on tarjonnut 1 000 000 dollaria ensimmäiselle sen todistavalle henkilölle.

Riemannin zeta-funktio kompleksitasossa. Luvun reaaliosa Re ( s ) {\displaystyle \operatorname {Re} (s)} $\operatorname {Re} (s)$ piirretään vaakasuoraan, imaginääriosa Im ( s ) {\displaystyle \operatorname {Im} (s)} $\operatorname {Im} (s)$ pystysuoraan. Valkoiset pisteet osoittavat nollakohdat, joissa Re ( s ) = 1 2 {\displaystyle \operatorname {Re} (s)={\tfrac {1}{2}}}} $\operatorname {Re} (s)={\tfrac {1}{2}}$ . Klikkaa saadaksesi täyden näkymän.

Mikä on Riemannin hypoteesi?

Mikä on Riemannin zeta-funktio?

Riemannin zeta-funktio on eräänlainen funktio. Funktiot ovat matematiikassa yhtälöiden kaltaisia asioita. Funktiot ottavat vastaan lukuja ja antavat takaisin muita lukuja. Näin saat vastauksen takaisin, kun kysyt kysymyksen. Syöttämääsi lukua kutsutaan "syötteeksi". Takaisin saatua lukua kutsutaan "arvoksi". Jokainen Riemannin zeta-funktioon syöttämäsi luku antaa sinulle takaisin tietyn arvon. Useimmiten saat eri arvon jokaiselle syötteelle. Mutta jokainen syöttö antaa sinulle saman arvon joka kerta, kun käytät sitä. Sekä Riemannin zeta-funktiosta antamasi syötteet että saamasi arvo ovat erityisiä lukuja, joita kutsutaan kompleksiluvuiksi. Kompleksiluku on luku, jossa on kaksi osaa, reaaliosa ja imaginääriosa. Kuvitteellista osaa kutsutaan kuvitteelliseksi, koska sinun pitäisi "kuvitella" sellainen luku kuin i {\displaystyle i} $i$ , joka kerrottuna itsellään on yhtä suuri kuin i 2 = i × i = - 1 {\displaystyle i^{2}=i\times i=-1} $i^{2}=i\times i=-1$ . Koska aritmeettisten sääntöjen perusteella ( - ) × ( - ) = ( + ) {\displaystyle (-)\times (-)=(+)} $(-)\times (-)=(+)$ ja ( + ) × ( + ) = ( + ) {\displaystyle (+)\times (+)=(+)} $(+)\times (+)=(+)$ sellaista lukua ei voisi olla olemassa, se olisi kuviteltava. Mielikuvitusluvuilla on laaja käyttö matematiikassa; ilman niitä monet teknologiat eivät olisi mahdollisia. Konkreettisena esimerkkinä mainittakoon, että kun kvadraattikaavaa käytetään joidenkin yhtälöiden ratkaisemiseen, vastauksen on joskus oltava imaginaariluku, ja historiallisesti tämä oli syy siihen, miksi imaginaariluvut alun perin keksittiin.

Mikä on ei-triviaali juuri?

Joskus, kun Riemannin zeta-funktioon syötetään jokin luku, saadaan takaisin nolla. Kun näin tapahtuu, kyseistä syötettä kutsutaan Riemannin zeta-funktion juureksi. Syötettä kutsutaan "juureksi", kun se antaa nollan. Juuria on löydetty paljon. Jotkut juuret on kuitenkin helpompi löytää kuin toiset. Kutsumme juuria "triviaaleiksi" tai "ei-triviaaleiksi". Kutsumme juurta "triviaaliksi", jos se on helppo löytää. Kutsumme juurta "ei-triviaaliksi", jos se on vaikea löytää. Triviaalit juuret ovat lukuja, joita kutsutaan "negatiivisiksi parillisiksi kokonaisluvuiksi". Pidämme niitä helppoina siksi, että ne on helppo löytää. On olemassa siistejä sääntöjä, jotka kertovat, mitkä ovat triviaalijuuret. Tiedämme, mitkä ovat triviaalijuuret, koska Bernhard Riemann antoi yhtälön. Yhtälöä kutsuttiin nimellä "Riemannin funktionaalinen yhtälö".

Miten löydämme ei-triviaaleja juuria?

Ei-triviaaleja juuria on vaikeampi löytää. Niillä ei ole samoja siistejä sääntöjä, jotka kertovat, mitä ne ovat. Vaikka niitä on vaikea löytää, ei-triviaaleja juuria on löydetty paljon. Muista, että Riemannin zeta-funktion arvo oli eräänlainen luku, jota kutsutaan kompleksiluvuksi. Ja muista, että kompleksiluvuissa on kaksi osaa. Toista näistä osista kutsutaan "reaaliosaksi". Huomasimme mielenkiintoisen asian ei-triviaalien juurien reaaliosasta. Kaikilla löytämillämme ei-triviaaleilla juurilla on reaaliosa, joka on sama luku. Tämä luku on 1/2, joka on murtoluku. Tämä vie meidät Riemannin suureen kysymykseen, joka koskee reaaliosien suuruutta. Kysymys kuuluu "onko kaikilla ei-triviaaleilla juurilla reaaliosa 1/2?", ja hypoteesin mukaan vastaus on kyllä. Yritämme edelleen selvittää, onko vastaus "kyllä" vai "ei".

Mitä tiedämme tähän mennessä?

Emme tiedä vielä vastausta kysymykseen. Mutta tiedämme joitakin hyviä faktoja. Nämä tosiasiat saattavat auttaa meitä. On olemassa tapa, jolla voimme löytää tosiasioita ei-triviaalien juurien reaaliosista. Tämä tapahtuu Riemannin erityisen yhtälön (Riemannin funktionaalisen yhtälön) avulla. Riemannin funktionaalinen yhtälö kertoo meille reaaliosien suuruuden. Se sanoo, että kaikilla ei-triviaaleilla nollakohdilla on reaaliosa lähellä 1/2. Se kertoo, kuinka pieniä reaaliosat voivat olla ja kuinka suuria ne voivat olla. Mutta se ei sano tarkalleen, mitä ne ovat. Erityisesti siinä sanotaan, että reaaliosien on oltava suurempia kuin 0. Mutta niiden on oltava pienempiä kuin 1. Emme silti tiedä, voiko olla olemassa ei-triviaali juuri, jonka reaaliosa on hyvin lähellä 1/2. Ehkä on, mutta emme vain ole vielä löytäneet sitä. Ryhmää kompleksilukuja, joiden reaaliosa on suurempi kuin 0 mutta pienempi kuin 1, kutsutaan "kriittiseksi kaistaleeksi".

Riemannin hypoteesi kuvassa

Tämän sivun oikeassa yläkulmassa olevassa kuvassa on Riemannin zeta-funktio. Ei-triviaalit juuret on esitetty valkoisilla pisteillä. Ne näyttävät olevan kaikki rivissä aivan kuvan keskellä. Ne eivät ole liian kaukana vasemmalla eivätkä liian kaukana oikealla. Todellinen osa on se, kuinka kaukana vasemmalta oikealle ollaan. Se, että ne ovat kuvan keskellä, tarkoittaa, että niillä on todellinen osa 1/2. Kaikilla kuvan ei-triviaaleilla juurilla on siis reaaliosa 1/2. Kuvamme ei kuitenkaan näytä kaikkea, koska Riemannin zeta-funktio on liian suuri näytettäväksi. Entäpä kuvan ylä- ja alapuolella olevat ei-triviaalit juuret? Olisivatko nekin keskellä? Entä jos ne rikkovat keskellä olemisen kaavan? Ne voisivat olla hieman vasemmalla tai oikealla. Riemannin hypoteesi kysyy, olisiko jokainen ei-triviaali juuri (valkoinen piste) keskellä olevalla viivalla. Jos vastaus on ei, sanomme, että hypoteesi on väärä. Tämä tarkoittaisi, että on olemassa valkoisia pisteitä, jotka eivät ole annetulla viivalla.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä on Riemannin hypoteesi?

V: Riemannin hypoteesi on matemaattinen kysymys (arvelu), jossa kysytään eräästä erityisestä asiasta nimeltä Riemannin zeta-funktio.

K: Minkälaiseen matematiikkaan Riemannin hypoteesi liittyy?

V: Riemannin hypoteesi liittyy puhtaaseen matematiikkaan, joka on matematiikan laji, jossa ajatellaan matematiikkaa sen sijaan, että sitä yritettäisiin soveltaa reaalimaailmaan.

K: Kuka oli Bernhard Riemann?

V: Bernhard Riemann oli 1800-luvulla elänyt mies, jonka nimi on annettu tälle arvelulle.

K: Mikä olisi lopputulos, jos joku pystyisi todistamaan Riemannin hypoteesin?

V: Jos joku pystyisi todistamaan Riemannin hypoteesin, matemaatikot tietäisivät enemmän alkuluvuista ja niiden löytämisestä.

K: Kuinka paljon rahaa on tarjottu tämän arvelun todistamisesta?

V: Clay Mathematics Institute on tarjonnut 1 000 000 dollaria tämän arvelun todistamisesta.

K: Onko tähän arveluun vain yksi vastaus?

V: Kyllä, tähän olettamukseen on vain kaksi mahdollista vastausta - "kyllä" tai "ei".