Ballet blanc (kirjaimellisesti valkoinen baletti) on 1800-luvun romanttisen baletin tyyliin kuuluva balettimuoto. Ballerinat ja balettikomppanian naispuoliset jäsenet pukeutuvat kellonmuotoisiin, vasikan pituisiin, valkoisiin balettitutuihin, jotka korostavat keveyttä ja eteerisyyttä. Tunnetuimpia esimerkkejä ovat La Sylphiden ja Gisellen toiset näytökset, joissa valkoinen ryhmä (corps de ballet) luo yhtenäisen, unenomaisen tunnelman. Fokinen Les Sylphides on 1900-luvun kunnianosoitus ballet blancille ja tiivistys sen estetiikasta.

Historia ja tärkeät esitykset. Ballet blanc syntyi 1800-luvun romanttisella aikakaudella, jolloin teatteri ja tanssi ihannoi luontoa, tunteiden voimakkuutta ja usein yliluonnollisia aiheita. Marie Taglioni oli eräs aikakauden keskeisistä tähdistä, ja hänen esiintymisensä La Sylphidessä (Filippo Taglionin koreografia, 1832) vakiinnutti pointe-tekniikan ja romanttisen tutun ikonisen hahmon. Giselle (ensi-ilta 1841, koreografit Jean Coralli ja Jules Perrot, säveltäjä Adolphe Adam) laajensi teemaa traagisesta rakkaudesta ja Wilis-olennoista, joiden valkoiseen pukeutuminen korosti heidän kuolettoman ja eteerisen luonteensa. 1900-luvulla Mikhail (Michel) Fokinen tulkinta Les Sylphides -kappaleesta toi modernin kunnianosoituksen romanttiselle valkoiselle estetiikalle, käyttäen Chopinin musiikkia orkestroituna.

Ominaisuudet ja lavastus. Ballet blancin tunnusmerkkeihin kuuluvat:

  • Pitkät, tuuletettavat valkoiset tutut (romanttinen tutu), jotka ylettyvät yleensä pohkeen puoliväliin.
  • Pointe-työskentely ja keveän näköinen hyppy- ja liikerunko; ylävartalon pehmeät, pehmeät kädenliikkeet korostavat ilmavuutta.
  • Corps de ballet'n yhtenäisyys: suuri joukko tanssijoita liikkeessä synkronisesti luo "lauman" tai unenomaisen parven vaikutelman.
  • Tyyppisiä kohtauksia ovat kuutamometsät, hautausmaiden tai unenomaiset niityt; valo- ja sumutehosteilla sekä vähäeleisellä lavastuksella haetaan yliluonnollista tunnelmaa.

Tulkinnat ja vaikutus nykyaikaan. Termiä ballet blanc käytetään sekä kuvaamaan täydellisiä, valkoiseen estetiikkaan perustuvia baletteja että yksittäisiä "valkoisia" kohtauksia suuremmissa tuotannoissa. Vaikka tekniikka ja koreografiat ovat kehittyneet, monet balettiseurueet esittävät edelleen klassisia blanc-teoksia alkuperäisen tunnelman säilyttämiseksi. Samalla modernit tulkinnat voivat muuttaa lavastusta, koreografiaa tai musiikillista ilmaisuutta, mutta valkoisen ryhmän visuaalinen voima ja dramaturginen merkitys säilyvät usein ennallaan.

Merkitys tanssin historiassa. Ballet blanc kuvastaa romanttisen baletin keskeisiä teemoja: kuolematonta, tavoittamatonta kauneutta, luonnon ja tunteen ylivaltaa sekä naisen eteeristä kuvaa esittävissä rooleissa. Se on jäänyt vahvasti baletin visuaaliseen muistiin ja toimii edelleen esimerkkinä siitä, miten vaatetus, valo ja koreografia voivat yhdessä luoda voimakkaan, yhdenmukaisen taianomaisen tilan.