Tanssisalitanssi on nimi useille tanssisaleissa tanssituille tansseille. Se tarkoittaa yleensä pareja (useimmiten mies ja nainen), jotka tanssivat samalla lattialla muiden parien kanssa. Tärkein tyyliero on modernien eli standarditanssien ja latinalaistanssien välillä. Nykytansseja ovat valssi, quickstep, foxtrot, tango ja wieniläisvalssi. Latinalaisia tansseja ovat cha-cha-cha, samba, rumba, paso doble ja jive. On kuitenkin myös sekvenssitansseja, joissa tanssijat liikkuvat yhdessä ennalta määrätyn kuvion mukaan.

Kaikkia näitä tansseja voidaan tanssia sosiaalisesti enemmän tai vähemmän miten tahansa. Kilpailutansseina ne järjestetään Maailman tanssineuvoston sääntöjen mukaisesti. Näissä kilpailuissa tanssitaan kansainväliseen tyyliin; tekniikat ovat englantilaisten tanssijoiden 1900-luvulla kehittämiä. Kaikissa suurissa kansainvälisissä kilpailuissa noudatetaan yksityiskohtaisia sääntöjä. On olemassa muitakin kansallisten elinten sääntelemiä tanssijärjestelmiä. Amerikkalainen tyyli on yksi niistä, skotlantilainen tanssi on toinen, kreikkalainen klassinen tanssi on toinen.

Vaikka Fred Astaire ja Ginger Rogers olivat tunnetuimpia tanssijoita, he eivät tanssineet tanssisaleissa. Heidän yhteinen uransa kulki kokonaan elokuvissa. Astaire tanssi myös näyttämöllä ja televisiossa. Kuuluisin amerikkalainen tanssijapari oli Vernon ja Irene Castle, jotka olivat kansallisia hahmoja Vernonin kuolemaan asti vuonna 1918. Myöhemmin Arthur Murrayn tanssikouluketju opetti tanssimaan monia amerikkalaisia. Tunnetuin englantilainen tanssija oli luultavasti Victor Silvester, joka oli ammattitanssija ja hyvin menestynyt kapellimestari.

Tanssien perusominaisuudet

Tanssisalitansseissa parit tanssivat yleensä paritanssiotteen (hold) avulla ja liikkuvat samansuuntaisesti lattialla, usein myötäpäivään. Tanssilattialla on tärkeää noudattaa floorcraft-taitoja: huomioida muut parit, väistää, ja liikkua sujuvasti. Musiikin ajoitus, askellus, kehonlinja ja partnerin ohjaaminen ovat keskeisiä taitoja.

Standardit (modernit) vs. latinalaistanssit

Standarditanssit korostavat pariholdia, kaarreajoa ja pyörimistä. Niitä ovat esimerkiksi valssi, wieniläisvalssi, tango, foxtrot ja quickstep. Valssit ovat yleensä 3/4-rytmisiä, wieniläisvalssi nopea ja pyörivä, kun taas foxtrot ja quickstep ovat sujuvampia ja kepeämpiä askellukseltaan.

Latinalaistanssit puolestaan painottavat yksilöllisempää kehonkäyttöä, lantion liikettä ja rytmistä ilmaisua. Cha-cha-cha, samba, rumba, paso doble ja jive eroavat toisistaan rytmin, luonteen ja musiikillisen ilmaisun perusteella: rumba on hidas ja sensuelli, samba bounce-tyyppinen ja energinen, cha-cha-cha rytmillisesti tarkka ja paso doble dramaattinen.

Kilpailuformaatti ja tekniikka

Kilpailut jaetaan usein kahteen pääryhmään: International Standard ja International Latin. Tuomarit arvioivat tekniikkaa, ajoitusta, musiikintulkintaa, parin yhteispeliä ja lavakarismaa. Kansainvälisessä tyyliin kuuluvat tarkat perusaskeleet, hold- ja kehonlinjaohjeet sekä tuomariston laatimat pisteytyskriteerit. Lisäksi on olemassa kansallisia järjestelmiä, kuten amerikkalainen Smooth ja Rhythm -jaottelu, jotka eroavat askelvalikoimaltaan ja asenteeltaan.

Sosiaalinen tanssi ja sekvenssitanssit

Monissa sosiaalisissa tilaisuuksissa tanssi on vapaamuotoista: parit voivat improvisoida askelia ja yhdistellä liikkeitä. Sekvenssitansseissa taas kaikki parit seuraavat samaa ennaltamääriteltyä koreografiaa ja liikkuvat yhtenäisesti. Sekvenssit ovat suosittuja harrastajien keskuudessa, koska niiden oppiminen mahdollistaa yhteisen liikkeen ilman parin välistä teknistä valmistautumista.

Historia lyhyesti

Tanssisalitanssin juuret ulottuvat 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Eurooppaan, kun paritanssi yleistyi seurallisissa tilaisuuksissa. 1900-luvulla englantilaiset kehittivät ja standardisoivat monia tekniikoita, joita käytetään vielä nykypäivänä kansainvälisissä kilpailuissa. Elokuvat ja populaarikulttuuri toivat lajin laajempaan tietoisuuteen: vaikka Fred Astaire ja Ginger Rogers olivat elokuvataivaan tähtiä, tanssin laajempaa levitystä edistivät myös opettajat ja studioverkostot kuten Arthur Murray. Tanssilajien suosio on vaihdellut eri aikakausina, mutta laji on pysynyt elinvoimaisena harrastuksena ja kilpaurheiluna.

Tärkeimmät henkilövaikuttajat

  • Vernon ja Irene Castle (Vernon ja Irene Castle,) – suosittelivat uudenlaista paritanssia ja vaikuttivat tanssikulttuuriin 1910-luvulla.
  • Fred Astaire ja Ginger Rogers – tunnettuja elokuvien kautta; vaikuttivat tanssin näkyvyyteen ja estetiikkaan.
  • Arthur Murray – perusti laajan tanssikouluketjun, joka levitti tanssin opetusta erityisesti Yhdysvalloissa.
  • Victor Silvester (Victor Silvester, joka) – vaikutti erityisesti englantilaiseen tyyliin ja tanssimusiikkiin.

Tanssietiketti ja käytännön vinkit

Perusetiketti sisältää kohteliaisuuden, lattian jakamisen, varovaisuuden kierroksilla ja sopivan pukeutumisen. Hyvät tanssikengät riittävät usein suuresti: standard-kenkien pohjat ovat liukkaampia, latinalaisten kenkien pohjat antavat paremman pidon. Harjoittele perusaskeleet, rytmin taju ja partnerin seuraaminen tai ohjaaminen. Kilpailutavoitteisille kannattaa hakeutua koulutettujen opettajien tunneille ja lukea kilpailusääntöjä.

Yhteenvetona: tanssisalitanssi yhdistää tekniikan, musiikin ja parityöskentelyn. Se tarjoaa sekä sosiaalisen elämyksen että kilpailullisen haasteen, ja laji on säilyttänyt suosionsa eri muodoissaan ympäri maailman.